Aihearkisto: Italia

Samppanjaa ja stronzoja – ajatus lentää turistiluokassa

Makuasiamies on palannut pohjoiseen perusleiriinsä Umbrian, Marchen, ja Emilia-Romagnan maakuntiin suuntautuneelta enogastronomiselta tutkimusmatkaltaan. Muistiinpanot seikkailuista tryffeleiden, ihmissusien, villisikojen ja luonnollisten viinien parissa ilmestyvät blogiin lähiaikoina. Sarjan aloittaa paluulennon päiväkirjamerkintä.

Flygarissa 8.4.2013

lentsikaskumppaLentokoneen pikku kuvaruudulta voi todeta lentokorkeudeksi 11886 metriä ja ilman lämpötilaksi -56 astetta Celsiusta. Ruudulla kone näyttää kärpäseltä joka vetää perässään punaista serpentiiniä. Se pärisee poikki Italian niemimaan Roomasta Pescaran yli Adrianmerelle, siitä kaartaen kohti entistä Jugoslaviaa. Muutaman tunnin leijumme Unkarin ja Puolan ilmatilassa ennen kuin ylitämme kohmeisen Itämeren ja putoamme Helsinkiin, jossa yhä odotetaan kevättä. Karttakuvassa Eurooppa tuntuu pieneltä ja kuluneelta. Kuva panee miettimään kuinka monta kertaa eri armeijoiden sotilassaappaat lie ovatkaan mannerparan yli tallanneet. Roomalaiset, gootit, hunnit, ottomaanit, ranskalaiset, saksalaiset, venäläiset, jossakin käänteessä jopa ruotsalaiset ja suomalaisetkin ovat vyöryneet, rämpineet ja harhailleet tappamassa, ryöstämässä ja tulemassa tapetuksi kaukana kotoa jollakin mutaisella pellonpientareella jonkun kuninkaan, keisarin tai Johtajan omalle pikku kartalleen hahmottelemia rajalinjoja tavoittaessaan.

Niin. Jopa synkeät suomalaiset oli kiskottu savupirteistään potkimaan kuraisilla saappaillaan Prahan portteja. Suomalaiset muuten ryöstivät sieltä Strahovin kirjaston viedäkseen sen Turkuun, missä se sitten tuhoutui Turun palossa. Sellaista Euroopan yhdentymistä. Nyt taloudellisesta syöksykierteestään nokkansa miten kuten oikaissut kansallinen  lentoyhtiömme tarjoilee matkustajilleen nahkeita kolmioleipiä ja yrittää kiskoa kolmea euroa iltapäivälehdestä. Onneksi on muuta mietittävää. Tämän kärpäsen siipien alla on nyt Euroopan Unioni. Liikumme kahdeksansadan kilometrin tuntinopeudella Rooma-Fiumicinosta Helsinki-Vantaalle poistumatta yhteisen valuutan ja yhteisten ulkorajojen alueelta. Tämä imperiumi ei sitten lopultakaan syntynyt valloittamalla. Kenraaleiden ja diktaattoreiden mieliharmiksi se syntyi sittenkin sotiin kyllästyneen mantereen yhteisenä poliittisena voimanponnistuksena. Ilman verenvuodatusta. Airbusin istuimeen turvavyöllä sidottuna tulee mieleen kaikenlaista. Kuten että mitä meillä voisi olla, jos historiamme ei olisikaan sotien ja hävityksen riekaleiksi repimä, Hakkapeliitta-1940raiskaama ja runtelema. Kaikki antiikin draamat ja filosofien teokset lyhentämättöminä laitoksina. Koko Aleksandrian kirjasto. Kaikki voitettujen, hävitettyjen ja omaan mahtavuuteensa sortuneiden kansojen ja kulttuurien kaikki aarteet, niin henkiset kuin aineelliset. Jos toisinajattelijoita ja aikaansa edellä olijoita ei olisikaan poltettu, silvottu ja vaiennettu milloin minkäkin jumalan valtuuttamana…

