Kuukausittainen arkisto:toukokuu 2013

Maailma pinkkien lasien läpi: 3 x luomurosee

luomuroseetAjoittaiseen maailmantuskaan (Weltschmerz) on lääke, ja se on viini kohtuudella nautittuna. Tavalliseen arkivitutukseen ja tulehduskipulääkkeeksi vähittäiskauppareissuille on kehitetty luomumerkki. Lisäksi eettismoraaliseen ahdistukseen ja riittämättömyyden tunteeseen mm. ihmisenä, kansalaisena, kuluttajana, puolisona, kasvattajana ja rakastajana saa ostaa kaupallistettua mielenhallintaa®. Sitä saa metritavarana esimerkiksi Sarasvuon Jarskalta ja Positiivareilta (sic!).

Kun todellisuus on oikein hyvin pehmustettu, ihminen voi pikku hiprakassa ja pinkit pokat sielunsa silmillä kulkea läpi elämänsä ostelemassa sertifioituja ekotuotteita, eikä totisesti tiedä pahassa maailmassa käyneensä.

Nyky-yhteiskunta kuitenkin suosii toimintojen tehostamista ja keskitettyjä ratkaisuja. Siksi three-in-one, pirskahteleva luomurosee, kuulostaa kaikessa siunauksellisuudessaan kuin Himasen ajatuspajasta putkahtaneelta. Ainakin valtionyhtiö Alko näyttää tarttuneen kansan onnellistamisprojektiin huomattavalla päättäväisyydellä tuoden kesän ja grillikauden kynnyksellä kaikkien leskien, orpojen ja syrjäytyneiden veronmaksajain ulottuville peräti kolme uutta luomusertifioitua roseeviiniä. Makuasiamies testasi, tässä vaihtelevan tasoiset tulokset:

La Jara Organic Rosé Frizzante, siideripissiksen viinivalinta

Pirskahteleva ja kenties hieman tirskahtelevakin italialainen La Jara on, no, hämmentävä kokemus. Hennon värin ja olemattoman maun perusteella voisi luulla, että viiniä on laimennettu soodavedellä. Alkon mukaan viini on puolikuiva, keskihapokas, kevyen punaherukkainen, hennon aprikoosinen ja raikas. Makuasiamiehen suussa pullote on äitelä, mitätön ja outo. Soveltunee parhaiten teinibileisiin ja niille pissiksille jotka kaipaavat vaihtelua siiderin kittaamiseen. Tähän viittaa myös hinta 7,98 e ja luojan kiitos melko alhainen 10,5 % alkoholipitoisuus.

Novem 9, vähän uuno perusrosee Epsanjasta

Sataprosenttinen Garnacha on lasissa hehkeän värinen mutta tuoksultaan melko mitätön, makeahkon mansikkainen. Maultaan viini on kuivahko, keskihapokas ja jokseenkin tasapaksu perusrosee mansikoineen ja vattuineen Loppumaku jää puuttumaan ja oman hieman kyseenalaisen lisänsä viiniin tuo voimakas alkoholisuus, 13,5 %. Juoma toimii kyllä yksinkertaisten grilliruokien särpimenä. Lipittelyyn ja fiinimpiin pitopöytiin on olemassa  paremmin toimivia vaihtoehtoja. Kuten listassa seuraavana tuleva itävaltalainen. Laatu ja 8,93 euron hinta kohtaavat kuitenkin kohtalaisesti.

