Pääsiäisviinipähkäily – what would Jesus drink?

Mitä lampaan kanssa? Lähestyvä pääsiäinen tuo lammasviini-suositukset akkain- ja ukkoinlehtien sivuille yhtä varmasti kuin peipon laulu pihapuussa tietää kevään tuloa. Samalla se antaa aiheen muutamalla virkkeellä pohtia mitä erään jerusalemilaisen majatalon sommelier mahdollisesti kantoi J. Nasaretilaisen pöytään pääsiäisaterian kostukkeeksi. Ruokalistan tunnemme, oli ainakin vastateurastettua karitsaa ja happamatonta leipää. Molemmat ruoat kuuluivat jo silloin pääsiäisperinteeseen.

Se on ainakin varma, että uuden maailman umpitammista hillohedelmäpommia ei Jeesuksen pääsiäisaterialla hörpitty. Jerusalem oli osa roomalaista imperiumia. Viini kuului Välimeren kulttuuriin ja oli yksi alueen tärkeimmistä kauppatavaroista. Etelä-Italia oli tuolloin merkittävimpiä ja arvostetuimpia viinintuotantoalueita, joten mikäli viini ei ollut paikallista tuotantoa, se saattoi olla peräisin vaikkapa Etnan tai Vesuviuksen rinteiltä.

Roomassa vietettiin vinalia-viinjuhlaa pääsiäisen aikoihin,  23. huhtikuuta. Silloin nautittiin ensimmäiset maljat talven yli kypsyneestä viinistä. Myös pääsiäisviini saattoi olla tällaista uuden sadon viiniä. Joka tapaukseessa se oli todennäköisesti suodattamatonta ja amforassa käytettyä. Kun elettiin kuumassa ilmanalassa, pitkä kuorikontakti on voinut olla tarpeen säilyvyyden parantamiseksi. Pöytään on ehkä tuotu jotakin samanlaista kuin tämän päivän alkuviinietuottajien orannsit viinit, kuten vaikka Franco Terpnin Ribolla Gialla. Tai ehkä sisilialaisen COS-viinitilan intensiivistä, ikivanhoista rypälelajikkeista tehtyä Ramì-valkoviiniä, jonka värin intensiteetti ei jää kauas alkuviinien oransseista.

Alkuviinejä ei valitettavasti Alkon vakiovalikoimista löydy, mutta jos valtiollinen alkoholimonopoli olisi Ikuinen ja Jahven itsensä laintauluihin kirjaama, olisi Jerusalemin sommelier saattanut päätyä valitsemaan näistä viineistä:

Tsantali Naousa Reserve 9,99 €

Käsin poimituista  Xinomavro-rypäleistä tehty punaviini Naousasta, joka on kreikkalaisen Makedonian alueen tunnetuin viinialue. Viinissä on tanniinisuutta, kypsää hedelmäisyyttä ja mausteisuutta ja yrttisyyttä. Reilusti rosmariinilla  ja valkosipulilla maustetun lampaan kaverina varmasti oivallinen, herkemmin maustetulle lihalle makuasiamies suosittelee kevyempää ja hedelmäisempää viiniä.

Askaneli Saperavi 10,39 €

Alkon ainoa georgialainen viini on tietenkin tehty Saperavi-rypäleistä. Georgia on maailman vanhimpia viinimaita, jossa ikivanhat menetelmät ja rypälelajikkeet  ovat säilyneet Ukko-Nooan ajoista. Viini ei tosin ole amforaviini, mutta Saperavi on eräs vanhimmista rypälelajikkeista, jota jotkut pitävät italialaisen Sangiovesen kantamuotona. Naousa Tsantalin tapaan rustiikkinen ja tanniininen. Maussa on hapankirsikkaa ja mausteisuutta. Tämäkin toiminee parhaiten yrttisen lampaanviulun keralla.

Castello Ducale Aglianico 12,01 €

Makuasiamiehen mielestä Alkon hinta-laatusuhteeltaan paras luomupunaviini. Etelä-Italian Beneventosta kotoisin oleva viini on tehty yli 90% Aglianico-rypäleestä Castello Ducalen viinitilalla. Castello Ducale on 1000-luvulta peräisin oleva linna, jonka  kellareissa on varastoitu viinejä 1600-luvulta lähtien. Täyteläinen viini tarjoaa lempeää tanniinisuutta, poltetun sokerin aromeja, hapankirsikkaa, karhunvatukkaa, yrttikimppua, ja kohtuullisen pitkän jälkimaun. Monipuolinen ruokaviini kaikille lammasruoille.