Vicenzassa joku oli kirjoittanut spraymaalilla parkkipaikan betonimuuriin suunnilleen näin: Kuinka ihana paikka olisi maailma ilman paskiaisia (italiaksi: stronzo, kirjaimellisesti: kakkapökäle). Ajatukseen täytyy yhtyä. Pienenä liennytyksenä Finnairin, Euroopan ja maailman stronzojen suuntaan toimii lentoyhtiön kymmenen euron pullohintaan ja aidosta Wirkkalan Ulima Thule –lasista tarjoilema samppanja Joseph Perrier Cuvee Royale Brut. Hedelmäinen, sopivan hapokas ja rapsakan suutuntuman omaava jalokuohu on omiaan palauttamaan lentomatkailulle ainakin hetkeksi sen romanttisen hohteen joka viimeistään halpalentojen myötä haihtui straosfääriin. Kyllä, stronzot niin etääntyvän Italian kuin lähestyvän Perus-Suomenkin maaperällä alkavat tuntua lähes siedettäviltä. Jotenkin jopa lutuisilta.

P.S. Rooman Leonardo da Vinci –lentoasemalle on vuosien nuhjuisuuden ja synkeiden pikku kuppiloiden aikakauden jälkeen avattu mitä mainioin viini- ja streetfoodkioski aivan Finskin vakioportin (D 12 muistaakseni) tuntumaan. Makuasiamies suosittelee lennon odottelua rennosti siemaillen franciacortaa ja munakoisotäytteisiä arancini-palleroita!

aranciapallo

1 kommentti

Kategoria(t): Italia, Viini

Musta kukko laulaa – Chianti Classico Badia a Coltibuono 2007

Pidättekö klassikoista? Makuasiamiehen mielestä tunnetuimpiin vanhan maailman viinityyleihin tutustuminen on erinomaisen suositeltava tapa paaluttaa yleissivistystä. Samalla oppii ymmärtämään paremmin myös viinimaailman uudistajia – niin hyvässä kuin pahassa. Toki niin sanottujen klassikoidenkin tuottajia on moneen lähtöön, ja monasti sattuu, että hyvän viinialueen maineella ratsastava bulkkijuoma tarjoaa vain kalpean aavistuksen niistä avuista, joilla mittava maine on aikojen kuluessa ansaittu. Tai sitten ”aluelisä” hilaa sinänsä rehdin arkiviinin hinnan katteettomiin korkeuksiin.

Chianti on tässäkin suhteessa klassinen tapaus. Viinityyli on saanut edustaa ja määritellä italialaista perusviiniä ihan kliseeksi asti. Tyypillinen Chianti kun on hapokkaan hedelmäinen ja kevyen tanniininen, hapankirsikkaisilla, mansikkaisilla, nahkaisilla ja rustiikkisilla aromeilla varustettu maataloustuote, jonka oikea paikka on ruokapöydässä. Ei siis mikään yksinäisen miehen meditaatioviini kuten eivät saapasmaan viinit yleensäkään ole. Viinin enogastronomisen position määritteli osuvasti Hannibal Lecter elokuvassa Uhrilampaat muistellessaan yhtä uhreistaan: söin hänen maksansa hyvän Chiantin kera. Makuasiamies puolestaan suosittelee vasikanmaksaa. Esimerkiksi Fegato alla veneziana, maksaa venetsialaiseen tapaan, suorastaan vaatii vierelleen lasillisen Chiantia.

Kaupassa Chianti Classicot tunnistaa pullojen kaulassa olevasta mustasta kukosta. Huonon turistichiantin tunnistaa lisäksi koripäällyteisestä, perinteistä fiascoa jäljitelevästä pullosta, joka sisältää yleensä hädin tuskin ikkunanpesunesteeksi kelpaavaa litkua. Mikäli olette muodostanut käsityksenne italialaisista viineistä sellaisen perusteella, suosittelemme korjaamaan tilanteen välittömästi laadukkaampaan eksemplaariin tutustumalla.

