Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreessa kyselyssä 71 prosenttia vastaajista piti Alkon vähittäismyyntimonopolia hyvänä keinona alkoholihaittojen rajoittamisessa. Makuasiamies kysyi itseltään onko tämä hyvä vai huono uutinen ja vastasi, että kyllä se on hyvä uutinen. On hyvä että ihmiset ovat huolissaan juomisen haitoista. Keskusliikkeiden kuolaama viinien vieminen supermarkettien hyllyille ei myöskään erityisesti ilahduta makuasiamiehen kaltaista sietämätöntä viinisnobia, joka ei kuulu tölkkiviinien kohderyhmään.
Hesarin paperiversio muuten käsitteli tutkimusta nettilehteä laajemmin. Jutussa Alkon toimitusjohtaja Jaakko Uotila sanoo näin, ”Tilanne on joko tai: joko jatketaan nykyisellä mallilla tai vapautetaan kaikki juomaryhmät kauppoihin, eli puretaan monopoli. Jos pelkästään viinit päästettäisiin ruokakauppoihin, se tietäisi dramaattista muutosta alkoholipolitiikkaan ja Alkon nykyiseen jakeluverkkoon”.
Käytännössä Alkon vähittäismyyntimonopoli kuitenkin on jo purkautunut, kun kansalaiset voivat ihan laillisesti ja turvallisesti ostaa alkoholijuomansa ulkomaisista verkkokaupoista, joista monet ovat lisäksi suomalaisten pyörittämiä ja palvelevat suomeksi. Makuasiamiehenkin vierailut monopolimyymälässä ovat viime vuosina vähentyneet kymmenekseen vanhasta. Miksi raahata kolisevia muovikasseja ruuhkaisessa metrossa ja liukkailla kaduilla, kun viinit saa mukavasti ovelle kuljetettuna, eikä netistä tilaaminen edes tule sen kalliimmaksi?
Makuasiamiehen mielestä Alkon kannattaisi nopeasti herätä todelliseen kilpailutilanteeseen ja laajentaa palveluaan myös verkkokauppaan ja kotiinkuljetuksiin. Moni pelkää valvonnan pettämistä, mutta makuasiamies ei pidä uskottavana, että A-liike näin muuttuisi teinibileiden viinataksiksi, paperit kun voi tarkastaa ihan yhtä hyvin kotiovella ja verkko-ostaminenkin edellyttää tunnistautumista. Kansanterveysnäkökulmasta valvonta voisi jopa tehostua, kun jakelija pääsisi kurkistamaan millaiseen luukkuun tilusta ollaan toimittamassa.