Quinta da Esteveira 14,16 €

Tilausvalikoiman portugalilainen luomuviini tarjoaa täyteläisen mutta vähätanniinisen vaihtoehdon joka sopii myös miedommanmakuisen karitsan hyväksi paimenksi. Quinta da Esteveira on perinteisin menetelmin graniittisiastioissa valmistettu punaviini. Loppukypsytys tapahtuu madeiratynnyreissä.  Valmistukseen on käytetty Touriga Francesa ja Tinta Roriz (Tempranillo) -rypäleitä. Rypäleiden yhdistelmä antaa viinille pitkän ja hedelmäisen maun, hyvän rakenteen ja kauniin värin.

Advertisement

Maa on voimaa

Nyt on maaliskuu ja aika panna siemenet itämään. Villirucolaa, tomaattia, chiliä, laventelia ja mansikkaa näin alkajaisiksi. Vanha kiinalainen viisaus nimittäin väittää, ettei mikään ole tärkeää, paitsi puutarhanhoito, eikä sekään niin kovin tärkeää. Roomalainen sota- ja meripäällikkö Pompeius taas tokaisi, että navigare necesse est, vivere non est necesse – merenkulku on välttämätöntä, eläminen ei. Meitä on maa- ja meri-ihmisiä. Makuasiamies puolestaan yrittää omassa elämässään yhdistää nämä kaksi maailman tärkeintä asiaa, purjehduksen ja puutarhanhoidon.

Tehtävä on haastava, sillä kumpaakaan ei voi harrastaa talvella, paitsi mielikuvaharjoitteiden ja suunnitelmien laadinnan tasolla. Kevät on intensiivinen rupeama sekä purjehtijalle että puutarhurille. Silloin pannaan kuntoon maa ja vene. Kesällä pitäisi sitten ehtiä neljäksi viikoksi ja mahdollisimman moneksi viikonlopuksi merelle. Mutta puutarhakin vaatii osansa, mikäli mielii syksyllä nauttia oman aarin sadosta. Ja mieliihän sitä, sillä mikään ei ole niin maukasta ja mielihyvää tuottavaa kuin omalta palstalta tuoreena pöytään nostettu peruna. Tai papu. Tai purjo. Tai maa-artisokka. Tai kurpitsa. Esimerkiksi.

Maan muokkaaminen on terapeuttista, kaikkine kuopimisineen ja kitkemisineen. Mutta purjehdus kutsuu ja pakottaa järjestämään puutarhan niin, että se tulee mahdollisimman hyvin toimeen itsekseen. Laiskojen ja veneilevien viljelijöiden pelastus on kateviljely, jonka ilosanomaa makuasiamies on päässyt kuulemaan Hyötykasviyhdistyksen järjestämällä kurssilla. Yhdistys tekee muuten huomattavan arvokasta työtä vaaliessan vanhoja suomalaisia viljelylajikkeita ja jakaessan tietoa luonnonmukaisista viljelymenetelmistä. Kateviljely on menetelmä, jossa maata ei muokata, vaan kasvien juurelle leviteään esimerkiksi heinää tai kasvien lehtiä. Kateaineet estävät rikkaruohoja kasvamasta, kompostoituvat ja vapauttavat lämpöä. Ne houkuttelevat kastematoja ja hyödyllisiä eliöitä parantamaan maata kasvien juurakoissa.

Kateviljelijälle veneen omistamisesta on ollut jopa hyötyä, kun ravinteikasta ja katteeksi hyvin sopivaa rakkolevää on voinut noutaa säkkikaupalla meren rannoilta palstalle. Niin ikään sekaviljely, jossa toisistaan hyötyvät tai sellaiset kasvit jotka eivät kilpaile keskenään pyritään sijoittamaan samaan penkkiin, helpottaa purjehtijapuutarhurin elämää. Kolmas keino on valita mahdollisimman paljon myöhään kypsyviä lajikkeita niin, että sadonkorjuun huippusesonki menee yli elokuun puolivälin.

Suunnittelemalla siis selviää, mutta ei puutarhanhoito silti ole ruusuilla tanssimista. Kateviljely kyllä muokkaa maata paremmaksi, mutta hitaasti, vuosi vuodelta, ja ensimmäisinä vuosina voi sato jäädä surkeaksi. Makuasiamieskin on nostanut pikkurillin mittaisia porkkanoita ja kovia, golfpallon kokoisia palsternakkoja. Ja sitä muhevaa multaista maata, jossa kastemadot telmivät, uhkaa myyrien kavala myyräntyö. Erilaisia öttiäisiä vastaan on taisteltava nokkosuutteella ja torjuntakasveja istuttamalla. Mutta mitäpä ihminen ei ruokansa eteen tekisi.

Muuten, se Pompeiuksen tokaisu josta tuossa alussa oli puhe, on peräisin huhtikuulta 56 eaa, kun hänen laivansa oli viljalastissa matkalla Afrikan rannikolta Roomaan. Merimiehet pelkäsivät myrskyä, mutta kapteenin mielestä tärkeät asiat on hoidettava vaikka oman henkensä uhalla. Ruuasta oli siis kysymys lopulta tässäkin asiassa. Synteesinä voisi siis todeta, että mikään ei ole kovin tärkeää paitsi ruoka, jos mielii pysyä elossa. Ja viini sen keralle, jos haluaa myös vähän nauttia elämästä.

