Kuukausittainen arkisto:lokakuu 2007

Syksyinen fuusiomenyy ranskalaisella aksentilla


Olin ostanut pullon Bordeauxin luomuviiniä suosituksen perusteella. Etiketissä luki, että Chateau des Dauphins. Ruokakomerosta löytyi juureksia. Porkkanasta, punajuuresta ja syksyisestä sunnuntaipäivästä muodostuvan yhtälön tuloksena päätin laatia viinillemme välimeren molempia rantoja fuusioivan illallisen: kasviscouscous ja lämmin foccaccia avokadojugurttisalaatin kera. Paitsi että mainitun jugurttisalaatin tarjoilin vasta seuraavana päivänä saman ruuan ja italialaisen Borgata (Montepulciano d’Abruzzo) -punkun kera. Toimi kuin kaksi hirveä, ja couscouskastike oli yön yli tekeytyessään vain parantunut. Joka tapauksessa sekä couscouskastike, joka siis kuuluu maustaa kanelilla ja jossa pitää ehdottomasti olla rusinoita, että italialainen peltileipä muodostivat yhdessä uudelle ranskalaiselle ystävällemme miellyttävän pöytäseuran, jossa saattoi esiintyä edukseen. Viinissä oli ryhtiä ja rakennetta, jopa hiukan lääkekaappimaista yrttisyyttä ja luonnetta, joka mukautui yllättävänkin sopusointuisesti lämpimän mausteiseen juurespataan. Tämä couscous on meidän perheessä jo perinneruokaa, se tarjotaan astioilta, jotka puolisoni tinki partaansa repiviltä ja kyynelehtiviltä arabikauppiailta Tunisiassa joskus kaukaisella 90-luvulla. Siitä reissusta voisi kertoilla enemmänkin, mutta laitanpa nyt tähän kuitenkin tietopuolista asiaa, eli legendaarisen reseptimme:

Couscous Royale

Öljyä
1 – 2 sipulia
Valkosipulia
Juureksia (porkkanaa, punajuurta, lanttua, perunaa)
(kesäkurpitsaa, munakoisoa)
Kikherneitä (valmiiksi keitettyjä)
Rusinoita
1 – 2 purkkia tomaattimurskaa
Tomaattipyreetä
Kanelia (1 kanelitanko tai tl jauhettua)
Mustapippuria
Punapippuria
2 laakerinlehteä
Suolaa
Persiljasilppua

Couscous-ryynejä

Paloittele kaikki vihannekset peukalonpään kokoisiksi lohkoiksi. Laita sopivaan kattilaan (minä käytän rautapataa) öljy kuumenemaan ja kuullota siinä sipuli tomaattipyreen kera. Voit lisätä pippurit jo tässä vaiheessa, jos haluat voimistaa niiden makua. Sitten tomaattimurska, juurekset ja pavut, rusinat sekä suola, laakerinlehdet ja kanelitanko pataan. Lisää myös valkosipulit kokonaisina kynsinä. Jos keitos on liian paksua, lisää hieman vettä ja kypsyttele hellan huomassa kunnes juurekset ovat kypsiä mutta mielellään vielä vähän al dente. Noin puoli tuntia. Tarkista suola ja tarjoile höyrytetyn couscouksen kera. Ripottele annoksille tai tarjoiluastiaan runsaaasti tuoretta persiljaa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Ruoka, Viini