Viimeksi makuasiamiestä säväytti Chianti Classico Badia a Coltibuono 2007 DOCG jopa siinä määrin että sen elegantti olemus nostatti ihon kananlihalle. Mainittu ehdollinen refleksi on perua vuosien takaa makuasiamiehen ensimmäiseltä Rooman-matkalta, Campo dei Fiorin liepeillä sijaitsevan nimetttömän pikku hosterian pöydästä, kun paikan isäntä kaatoi lasiin tajuntaa laajentavan ja ihokarvat pystyyn nostavan makukokemuksen. Chiantia, tottakai. Kun refleksi toistuu, on ehdottomasti kysymys poikkeuksellisen hyvästä viinistä.

Badia a Coltibuono on tehnyt viinejä 1100-luvulta alkaen, joten perinteitä löytyy. Viimeiset 150 vuotta ollut Stucchi Pinettin perheen omistuksessa. Viinit viljellään ja valmistetaan luonnonmukaisin menetelmin. Tähän luomuviiniin käytetyt rypäleet on kerätty Monti Chiantin alueelta 25-35 vuotta vanhoista köynnöksistä. Viinin on käynyt luonnonhiivoilla ja sitä on kypsytetty ranskalaisessa tammiessa.

Badia a Coltibuono Riserva 2007 löytyy Alkon tilausvalikoimasta hintaan 28,70 €, mutta makuasiamiehen pullote on saman vuosikerran ”ei-riserva”, eli puolet lyhyemmällä tammikypsytyksellä tehty Classico. Sen hinta oli nettikaupassa 13,50 €.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Italia, Luomuviini, Viini

Viiniä netistä – on se vaan niin nykyaikaa

Tiesittekö ihmiset, että viinien hankkiminen nettikaupasta on helppoa, edullista ja varsinkin laillista? Juuri äsken makuasiamiehen pihaan pysähtyi DHL:n keltainen paku tuodakseen laatikollisen italialaisten luomutuottajien viinejä Superiore.de-viinikaupan valikoimista. Pelkästään italialaisiin tuottajiin erikoistuneen putiikin sivusto on muuten nettikaupaksi esimerkillisen hyvin toteutettu. Viinien hakeminen ja selailu onnistuu helposti ja kuvaukset ynnä arvioinnit ovat relevantteja. Sivusto noteeraa tärkeimpien italialaisten viinioppaiden ja tärkeimpien viinigurujen, kuten Robert Parkerin arvioinnit. Niistä makuasiamies arvostaa erityisesti Italian sommelieriyhdistyksen Duemilavini-vuosikirjaa. Opus on puhelinluettelon paksuinen ja raamattupaperille painettu asiantunteva selonteko vuoden parhaista viineistä ja tuottajista. Duemilavinin ”neljä rypäletttä” on jo melkoisen varma takuu onnistuneesta verkko-ostoksesta, vaikka viini ei olisikaan entuudestaan tuttu.

Mitähän jännittävää laatikostamme löytyykään?

Kolme pulloa Rosso Piceno ”Vigna Piediprato” 2008 DOC:ia. ”Piediprato is an attractive, mid-weight red. Sweet red cherries, minerals flowers and spices come together nicely in the glass. A lovely vein of minerality confers energy and vitality on the finish, where tar, licorice and subtle French oak add further complexity. This is a fairly accessible Piediprato that should drink well right out of the gate.” Sanoo Robert Parker, ja Duemilavini jakaa pullotteelle reteät neljä viinirypälettä. Eikä pullolla ole hintaa kuin 7,95. Makuasiamies palaa astialle omine arvioineen, kunhan flinda on korkattu, mutta ilmassa leijuu vahva epäily siitä, että A-liikkeen hyllystä saa pitkään ja turhaan etsiä viiniä vastaavalla hinta-laatusuhteella. Varsinkin luomuviiniä!