Avattua – Barone Pizzini Dominè Verdicchio DOC

Makuasiamies jatkaa maistelua rikkivapaalla linjalla. Barone Pizzinin biodynaaminen Dominè on taas yksi vastaansanomaton todiste siitä, että taitava viinintekijä saa aikaan laadukasta valkoviiniä myös ilman lisättyä rikkidioksidia. Lasissa on erittäin tasapainoinen, maukas ja tyylikäs 100% verdicchio pohjoisesta Italiasta. Hohtava oljenkeltainen väri ja viipyilevä, trooppisiin hedelmiin ja sitrukseen vivahtava tuoksu lupailevat viiniä, jolla on rakennetta ja luonnetta. Siihen nähden, että verdicchiosta tehdyt viinit ovat usein lähes värittömiä tai jopa vihreään vivahtavia (mistä juontuu rypäleen nimikin), Dominè antaa itsestään poikkeuksellisen täyteläisen ja lämpimän vaikutelman joka myös jatkuu suutuntumassa. Tasapainoiset, lempeät hapot tuovat raikkautta olematta hyökkääviä, suuntäyttävä hedelmäisyys on kypsää, maussa on pituutta ja nautittavaa hitautta. Dominè on varma valinta ruokaviiniksi kaiken kanssa mikä merestä nousee, mutta se kestää hyvin myös kohtuullista mausteisuutta ja esimerkiksi paahdettujen juuresten makeutta. Myös luomukanan kera sen on makuasiamies kokeillut ja toimivaksi havainnut. Viini on myynnissä Ekowinen nettikaupassa 15,80 eurolla pullo.

Piruako se rikki tekee viinissä?

Rikkidioksidi on yleisin ja eniten tunteita herättävä viinin lisäaine. Mutta onko se siunaus vai paholaisen juoni? Makuasiamies paneutui kysymykseen ja löysi myös enkeleiden viinin.

Onko rikki hyvä?

Sitä käytetään torjumaan ei-toivottuja hiivoja ja bakteereita sekä suojaamaan viinejä hapettumiselta. Sillä siis halutaan turvata viinin tasalaatuisuus ja säilyvyys. Teollisessa tuotannossa rikkiä lisätäänkin viiniin monessa vaiheessa. Metabisulfiitin muodossa sitä voidaan käyttää jo korjuuvaiheessa ja rypäleiden murskauksessa villihiivojen eliminoimiseksi. Teolliset hiivakannat kestävät rikkiä villihiivoja paremmin. Käymisen aikana sitä käytetään tavallisimmin estämään malolaktinen käyminen, joka alkaa varsinaisen hiivakäymisen jälkeen. Pullotuksessa lisätty rikki estää hapettumista ja ylipäänsä hillitsee pullonsisäistä mikrobiologista elämää.

Valmiissa viinissä onkin sitten monenlaisia rikkiyhdisteitä eli sulfiitteja. Sulfiitit saattavat aiheuttaa yliherkkyysoireita, minkä vuoksi niiden käytöstä on mainittava tuoteselosteessa jos pitoisuus ylittää 10 milligramma litrassa. Tarkkaavainen A-liikkeen asiakas on jo jonkin aikaa voinut bongata viinipullonsa kyljestä präntin ”sisältää sulfiitteja”.

Punaviini säilyy paremmin kuin valkoviini, joten punaviiniä pystytään valmistamaan pienemmillä rikkidioksidilisäyksillä. Keskimäärin valkoviinit sisältävätkin sulfiitteja punaviinejä enemmän. Makeat viinit vaativat säilyäkseen rikin lisäystä kuivia viinejä enemmän.

Myös monet luonnollisten viinien tekijät lisäävät pullotusvaiheessa pieniä rikkimääriä erityisesti valkoviineihin, joiden säilyvyys on punaviinejä huonompi. Kaikki viinit sisältävät myös luonnostaan jonkin verran sulfiitteja, vaikka ne olisi tehty täysin ilman rikkiyhdisteiden lisäämistä. Teollisissa viineissä sulfiittien määrät ovat helposti 10 – 20 kertaisia verrattuna luonnollisiin viineihin.

 Vai onko se paha?

Onhan se nopeasti ajateltuna parempi, että viini kestää kuljetusta, säilyy kellarissa ja maistuu aina samanlaiselta. Kriittisesti rikkiin suhtautuvat arvostelevat sen liiallista käyttöä kolmelta eri kantilta. Ensimmäinen on luonnollisen maun ”latistaminen” ja manipulointi käymisprosessin aikana. Luonnollisten viinien tekijät käyttävät hyväksi tai ainakin hyväksyvät villihiivakannat ja malolaktisen käymisen. Viinin idea on kehittyä itsekseen ja tavoitteena on kasvuolosuhteita eli terroiria heijasteleva viini.

