Jäätävä jäätelöpäivä tänään – Ben & Jerry’s Free Cone Day

Kaksi puhuvaa lehmää viittoili makuasiamiehen jonon jatkoksi Espalla. Jäätävä tuuli ja räntäsade ei estänyt innokkaimpia ottamasta toistakin kierrosta ilmaista jäätelöä. Kyllä, tänään on ”maailmanlaajuinen” Ben & Jerry’s Free Cone Day. Vielä kuuteen saakka tänään saa legendaaristen hippiheppujen kioskeilta reilun kaupan jäätelöä ilmaiseksi niin paljon kuin jaksaa jonottaa. Ainakin Pohjois-Espalla sijaitsevan jätskibaarin edessä oleva jono oli yhden aikaan iltapäivällä lyhyt ja ripeästi etenevä. Ben & Jerry’s jäätelöhän on myös hyvää, sellaiseen amerikkalaiseen liian paljon kaikkea-tyyliin.

Virallinen mainosläppä kertoo näin:

Kaikki sai alkunsa yläasteen liikuntatunnilla vuonna 1966, jolloin Ben Cohen ja Jerry Greenfield tutustuivat. Vältellessään juoksuharjoituksia he huomasivat että heillä oli paljon samoja kiinnostuksen kohteita. Niistä suurimpana rakkaus ruokaan…

Vuosia myöhemmin, 1978, kun Ben oli jälleen kerran saanut potkut jostain hanttihommasta ja Jerry toistamiseen reputtanut lääkiksen pääsykokeissa, he päättivät perustaa yhteisen yrityksen. Koska syöminen oli molempien intohimo, jotenkin yrityksen tuli liittyä ruokaan. Ensin mietittiin bagel-leipomoa tai pizzeriaa, mutta näihin tarvittavat laitteet olivat kalliita. Sitäpaitsi pojat bongasivat lehdestä ilmoituksen vain 5 dollarin hintaisesta kirjekurssista, joka opettaisi heidät valmistamaan jäätelöä. Eipä aikaakaan kun he avasivat ensimmäisen jäätelöbaarinsa entisellä huoltoasemalla Burlingtonissa, Vermontin osavaltiossa.

Jäätelöbaari niitti nopeasti mainetta aidoista ja tuoreista raaka-aineista valmistetulla jäätelöllään, johon oli sekoitettu reilulla kädellä mitä mielikuvituksellisempia makupaloja. Benillä ei ollut juurikaan makuaistia, joten hän arvioi syömänsä ruuan ’suutuntumalla’ ja siksi jäätelön joukossa olevien sattumien piti olla SUURIA; näistä muodostuikin nopeasti Ben & Jerry’s –jäätelöiden tunnetuin ominaisuus. Vaikka kaverukset välillä ottivat yhteen tuotteita kehiteltäessä, molemmat olivat samaa mieltä siitä, että työnteon piti olla hauskaa. Jerry lanseerasikin sanonnan ”Jos se ei ole kivaa, sitä ei kannata tehdä”.

Advertisement

Jätä kommentti

Kategoria(t): Luomuruoka, Ruoka, Syöminki

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s