Kaksi Chianti Classico DOCG 2007 Badia a Coltibuonoa, jolle kerrotaan olevan ominaista voimakas, kirkas rubiininpunainen väri. Metsämarjat ja iiris tasapainottavat pyöreää makua. Kohtalainen hapokkuus ja pehmeät tanniinit. Robert Parker jatkaa tästä sujuvasti englanniksi: ”The 2007 Chianti Classico is soft, pleasing and harmonious. The red fruit is ripe and expansive, but the wine has retained excellent freshness, all of which adds up to a very appealing bottle of Chianti Classico. The long, polished finish makes it hard to resist a second taste.” Ja hintaa tälle aarteelle kertyy peräti 15,50 euroa lesti.

Kolme pulloa Tenuta delle Terre Neren Etna Rosso DOC:ia. Jos uskomme kuvausta, viinillä on puhdas ja tyylikäs tuoksu jossa mausteisia ja kasviperäisiä aromeja ja tuoreita hedelmiä, kirsikkaa ja herukkaa. Kompleksinen, rikas ja erittäin maukas maku. Viipaloituja luumuja ja aavistus intialaisia mausteita ja seetriä. Vahva body, jossa sitkeät tanniinit ja hedelmäinen, puhdas loppu.

Lisäksi laatikosta paljastui kaksi Vigna Monteprandone 2008 Rossoa, kaksi sisilialaista COS Frappato Rossoa ja kaksi COS Pithos Rossoa. Pääsiäisestä uhkaa tulla antoisa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Italia, Luomuviini, Viini

Avattua – Barone Pizzini Dominè Verdicchio DOC

Makuasiamies jatkaa maistelua rikkivapaalla linjalla. Barone Pizzinin biodynaaminen Dominè on taas yksi vastaansanomaton todiste siitä, että taitava viinintekijä saa aikaan laadukasta valkoviiniä myös ilman lisättyä rikkidioksidia. Lasissa on erittäin tasapainoinen, maukas ja tyylikäs 100% verdicchio pohjoisesta Italiasta. Hohtava oljenkeltainen väri ja viipyilevä, trooppisiin hedelmiin ja sitrukseen vivahtava tuoksu lupailevat viiniä, jolla on rakennetta ja luonnetta. Siihen nähden, että verdicchiosta tehdyt viinit ovat usein lähes värittömiä tai jopa vihreään vivahtavia (mistä juontuu rypäleen nimikin), Dominè antaa itsestään poikkeuksellisen täyteläisen ja lämpimän vaikutelman joka myös jatkuu suutuntumassa. Tasapainoiset, lempeät hapot tuovat raikkautta olematta hyökkääviä, suuntäyttävä hedelmäisyys on kypsää, maussa on pituutta ja nautittavaa hitautta. Dominè on varma valinta ruokaviiniksi kaiken kanssa mikä merestä nousee, mutta se kestää hyvin myös kohtuullista mausteisuutta ja esimerkiksi paahdettujen juuresten makeutta. Myös luomukanan kera sen on makuasiamies kokeillut ja toimivaksi havainnut. Viini on myynnissä Ekowinen nettikaupassa 15,80 eurolla pullo.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Italia, Luomuviini, Viini

Rooma se on ikuinen


Kunnioitimme Suomen 90-vuotista itsenäisyyttä kolmen päivän pyrähdyksellä ikuiseen kaupunkiin. Majapaikka valittiin tällä kertaa ”tois puol jokke”, Trasteveren suunnalta. Erinomaisen siisti affittacamere, jonka huoneista löytyi jopa nettiyhteydellä varustettu läppäri. Kätevä apu matkailijalle, kun pitää hakea kulttuuritarjontaa, aukioloaikoja, reittejä, hintoja tai tehdä vertailuja mahdollisten ruokapaikkojen välillä.