Toinen arvostelun aihe on rikin terveysvaikutukset. Sen tiedetään aiheuttavan voimakkaitakin allergisia reaktioita, ja siksi osa ihmisistä ei pysty juomaan teollisia viinejä. Herkimmät tosin voivat reagoida myös luonnollisten viinien pitoisuuksiin. Väitetäänpä sulfiiteilla olevan yhteytensä myös viinin nauttimista seuraavaan aamuiseen päänsärkyyn. Virallisia tutkimustuloksia ei asiasta ole ainakaan makuasiamiehen tietoon tullut, mutta kokemusperäisiä vakuutteluja luonnollisten viinien pehmeämmistä kankkusista kylläkin.

Kolmanneksi rikkiyhdisteiden lisäämistä arvostellaan periaatteellisista syistä, jotka ovat samoja kuin muitakin viininvalmistuksen lisäaineita kohtaan. Nykyaikaisen juomateollisuuden käytössä kun on melkoinen kemiallinen arsenaali, jolla pyritään tuottamaan suurta ostavaa yleisöä miellyttäviä, helposti juotavia ja myyviä viinejä.

Viiniä rikittömästi

Kaikki luonnollisten viinien ja useimmat artesaaniviinien tekijät lisäävät rikkiä vain vähän tai ei ollenkaan. Kaupassa kannattaa kuitenkin huomioida, että pelkkä luomu-merkintä ei automaattisesti takaa vähärikkistä viiniä, sillä luomusertifiointi koskee EU:ssa vain viljelymenetelmiä. Varsinkin halvemman pään luomuviinit voivat olla tarhalta eteenpäin ihan yhtä teollisia kuin muutkin markettiviinit.

Makuasiamies on kuullut väitettävän, että viiniä, varsinkaan valkoviiniä, ei voi tehdä ilman rikkiä. Costes Cirguesin viinitilalla ollaan kuitenkin täsmälleen toista mieltä. Viinintekijät Béatrice ja Werner Althoff tekevät kaikki viininsä ilman mitään kemiallisia lisäaineita. Tilalla ollaan poikkeuksellisen tarkkoja prosessin puhtaudesta ja viinin mikrobiologista valvotaan tarkasti joka vaiheessa. Näin on tekijöiden mukaan mahdollista tuottaa myös hyvin säilyviä valkoviinejä ilman lisättyä rikkiä.

Ekowine järjesti makuasiamiehelle tilaisuuden maistaa tuottajan viinejä ja todeta ne maultaan mainioiksi ja luonteeltaan herkiksi, hurmaaviksi ja tasapainoisiksi. Nyt niitä löytyy myös verkkokaupan valikoimista. Piruntorjuntaan sopii erinomaisesti esimerkikisi Costes-Cirgues Font de Marinas 2010, joka maisuisi enkeleillekin.

Syntymäpäiväsamppanjaa – Fleury Fleur de l’Europe!

Makuasiamiehen puoliso muuttuu vuosi vuodelta kauniimmaksi ja viisaammaksi. Hänelle ja toiselle viisaalle naiselle, Minna Canthille on valtiovallan toimesta järjestetty yhteinen liputuspäiväkin. Sen kunniaksi, jos minkä, on syytä avata pullollinen kuohuvaa. Eikä mitä tahansa sihijuomaa, vaan sitä oikeaa.

Samppanjaa. 

Biodynaaminen Fleur d’Europe on harvinaisen symppis samppis. Vaan oikeasti se avattiin jo eilen, sillä sunnuntai on kuitenkin luontevampi samppanjapäivä, ja oli aikaa laatia myös samppanjalle sopiva menu, nimittäin:

Paistettuja jättikatkaravunpyrstöjä & kampasimpukoita avokadosalaatin kera

Pähkinäistä luomukananrintaa ja bataatti-kurpitsapaistosta

Sitruunatorttu

 Juoma on todellakin parhaimmillaan ruokapöydässä, mutta sopii toki myös kilistelyyn.

Fleur de l’Europe on rehevä ja persoonallinen samppanja, sen luonteessa on samankaltaista itsetietoista mutta sivistynyttä lämpöä ja energiaa kuin toisessa päivänsankarissamme Minna Canthissa. Suuria eurooppalaisia molemmat.

Samppanjan väri on lämpimän täyteläinen ja hohtava, hieman punaiseen vivahtava. Kuplat melko isoja ja runsaita. Tuoksu on melkein huumaava. Siinä on vermuttia, aprikoosia ja avauduttuaan kunnolla myös kypsää, vasta uunista otettua rusinapullaa. Mausta löytyy kuivattuja hedelmiä, aprikoosia, sitrusaromeja, suolaheinää. Vahva body, hyvä pituus ja eloisa, monikerroksinen makumaailma. Upea viini nautittavaksi. Ja vaikka hinnalla ei ole merkitystä kun kristallilasit kohoavat viisaamman sukupuolen kunniaksi, on alkoholiliikkeen kassalla ilahduttavaa, että tämän kaiken ja vielä enemmän, nimittäin iloa, rakkautta ja juhlamieltä, saa mukaansa vaatimattomaan 34,50 euron hintaan.