Jurtschitsch Rosé vom Zweigelt, roturosee ruokapöytään

Jurtschitsch on nimensä vaikeasta lausuttavuudesta huolimatta laaturoseen ystäviä vilpittömästi ilahduttava nappivalinta Alkolta. Onneksi viinejä ei enää tarvitse pyytää kassalta, myyjä kun voisi helposti epäillä ostajakandidaatin olevan hieman liian jurtschitschssa kaupantekoa ajatellen. Ja sitten asiaan. Tämä heleänpunainen Zweigelt-rypäleestä tehty viini on kotoisin Itävallasta, luomutarhoilta Langenloisista Kamptalin viinialueelta. Itävaltalainen viiniosaaminen vakuuttaa jälleen. Jo viinin tuoksussa on nautittavaa suolaisuutta ja punaherukkaisuutta. Maku on ryhdikäs, mineraalinen, melko hapokas ja kohtalaisen pitkä. Luonteikas viini suorastaan vaatii ruokaa seurakseen. Makuasiamies suosittelee esimerkiksi meheviä porsaankyljyksiä, saltimboccaa, täyteläistä nokkos-korvasienikeittoa tai ruokaisaa avocado-papusalaattia.

Makuasiamiehen nokkos-korvasienikeitto

Tuoreita ryöpättyjä nokkosia

Ryöpättyjä korvasieniä

kasvislientä
valkoviiniä tai sherryä
voita
vehnäjauhoja
kermaa
valkosipulia
suolaa pippuria

Aloita laittamalla pataan maun mukaan voita, pari ruokalusikallista vehnäjauhoja ja korvasienet. Ruskista hetki, lisää sitten nokkoset ja kasvisliemi. Lisää kerma. Mausta lopuksi sherryllä tai valkkarilla ja valkosipulilla.

https://makuasiamies.files.wordpress.com/2007/04/29042007.jpg

Jätä kommentti

Kategoria(t): Luomuruoka, Luomuviini, Ruoka, Viini

Eemäinen juttu

Kuvankaappaus 2013-5-6 kello 15.02.36Makuasiamiestä monesti kauppareissulla hieman vituttaa. Arvaatteko miksi? Vinkki: muistanette vielä, kun Kemikaalicocktail-blogissa kirjoitettiin Pirkka ”Guacamole”-dippikastikkeesta,  jossa oli avokadoa alle prosentti?

Guacamolehan on meksikolainen kastike, jonka pääraaka-aine on avokado.

Asia onnistui kohauttamaan kuluttavaa kansanosaa niin sosiaalisessa mediassa kuin lehtien sivuilla sen verran, että yrmeään asiakkaidensa harhautukseen syyllistynyt Keskosliike lupasi ryhtyä toimenpiteisiin. Niinpä se, tietenkin, muutti tuotteen nimeä. Tökötti on nyt  komeasti ”Avokadonmakuinen dippikastike”. Avokadoa siinä on edelleen 0,7 %.

Arvatkaapa vielä mitä muuta siinä on. Tai älkää arvatko, tuoteseloste on tässä:

Vesi, kuivattu sipuli, tomaatti, vihreä paprika, rapsiöljy, juusto, muunnettu maissitärkkelys, vihreä chili, kookosöljy, punainen paprika, sokeri, suola, maitoproteiini, jalapeno, avokadojauhe (0,7 %),sitruunamehutiiviste, happamuudensäätöaine (E330), emulgointiaine (E452i), stabilointiaineet (E415, E412), aromit, valkosipuli, mausteet(juustokumina, cayenne), värit (E160a, E133), hapettumisenestoaine(E300).

Vertailun vuoksi, kotitekoisen guacamolen resepti voi olla vaikka tällainen:

Luomuavokadoja, luomusitruunaa tai -limeä, valkosipulia, suolaa, pippuria.

Vitutuksen aihe ei kuitenkaan ole yksistään keskoslainen Vihreän liman vastaisku. Ei nimittäin ole mieltä juuttua yksittäiseen elintarvikefrankensteiniin, vaan ottaa käsittelyyn näiden ruokana laajalti kaupiteltujen teollisten ihmisrehujen hyökkäys kauppojemme hyllyille. Ja se outo väite, että ruoka on Suomessa liian kallista.