Roomassa jalat ovat paras liikkumisväline. Edes Trasteveresta ei ole pitkä matka historiallisen keskustan perinteisille vaeltelualueille, ja itse kaupunginosakin tarjosi hauskaa kylämäisyyttä mutkittelevine kujineen ja pikku piazzoineen. Tarkoituksemme oli taas löytää Roomasta muutama mainio ravintola. Ja sehän onnistui (jälleen) erinomaisesti. Jos, ihmiset, haluatte syödä hyvin, menkää sinne minne kaikki tiet vievät muutenkin!

Ensimmäisenä iltana yritimme (nälkäisinä, väsyneinä) ensin majapaikkamme läheltä löytyvään hosteria Da Enzoon (Via dei Vascellari 29). Pikkuruinen ruokala oli kuitenkin täynnä ja väkeä riitti jonoksi asti, vaikka lähistön muissa kuppiloissa istui keskiviikkoiltana vain muutamia ihmisiä. Enzon testaaminen jäi sitten perjantaille. Onneksi respan ystävällinen kaveri oli suositellut lisäksi toistakin ravintolaa saman kadun päässä olevalta piazzalta. Paikan nimestä ei tullut täyttä selvyyttä, mutta ilmeisesti se kantoi kyseisen piazzan nimeä. Paikka oli hiljaisempi, mutta ruoka tuotti iloisen yllätyksen, elämyksen suorastaan. Rakkaani pääsi nauttimaan erinomaisen tuoretta ja hyvin tehtyä meriahventa, jonka tarjoilija tyylikkäästi perkasi ruodoista. Itse söin alkuun mitä maukkaimman simpukka-mozzarellapastan ja toisena ruokana lihapullat mamman tapaan. Annosten tyyli oli rahtusen verran perinteistä roomalaiskeittiötä modernimmilla linjoilla; vähän kevyempää mutta ehdottoman hyvistä raaka-aineista ja maukkaasti tehtyä ruokaa. Jos saan jostakin kaivettua tarpeeksi tarkan kartan,niin saan vielä selville paikan nimenkin…

1 kommentti

Kategoria(t): Italia, Rooma, Ruoka

99 LASIA PÖYDÄLLÄ


Viiniklubin maisteluilta pidettiin meillä lauantaina. Viiniharrastuksessa ehkä jopa hauskempaa kuin itse viinit on se asia, että voi kutsua kotiinsa ennestään tuntemattomia ihmisiä viihtymään ja viettämään iltaa. Nytkin syntyi monta uutta tuttavuutta, kun yhdeksän hengen voimin arvioimme kaikkiaan yksitoista viiniä. Pöytä täyttyi laseista ääriään myöten, mutta yksikään ei edes kaatunut… Alkon valikoimista olivat tällä kertaa peräisin vain Beaujolais Nouveaut ”Pellerin” ja ”Villages Nouveau Silk”. Kumpikaan ei herättänyt suuria tunteita. Itse en ole mikään bosolee-fani, joten en osaa vertailla, mutta paremmin tietävät sanoivat, että ainakaan näistä näytteistä päätellen tämä vuosi ei ole erityisen hyvä. Näistä kahdesta kuitenkin Beaujolais Villages Nouveau Silk oli selkeästi moniulotteisempi ja siitä löytyi jopa banaaniaromia.
Loput yhdeksän viiniä olivat peräisin Portugalista, Ranskasta ja Italiasta; suurimmaksi osaksi luomua tai biodynaamista tuotantoa. Varsinainen yllättäjä oli omaperäinen italialainen valkkari Petit Manseng Casale del Giglio. Se on tehty vähän tunnetusta ranskalaisesta Petit Manseng -rypäleestä Lazion alueella. Viini suorastaan tulvi hienoja hedelmäisiä aromeja. Lazion viinit eivät kauhean maineikkaita noin ylipäänsä ole, mutta Casale del Giglio tekee innovatiivista työtä. Pullo oli peräisin Trimani-enotekasta Roomasta. Parin viikon päästä olemme mekin menossa käymään ikuisessa kaupungissa, joten suurella todennäköisyydellä mainittua valkoviiniä ja tilan muitakin tuotteita tulee ostettua jouluviineiksi… Upeita viinejä olivat myös Domaine de la Mordoreen punainen ja valkoinen Lirac «Cuvée de la Reine des Bois». Valmistajan mukaan ”Metsän kuningattareksi” nimetyissä viineissä tulee esiin tilan paras laatu ja osaaminen.
Tarjoilimme seurueelle focacciaa ja metsäsienikeittoa. Nostatin focacciaa ohjeen mukaan kolmasti, mutta tulos oli huomattavasti vähemmän kuohkea kuin edellinen versioni, jollle annoin huomattavasti vähemmän aikaa kohota. Ja keitostakin jäi suurus pois. Onneksi vieraamme olivat anteeksiantavaisia, maku oli kuitenkin molemmissa ruuissa kohtalainen, vaikka rakenne jätti toivomisen varaa. Kun lopuksi vielä saatiin laseihin vuoden 1996 Sauternes -viiniä pipareiden ja sinihomejuuston kera, kaikki olivat varmasti tyytyväisiä…