Rypäleet tulevat 14 hehtaarin biodynaamisesti viljellyiltä luomutarhoilta Côte des Barista Etelä-Champagnesta. Maaperä on alueelle tyypillistä kalkkikiveä. Viinin rypäleet ovat 90 % Pinot Noiria ja 10 % Chardonnayta. Chardonnay on käytetty vanhoissa 200 litran tammitynnyreissä, Pinot Noir taas 6 000 litran tammisammioissa. Lisäksi viiniä on kypsytetty 7 vuotta pulloissa. Eikä turhaan.

Tuottajasta on vielä mainittava, että Fleury Pere & Fils on perinteikäs, jo vuonna 1895 perustettu viinitalo. Taloa johtaa Jean-Pierre Fleury, ja hän siirtyi ensimmäisenä Champagnessa luomuviljelyyn vuonna 1989.

Avattua – Le Clot Rouge, uuden maailman tyyliä ranskalaisittain

Päivänä muutamana makuasiamies poikkesi Erottajan Alkoon mielessään tilausvalikoiman eteläranskalainen modernin tyylin viini, joka oli ranskalaisten viinien maistelussa tehnyt vaikutuksen omintakeisella olemuksellaan. Helsinkiläisenä viinien ystävänä makuasiamies on onnekas olento verrattuna maamme syrjäisemmillä kolkilla asuviin aateveljiin ja -sisariin. Erikoisuuksia löytyy täällä hyllystä, ja erityisesti tuo mainittu Erottajanmäen myymälä entisessä Sanoma-Osakeyhtiön kauniissa kulmatalossa kunnostautuu mielenkiintoisten artesaaniviinien valikoimallaan.

Le Clot Rouge on kotoisin 15 hehtaarin tilalta Roussilonista, joka sijaitsee kivenheiton päässä päässä Välimerestä, Espanjan rajan tuntumassa. Tuottaja De Blanesin viineistä on muuten Alkon kautta tilattavissa myös Muscat Sec, jota makuasiamies ei vielä ole päässyt maistamaan. Mutta kevään myötä, kun aurinko alkaa lämmittää ja ensimmäinen villivihannessato on valmis korjattavaksi, myös tämä puute sivistyksessä tulee korjaantumaan…

Mutta nyt Le Clot Rogue, s’il vous plait:

Syvän punainen, violettiin vivahtava Le Clot Rogue avautuu lasissa täyteläiseen tuoksuun josta voi aistia kypsiä hedelmiä, kuivattua mansikkaa, eukalyptusta, ruusupuuta ja kamferia. Makua leimaa uutteinen, pehmeä tanniinisuus yhdistyneenä eteeriseen, yrttiseen ja hedelmäiseen makupalettiin. Tasapainoinen yhdistelmä konsentroituneita makuja ja raikkautta. Tammikypsytys tuntuu mutta ei lyö yli. Jälkimaussa pitkään viipyilevää, miellyttävää karvautta.

Le Clot on erinomainen ruokaviini, makuasiamiehen pöydässä sitä nautittiin Ziamarian rosmariinioliiviöljyllä maustetun, ylikypsän prässätyn poronlavan, haudutelujen juuresten ja kuskusin kera. Uskotteko, että oli hyvää? Kannattaa uskoa. Viini myös säilyi avattuna pullossa useita päiviä erittäin hyvin, sen viimeiset tilkat kulutettiin näiden maistelumerkintöjen tekemiseen. Pullon hinta on 15,99 euroa ja sitä on hyllyssä ainakin Erottajan viinipuodissa, mutta jos Muhammed ei pääse vuoren luo, niin tilatkaa ihmeessä vuori Muhammedin luo, eli käyttäkää ihmiset hyväksenne Alkon tilauspalvelua..

10 viiniä kympillä

Alkon myydyimmän viinin titteliä pitää vuosi vuoden jälkeen hallussaan, uskomatonta mutta totta, perinnejuoma Magyar Fehér Bor. Makuasiamiehen muistoissa Magis yhdistyy saumattomasti 80-luvun huuruisiin teinikekkereihin, ja etenkin viinin aamuiseen comebackiin kylmän posliinin ja vielä kylmemmän moraalisen itsetutkiskelun äärellä. Sen puolimakea, hennon hedelmäinen ja kevyen herukkainen aromi sai vatsahapoista kaipaamaansa terävyyttä, mutta aiheutti samalla sen, että valkoviinien pariin makuasiamies onnistui palaamaan vasta seuraavalla vuosituhannella.

