Kuukausittainen arkisto:maaliskuu 2007

La divina commedia


Italia on helppo kieli. Kunnes sitä alkaa opiskella. Matkaoppaista luntatulla fraasivarastolla pärjää mukavasti tavanomaisissa tilanteissa kuten ravintolassa, kahvilassa ja hotellissa. Tavattomissa ja epätavallisissakin tilanteissa miimiset eleet ja selkeästi lausuttu suomenkieli auttavat ihmeesti eteenpäin. Italialaisilla on kyky ymmärtää, tai vähintään kuvitella ymmärtävänsä, asioiden laajemmat merkitykset vähäisistäkin vihjeistä. Jos Italian moninaisuuteen kuitenkin retkahtaa tuntien alituista tarvetta palata sen maaperälle tutkimaan ennen tutkimatonta tai vain nauttimaan jo tutuiksi käyneistä asioista ja aistimuksista, seuraa väistämättä tarve ymmärtää paikallista puheenpartta. Sitä näkee itsensä espressokuppi edessään nojaamassa baaritiskiin ja heittämässä rentoa läppää baristan ja paikallisten porukoiden kanssa, tai keskustelemassa syvällisesti Sangiovese- ja Nebbiolo-rypälelajikkeiden eroista toscanalaisella viinitilalla. Joskus myös toivoisi voivansa lukea vaikka Italo Calvinon hienoja kirjoja alkukielellä, tai edes Giovanni Guareschin tragikoomisia Isä Camillo-tarinoita. Puhumattakaan, että saisi syventyä itse italiankielen isän Dante Alighierin Jumalaisen näytelmän säkeisiin…

Elomme vaelluksen keskitiessä
ma harhaelin synkkää metsämaata
polulta oikealta poikenneena.

Nel mezzo del cammin di nostra vita
mi ritrovai per una selva oscura
che’ la diritta via era smarrita.

Ah, raskasta on sanoa kuink’ oli
tuo salo kolkko, autio ja sankka!
Sit’ aatellessa vielä muisti säikkyy.

Ahi quanto a dir qual era e` cosa dura
esta selva selvaggia e aspra e forte
che nel pensier rinova la paura!

Ei kaameampi itse kalma liene;
mut koska hyvää myös ma löysin sieltä,
kuvata muutkin tahdon tapaamani.

Tant’e` amara che poco e` piu` morte;
ma per trattar del ben ch’i’ vi trovai,
diro` de l’altre cose ch’i’ v’ho scorte.

Edes Suomen suuri lerppahattu Eino Leino ei onnistunut taivuttamaan Danten säkeitä loppusointuiseen muotoon, vaan tyytyi vapaasti mukailemaan runon poljentoa. Siinäpä haastetta eläkepäivien ratoksi. Mutta onhan se niin, että kulttuuri aukeaa kielen kautta. Tähän mennessä olen opiskellut italiankieltä mukavuudenhaluisen ihmisen vaihtelevalla intensiteetillä kaksi ja puoli vuotta. Juuri tarpeeksi ymmärtääkseni, että en vieläkään ymmärrä. Ensimmäisen esteen kielen haltuunotolle muodostivat lukuisat pikku sanat, kuten a, e, i ja o. Italiassa a, e, i ja o tosiaan ovat sanoja, joilla sitäpaitsi on tapana muuttaa merkitystään. Sitten, kun tutustuu lauseen nelimuotoiseen taivuttamiseen suvun ja luvun mukaan, loputtomiin verbi- ja persoonamuotoihin, niiden poikkeuksiin ja poikkeuksen poikkeuksiin, alkaa olla sitä mieltä, että Dante teki varsinaisen krhunpalveluksen vanhalle kunnon latinalle. Vaan jossakin, päivätajunnan tuolla puolen alkaa silti muodostua ymmärryksen saarekkeita, kuin kokkelipiimän kokkareita, joiden avulla yksinkertaisista teksteistä saa jo kohtuudella tolkkua, ja kaikki mitä televisiossa sanotaan ei mene aivan yli hilseen. Puolisoni kuuntelee nettiradiota työn ohessa, itseltäni se ei onnistu, kun en osaa keskittyä töihin ja jättää höpinöitä taustalle, mutta kuulemma on hyvä tapa harjaannuttaa korvaa. Itse saatan lueskella ajankohtaisia tai muuten mielenkiintoisia asioita internetin ihmemaassa. Siis silloin, kun työt sallivat paikalla, mutta ei läsnä -olotilan.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Italia

Viinit alla vaalien


On tullut ryhdyttyä politiikkaan. Onneksi pesti on määräaikainen, olen nimittäin mukana tekemässä eräälle ehdokkaalle vaalikampanjaa. Koska ehdokkaani teki päätöksensä ehdolle ryhtymisestä verraten viime hetkellä, tukiryhmäkin muodostettiin pikavauhtia. On ollut upeaa huomata, että pienikin porukka osaavia ihmisiä saa aikaan melkoisesti. Vaalityössä on puolensa. Ainakin voi kuvitella vaikuttavansa valtakunnan, ja miksei tässä globalisaatioajassa koko maailmankin, asioihin. Ja samalla tutustuu uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin.

Vaalien alla jännitys tiivistyy. On aika alkaa jännittää oman ehdokkaan läpimenoa. Kaikille äänioikeutetuille ja ympäristömyönteisille Suomen kansalaisille suosittelen vaalivalvojaisjuomaksi mainiota espanjalaista luomucavaa; Can Vendrell Brut Reserva. Sen rypäleet ovat kasvaneet Penedèsin viinialueella Kataloniassa. Albet i Noya on Espanjan johtava, luomumenetelmiä käyttävä viinitalo. Viinitarhat lannoitetaan kasvattamalla niissä kolmea eri ruoholajiketta, jotka kynnetään maahan joka kevät. Tuholaisia vastaan taistellaan luomuviljelyn sallimalla hyvin miedolla kuparihydroksidilla ja paikallisilla villiyrteillä.

Luomuviljely ja sen antroposofinen versio biodynaaminen viljely ovat muuten tulossa lujaa laatuviinien markkinoille. Kiitetyimmät ja kiistellyimmät huippuviinit ovat todellista käsityötä, jossa korostuu tekijän näkemys ja paikallisen maaperän ja ilmaston luonne, terroir. Esimerkiksi Michel Chapoutierin Rhônessa tuottamia biodynaamisia huippuviinejä ei valitettavasti Alkon hyllyiltä löydy, mutta hyviä keskihintaisia luomupunkkuja on useampikin tarjolla. Koska itse tykkään saapasmaan tuotteista, suosittelen iloisesti sisilialaista Terralea sekä Veneton alueelta tulevaa Perlage Cabernetia. Molemmat italialaiseen tapaan kelpo ruokaviinejä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): politiikka, Viini