Jätä kommentti

Kategoria(t): Italia, Rooma, Ruoka, Viini

Cinque Terre uudelleen koettuna


Pakkohan sinne oli päästä uudestaan. Tällä kertaa lensimme Pisaan ja sieltä matkustimme junalla La Spezian kautta Manarolaan. Kone nousi ilmaan neljältä iltapäivällä ja juna saapui määränpäähän illalla puoli kymmenen korvilla. Taakse jäi sateinen Helsinki, tosin säätiedotukset olivat lupailleet sateita ja myrskyjä myös Cinque Terreen, ja lämpömittarin lukeman kerrottiin keikkuvan maksimissaan kahdenkymmenen asteen tuntumassa. Perillä aallot löivätkin voimallisina vasten kylän pikku sataman aallonmurtajaa. Vaahto roiskui monen metrin korkuisina valkoisina patsaina mustanpuhuvassa yössä. Paikallinen piilopirttimme on aivan rannassa, joten saimme kuunnella aaltojen pauhua aamutunneille asti. Aamun valjetessa meri rauhoittui ja taivas selkeni, eikä sen jälkeen ollut tietoakaan sen paremmin myrskyistä kuin sateistakaan. Lämpötila pysytteli päivisin miellyttävissä runsaan parinkymmenen asteen lukemissa.

Teimme sitten kokonaisen viikon ajan lähes kaikkea, mitä viiden kylän mailla kannattaa tehdä: patikoimme vuorilla, uimme meressä, vuokrasimme kanootin, maistelimme viinejä ja nautimme mahtavia aterioita loistavissa pikku ravintoloissa. Tai sitten vain istuksimme maailman parhaalla näköalaterassillamme, jossa vasen silmä ja oikea aivopuolisko voivat keskittyä pikku sataman ja naapuritalojen elämän seurailuun, kun oikea silmä ja vasen aivopuolisko laskevat Välimeren aaltoja ja niitä pitkin sataman suojiin saapuvia kalastajaveneitä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Italia, Ruoka, Viini

Salamointia ja etanointia

Hei kaikki, kiitos ja anteeksi. Blogini pysähtyi vappuun ja juuttui sitä seuranneeseen kesäahdistukseen kaikkine lomastresseineen. Hämmästyksekseni olen havainnut, että täällä käy myös lukijoita, joten ei kai auta kuin keriä auki menneet ja lupailla tulevaa.

Varsinaista lomaa oli työpaikanvaihdoksen johdosta vaatimattomat kaksi viikkoa, jotka vietimme veneillen Saaristomerellä. Uusia mielenkiintoisia paikkoja löytyi yllättävän paljon, vaikka kuvittelimme vuosien saatossa kolunneemme nämä Itämeren rannat jokseenkin perusteellisesti. Asiaa auttoi säätila, joka noina viikkoina suosi pikemminkin purjehtimista kuin saaren kyljessä kyhjöttämistä, auringon palvonnasta nyt puhumattakaan.