Tuon unkarilaisista rypälemehuista  Altian sammioissa kokoon lotratun sekoitejuoman sitkeän suosion lisäksi tilastollinen valokeila paljastaa toisenkin karun piirteen kansallisen viinijanomme erikoisuuksista. Nimittäin nuukailun. Suosimme halpoja pullotteita. Kymppi on maaginen kipuraja useimpien viinikukkarossa.

Makuasiamies huomauttaa, että huonojen viinien juomiseen elämä on liian lyhyt. Siksi on hyvä tehdä tiettäväksi ne muutamat kymppikerhon pullotteet, jotka makuasiamiehen mielestä edustavat hintaluokassaan tavallista parempaa makua ja laatua. Mainittakoon vielä, että makuasiamiehen kymppi on kaikki se raha mikä hintalapussa jää alle yhdentoista euron.

Punaviinit:

Quinta da Espiga, (Portugali) 6,73 €

Maku lämmin, kypsän karpaloinen ja luumuinen, kevyesti vaniljainen. Yleisviini pastan, vaalean lihan ja grilliruokien seuraksi.

L’Auratae Nero d’Avola, (Italia) 8,47 €

Maussa tummaa kirsikkaa, yrttiä ja mausteisuutta. Sopii pastan, pizzan ja vaaleiden lihojen kumppaniksi.

 Quinta das Setencostas, (Portugali) 9,78 €

Täyteläinen, mehevä, tanniininen. Maussa hapankirsikkaa, viikunainoita, mustapippuria ja yrttejä. Sopii porolle, lampaalle ja pitkään haudutetuille kasvisruuille.

Gérard Bertrand B.Bon Cabernet Merlot, (Ranska) 9,99 €

Maussa karpaloista marjaisuutta ja kevyttä mausteisuutta. Luomupossulle ja pataruuille.

Gérard Bertrand Réserve Spéciale Pinot Noir-Grenache (Ranska) 10,98 €

Kypsää punaherukkaa, hentoa orvokkia, mausteita, kohtalaiset tanniinit. Monipuolinen ruokaviini, sopii lampaalle, luomupossulle ja -kanalle.

Valkoviinit:

 Orvieto Classico Bigi, (Italia) 7,75 €

Ilmavan keveä viini jonka maussa on kuivaa heinää ja sitruunaista hapokkuutta. Sellaisenaan, salaattipöytään tai vähärasvaiselle kalalle.

Savia Viva Familia Xarel.lo, (Espanja), 7,99 €

Hedelmäinen, sitrusarominen ja mineraalinen. Ruokaisat salaatit, tapakset ja äyriäsruuat sopivat kumppaniksi.

 Rocca del Dragone Falanghina, (Italia) 8,98 €

Maukas,  kypsän greippinen, mineraalinen ja yrttinen viini äyriäisten, kala- ja kasvisruokien seuraan tai sellaisenaan.

Bianco di Custoza Terre in Fiore (Italia) 9,48 €

Rehevää hapokkuutta, persikkaa ja yrttejä. Juo kera kasvisruokien, pizzan taikka vähärasvaisen kalan.

Meinklang Gruener Veltliner, (Itävalta) 10,29 €

Herkullisen hedelmäisessä maussa mineralisuutta, aprikoosia ja persikankiveä. Monikäyttöinen ruokaviini kasvis-, kala- ja äyriäisruuille. Sopii myös seurusteluun ja aperitiiviksi.

Valmiiseen pöytään – Vive La Table!

Helsingistä ei ole helppoa löytää ravintolaa, jos haluaa konsertin tai teatteri-illan päätteeksi vielä rentoutua ystävien kanssa säällisen ruoan ja juoman merkeissä. Kunniallista ravintolapalvelua tarjoavat krouvit joko sulkevat ovensa liian aikaisin, tai sitten pöytä on varattava viikkoja etukäteen. Ketjuravintoloiden mätöille makuasiamies ei viitsi vaivautua eikä toisaalta halua maksaa ylihintaa korskeiden bisnespaikkojen kalseista kulisseista.

Mutta tällä kertaa onnisti! Makuasiamies onnistui varaamaan seurueelleen pöydän La Tablesta vain neljää päivää ennen Modena City Ramblersin konserttia. Nettisivuilta löytyvä menu vaikutti heti hyvin mietityltä. Kolme alkupala-, pääruoka- ja jälkiruokavaihtoehtoa tarjosi sopivasti houkuttelevia kombinaatioita ja onnistui vakuuttamaan rönsyilemättömyydellään. Myös maltillinen hinnoittelu miellytti.