Suhteessa tuloihinsa suomalaiset nimittäin käyttävät ruokaan vähemmän rahaa kuin koskaan, laskien siitä kun ensimmäinen orava menetti nahkansa. Eli kymmenisen prosenttia kaikista tienatuista euroista. Vatsansa saa siis täyteen halvalla, mutta millä me sen täytämme? Millä ruokimme solujemme aineenvaihduntaa? Millä pidämme aivomme terässä, lihaksemme vetreinä ja ruoansulatuksemme toiminnassa? Mitä syötämme lapsillemme, mitä armaille mammoillemme ja taatoillemme?

Vastaus on tyly: yhä useammin lähes rikollisia ruoankaltaisia ravinnevalmisteita. Rääkättyjen eläinten ruoaksi naamioituja jäänteitä. Tuntemattomiksi prosessoituja kasvinosia ja täyssynteettisiä kemikaaleja. Nautinnolla markkinoitua kärsimystä. Laaduksi lavastettua roskaa. Täyteen puhallettua tyhjää.

Poimitaan esimerkki ”avokadonmakuisen” tuoteselosteesta: muunnettu maissitärkkelys. Kuulostaa jopa siltä, että aine (joka toki kotona valmistetussa guacamolessa on tarpeeton) olisi luonnosta peräisin. Maissia. Vaan ei se niin helppoa ole. Tärkkelys antaa kiinteän rakenteen ”avokadonmakuiselle”, jonka pääraaka-aine on – vesi.  Tärkkelys valmistetaan sekoittamalla tavalliseen maissitärkkelykseen ensin propyleenioksidia ja fosforioksikloridia. Se voidaan lisäksi käsitellä esimerkiksi rikkihapolla, ja voilá, tuloksena on jauhetta, jota ilman pirkkajugurtit, ”kerma”jäätelöt, kevytdippikastikkeet ja ne hirvittävät kermankaltaiset ruoanvalmistustuotteet olisivat pelkkää vetistä lötröä.

Kansalaiset. Teitä on kusetettu, ja kusetus jatkuu niin kauan kuin kusetettavia riittää. Kariniemen kananpojat eivät elä onnellista elämää mummoloiden maatiloilla. Terveysjuomanne ja laihdutustuotteenne eivät ole terveellisiä, eivätkä ne laihduta.

On vain yksi tie. Se on puhtaan ruoan tie. Vielä ovat keskusliikkeet joutuneet säilyttämään valikoimissaan myös oikeita elintarvikkeita. Herkullisia tuoreita kasviksia. Kananmunia. Kotimaista kalaa. Aitoa voita ja kermaa. Jauhoja. Lisäaineetonta leipää. Joskus jopa kohtuullisesti pidetyn eläimen tuoretta lihaa.

Kansalaiset, yksinkertaiset, laadukkaat raaka-aineet ovat terveellisen, ravitsevan, laihduttavan, vireyttävän, innostavan, seksuaalisesti nostattavan ja kollektiivisesti onnellistuttavan ruoan perusta. Ja tässä yhteydessä kumottakoon vielä yksi valmisruokateollisuuden miljoonien eurojen vuosittaisella mainospanostuksella ylläpitämä myytti: ruoanlaitto ei ole vaikeaa eikä aikaaviepää.

Niille jotka puolustelevat ostokäyttäytymistään sillä, että eivät jaksa perehtyä pitkiin, kryptisiin ja pienellä painettuihin tuoteselosteisiin, makuasiamiehellä on tarjolla vapautuksen ilosanoma: ei tarvitsekaan. Riittää kun pitää mielessään nyrkkisäännön, mitä lyhyempi sen parempi.

Suoranainen supershoppaaja ja maailmanpelastaja on ihminen, joka edellisen lisäksi muistaa vielä nämä: mieluummin kotimaista kuin ulkomaista, mieluummin vähemmän kuin enemmän pakattua, mieluummin aineksia kuin eineksiä. Ja sen, että mansikoita ei pidä ostaa helmikuussa.

1 kommentti

Kategoria(t): Lähiruoka, Luomuruoka, Ruoka