Pohjoisen suunnassa ylitimme ensi kertaa Uudenkaupungin leveysasteen ja etenimme uuden karttasarjan opastamina aina Raumalle asti. Hyvänä puolena on sanottava. että saariston ruuhkaveneilyalueet jäivät etelään ja vaikka rantautumiskelpoisia saaria on suhteellisen vähän, saimme olla melkeinpä omissa oloissamme. Oheisissa kuvissa on visuaaliset maistiaiset venekeittiömme linjasta, jota voitaneen luonnehtia leiriolosuhteiden gastronomiaksi. Alkupaloina avokadoa pakastekatkarapujen kera, jälkiruokana pakastevadelmia ja saariston mustikoita kermavaahdolla ja digestive-keksipohjalla.

Suositeltavia tutustumiskohteita ovat radiosta tutut Kylmäpihlaja ja Kuuskajaskari. Edelinen on majakkasaari, jossa toimii myös majakkahotelli ja sen yhteydessä erinomaisen tuoreista raaka-aineista annoksensa valmistava husmanskost-henkinen ravintola. Saarella on rikas linnusto lapintiirayhdyskuntineen sekä jännä, karunvehmas luonto. Kuuskajaskari on entinen varuskuntasaari, suuri ja metsäinen. Sieltä löytää vallien ja juoksuhautojen lisäksi marjoja ja sieniä.

Salamointi tuossa otsikossa tarkoittaa juuri nyt ikkunan takana jyrisevää ukonilmaa, josta annettiin oikein viranomaisvaroitus.

Etanointi taas… joo se tarkoittaa blogini päivittämistahtia, joka, sen vannon, on tästä lähtienkin säännöllisen epäsäännöllinen, mutta kuitenkin ehkä näin syyspuoleen virkistyvä.

Odotettavissa on syyskuussa uusi reissu Cinque Terreen, jossa tarkoitus on a) patikoida ja b) nauttia alueen mainioista valkoviineistä ja meren antimista.

Ai niin, viineistä puheen ollen, kesän ehdoton valkkarihitti meidän perheessä on Alkon uutuus Sella & Mosca Vermentino di Sardegna. Sopii sellaisenaan nautittavaksi ja toimii kaikkien tähän mennessä kokeiltujen ruokien kera. Pian päästään testailemaan sitä myös saksiniekkojen kaverina, ja uskonpa ettei tämä sardinialainen tuota siinäkään seurassa pettymystä. Sen maussa on jotakin todella hienoa yrttisyyttä, ja hintaluokassaan (7,77 egeä) alkoholimonopolin tuotetarjooman ehdotonta huippua.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Italia, purjehdus, Viini