Menu

Alkuruokia

Turskabrandade, savustettuja katkarapuja ja balsamietikkakastiketta

Vasikanpaistia, melonia ja pippuri crème fraichea

Paahdettua sipulikeittoa, omenaa ja ankan kivipiiraa

Pääruokia

Paistettua siikaa, sinisimpukkarisottoa ja pistaasiöljyä

Porsaan”secreto”, uppomuna ja timjamikastiketta

Karitsamakkaraa, chorizoa ja vuohenjuusto-perunapyrettä

Jälkiruokia

Juustolajitelma

Kookosjugurttia, suklaamysliä ja mokkajäätelöä

Maitosuklaamoussea, mustaherukkakinuskia ja-sorbettia

28e / 34e / 39e

Vaikka La Table on äskettäin muuttanut Ludviginkadulta Lönnrotinkadulle, oli sinne konserttipaikaltamme Savoy-teatterista vain vajaan kymmenen minuutin kävelymatka. Ravintolasali on skandinaavisin sävyin sisustettu ja seinät on koristettu, Jari Peltosen, Helsingin Sanomissa ja Viini-lehdessä ilmestyneillä piirroksilla. Tunnelma salissa oli lauantai-iltana kotoisa, pöydissä selvästi viihdyttiin.  Myös salin akustiikka sai makuasiamiehen seurueelta kiitosta; puheensorina pulppusi ympärillä, mutta omassa pöydässä saattoi puhua ääntään korottamatta.

Palvelu oli välitöntä, hyväntuulista ja sujuvaa pöytäänohjauksesta ulosheittoon, parasta mitä aikoihin on saanut Helsingissä kokea. Itse ruoka täytti reilusti sekä listan nostattamat odotukset että nälkäisen vatsan. Vaikka ravintoloitsijakaksikon toinen osapuoli on michelintähden edelliselle ravintolalleen Carmalle kokannut Markus Aremo, annoksissa ei ollut hiukkaakaan ylivirittelyä. Eteen kannetuilta lautasilta välittyi rakkaus hyviin raaka-aineisiin ja pyrkimys selkeään, tasapainoiseen makumaailmaan.

Seurueemme tilasi alkuun turskabrandadea savustettujen katkarapujen ja balsamietikkakastikkeen kera sekä paahdettua sipulikeittoa, omenaa ja ankan kivipiiraa. Pääruoista pöytään saatiin listan kaikki tarjokkaat. Jälkiruoista tulivat valituiksi kookosjugurtti, suklaamysli ja mokkajäätelö sekä maitosuklaamoussea, mustaherukkakinuskin ja -sorbetin kera. Erityismaininnan ansaitsevat ruoan kanssa tarjotut ankanrasva- ja spelttisämpylät. Pientä kritiikkiä taas annamme siitä, että alku- ja jälkiruoat nousivat maussa ja ainesten luovassa yhdistelyssä pääruokien ohi. Lisäksi annokset olivat niin runsaita, että pieniruokaisemmilta jäi jälkiruoka puokitiehen ja jopa makuasiamies joutui arvuuttelemaan vatsansa vetoisuutta. Mutta aina on parempi tulla kylläiseksi kuin jäädä nälkäiseksi.

Viinit tilattiin suositusten mukaan ja jälkiruokaa lukuunottamatta ne toimivat annosten kanssa mainiosti yhteen. Suklaamousse olisi vaatinut seurakseen makeamman kumppanin. Toinen kritiikin paikka on viinien hinnoittelu. Sen minkä asiakas menun hinnassa säästää, talo kyllä viinien katteissa korjaa. Säästäväisyyteen taipuvaisille asikkaille suosittelemme yhden pullon (tai lasin) taktiikkaa. Viinilistalta löytyy hyviä artesaani- ja luomuviinejä, mutta bistrohintaista ”talon viiniä” ei ole tarjolla.

Kokonaisuutena makuasiamies antaa La Tablelle ylioppilastutkintolautakunnan asteikolla arvosanan eximia cum laude approbatur.

 Kiitos!

Pakettia odotellessa – ilmaviiniä Sisiliasta

Menneen vuoden marraskuussa makuasiamises vietti kaksi viikkoa Sisiliassa kieltä oppimassa. Opintojen oheen oli tarkoitus mahduttaa vierailuja viinitiloille ja erityisesti tutustua sikäläisiin alkuviinien tekijöihin. Kiivaasta kirjeenvaihdosta huolimatta viinitilavierailuista toteutui lopulta vain yksi, toki sitäkin ikimuistoisempi. Esimerkiksi käynti Etnalla Frank Cornellissenin tilalla jäi viime hetkillä toteutumatta. Syy oli paitsi Sisilian maanteiden matka-aikoja venyttävässä mutkaisuudessa, myös makuasiamiehen otsaluun paksuudessa, italiankielen hienoudet kun suodatuvat sen läpi tuskallisen hitaasti ja verbit vaativat enemmän pänttäämistä kuin koko aapiskirjan omaksuminen Jukolan veljeksiltä yhteensä. Mutta jäipähän syy jos toinenkin palata takaisin tuolle mainiolle saarelle.

Vastapainoksi verbien taivutuksille makuasiamies tarkasti kaikki tielle osuneet enotecat todetakseen, että luomuviinejä ei juuri ole tarjolla, ja jos onkin niin ne eivät maultaan ole kaksisia. Muutama poikkeus kuitenkin osui asiamiehen haaviin, ja niistä kirkkaasti parhaana COS. Tilalla tehdään biodynaamista viiniä ikivanhalla amforamenetelmällä (amforaviinien ylimmäksi ystäväksi makuasiamies julistautui jo aiemmin Sloveniaan suuntautuneella tutkimusmatkalla, siitä raportti myöhemmin).

Matkalaukut olivat jo täytyneet Porta del Venton upeilla alkuviineillä, joten kotiin asti tuli vain kaksi COSia, Pithos ja Cerasuolo del Vittoria. Aivan loistavia viinejä molemmat. Ilo oli suuri, kun niitä löytyi lisää tilattavaksi saksalaisen Superiore-viinikaupan valikoimista. Nettikaupan lupaama toimitusaika on tosin tätä kirjoitettaessa ylittänyt deadlinensa jo pari päivää sitten. Itse viinikaupan toimitusten sujuvuudesta makuasiamies on saanut myönteisiä arvioita, joten on syytä uskoa postivaunujen vielä löytävän tiensä tänne Pohjan raukoille rajoille. Siihen asti voi maistelun sijasta muistella. Vesi herahtaa kielelle erityisesti ajatellessa COS Pithos 2009 Grecanicoa, amforassa käynyttä, Grecanico-alkuperäisrypäleestä tehtyä viiniä, jonka maussa on syvyyttä kuin suolammessa, puhtautta kuin Runebergin lähteessä, hedelmää kuin hyvän ja pahan tiedon puussa, eleganssia vähintään yhden Sophia Lorenin verran ja makuavaruudessaan hunajaa, minttua, rosmariinia, herkullista mineraalisuutta ja upea, pitkään kestävä moniulotteinen jälkimaku. Makuasiamies palaa tämän viinin äärelle vielä, kun se materiaalisessa todellisuudessaan ilmenee hänen lasissaan. Siihen asti, Godot, me odotamme sinua.

Hei, monopoli vuotaa – avahaan Alko jo nettikauppa!

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreessa kyselyssä 71 prosenttia vastaajista piti Alkon vähittäismyyntimonopolia hyvänä keinona alkoholihaittojen rajoittamisessa. Makuasiamies kysyi itseltään onko tämä hyvä vai huono uutinen ja vastasi, että kyllä se on hyvä uutinen. On hyvä että ihmiset ovat huolissaan juomisen haitoista. Keskusliikkeiden kuolaama viinien vieminen supermarkettien hyllyille ei myöskään erityisesti ilahduta makuasiamiehen kaltaista sietämätöntä viinisnobia, joka ei kuulu tölkkiviinien kohderyhmään.

Hesarin paperiversio muuten käsitteli tutkimusta nettilehteä laajemmin. Jutussa Alkon toimitusjohtaja Jaakko Uotila sanoo näin, ”Tilanne on joko tai: joko jatketaan nykyisellä mallilla tai vapautetaan kaikki juomaryhmät kauppoihin, eli puretaan monopoli. Jos pelkästään viinit päästettäisiin ruokakauppoihin, se tietäisi dramaattista muutosta alkoholipolitiikkaan ja Alkon nykyiseen jakeluverkkoon”.

Käytännössä Alkon vähittäismyyntimonopoli kuitenkin on jo purkautunut, kun kansalaiset voivat ihan laillisesti ja turvallisesti ostaa alkoholijuomansa ulkomaisista verkkokaupoista, joista monet ovat lisäksi suomalaisten pyörittämiä ja palvelevat suomeksi. Makuasiamiehenkin vierailut monopolimyymälässä ovat viime vuosina vähentyneet kymmenekseen vanhasta. Miksi raahata kolisevia muovikasseja ruuhkaisessa metrossa ja liukkailla kaduilla, kun viinit saa mukavasti ovelle kuljetettuna, eikä netistä tilaaminen edes tule sen kalliimmaksi?

Makuasiamiehen mielestä Alkon kannattaisi nopeasti herätä todelliseen kilpailutilanteeseen ja laajentaa palveluaan myös verkkokauppaan ja kotiinkuljetuksiin. Moni pelkää valvonnan pettämistä, mutta makuasiamies ei pidä uskottavana, että A-liike näin muuttuisi teinibileiden viinataksiksi, paperit kun voi tarkastaa ihan yhtä hyvin kotiovella ja verkko-ostaminenkin edellyttää tunnistautumista. Kansanterveysnäkökulmasta valvonta voisi jopa tehostua, kun jakelija pääsisi kurkistamaan millaiseen luukkuun tilusta ollaan toimittamassa.