Veneton viinit keittiössä


Viimeinen lomapäivämme Venetsiassa käytettiin tehokkaasti tuliaisten hankintaan. Jo aamusta olimme torilla ostamassa tuoreita vauva-artisokkia, fagioli-papuja, luomuoliiviöljyä ja mausteita. Rialton sillan kupeesta pienestä naamiopuodista ostimme myös hienon karnevaalinaamion kaverilta, joka on tehnyt näitä perinteisiä venetsialaismaskeja moniin teatteriesityksiin ja elokuviin, mm. Kubrickin viimeiseksi jääneeseen, hienoon elokuvaan Eyes Wide Shut. Viinikauppakin aukesi, vaikka hetken pelkäsimme jäävämme ilman niitä tärkeimpiä tuliaisia. Kevättä kohti kun kuljetaan, halusin valita alueen tyypillisistä valkoviineistä muutamia miellyttäviä yksilöitä kotiin maisteltavaksi ja ennen kaikkea ruokaviineiksi. Matkalaukkuun löysivät tiensä kaksi saman tuottajan versiota Soave Classicosta, muutama pullollinen Pinot Grigioa ja pari Friulin Tokai-rypäleestä tehtyä viiniä. Ensimmäisen Soaven nautimme melko pian parsakeiton ja artisokkagratiinin kera. Siinä kohden viinivalinta ei mennyt täysin nappiin, sillä oletimme, että viini olisi ollut hapokkaampaa ja kenties mineraalisempaa kuin miksi se sitten osoittautui. Viini toki oli hyvää, maukasta, persoonallista ja yllättävän kaukana Alkon soavevalikoiman tuotteista. Maistelun tuloksena ajattelimme, että pöydässä saattaisi olla erinomainen kanaviini ja kenties yrttisten ruokien ystävä. Vappua edeltävänä viikonloppuna sitten ryhdyimme toden teolla testaamaan. Perjantaina söimme sinisimpukoita talon tapaan ja korkkasimme pinot grigion. Lauantain listalla oli alkuun avokadot kapristen, hapankerman ja katkarapujen kera, pääappeena sitruunakanaa yrttien ja juuresten kera. Juomana Soave Classico. Sunnuntaina reipas nokkospartio toi metsän siimeksestä maistiaiset kevään ensimmäisestä nokkossadosta. Siitä valmistettiin kevätklassikko nokkos-korvasienikeitto (sienet pakkasesta) ja nokkos-ricottacannelonit. Sunnuntaiviiniksi valikoitui Tokai Friuliano. Aikas paljon oli tuo maukas ja mainio viini Alkosta löytyvän unkarilaisserkkunsa Tokai Furmintin oloinen, ja toimi mainiosti kasvisruokamme keralla. Arvatenkin viini voisi kannatella suurempaakin ruuan hapokkuutta ja monenlaisia makuja. Viini saattaisi toimia kerrassaan loistavana parina esimerkiksi ranskalaiseen tapaan valmistettujen fenkoleiden kanssa (höyrytetyt fenkolit peitetään tomaattikastikkeella, johon silputaan mustia oliiveja, ripotetaan päälle juustoraastetta ja paistetaan uunissa), fenkolin anisaromit ja Tokain leveä, hieman öljyinen jälkimaku todennäköisesti matsaavat makuhermoon. Tulemme testaamaan tämän lähitulevaisuudessa. Soave suorastaan tanssitti kanaa ja toimi täydellisesti myös katkarapujen ja avokadon seuralaisena.

Reseptejä:

Sinisimpukat talon tapaan:

Kilo sinisimpukoita
yksi (puna)sipuli
pari valkosipulinkynttä
pari porkkanaa
pari sellerinvartta
pari tomaattia
halpaa valkoviiniä
persiljaa ja muita yrttejä maun mukaan
Suolaa, pippuria

Pilko vihannekset pieniksi, heitä kattilaan ja hauduttele hetki, valkkari perään, ja kun liemi alkaa kiehua, pestyt ja peratut simpukat. Kypsennä simpukoita muutama minnuutti kattilaa ravistellen, lisää yrtit, ravistele vielä tovi ja vie heti tarjolle.

Kanapata

runsaan kilon painoinen kana tai broileri
sitruuna
yrttejä
valkosipulia
oliiviöljyä
halpaa valkoviiniä
juureksia
herkkusieniä
suolaa, pippuria

Tee yrteistä (meirami, basilika), oliiviöljystä ja valkosipulista pesto, jolla hierot kanan kauttaaltaan. Tahnaa kannattaa tunkea myös rintlihan ja nahan väliin taskuun ja linnun sisälle. Pistele sitruunaan haarukalla reikiä ja töppää se linnun takapäästä täytteeksi. Voit myös kiehauttaa sitruunan nopeasti, niin makua irtoaa enemmän. Lado vihannekset (savi)padan pohjalle, kaada pari desiä valkoviiniä pataan, lisää kana ja maun mukaan suolaa ja pippuria, kypsennä kannella peitettynä kunnes kanan liha on 80-asteista.

Nokkos-korvasienikeitto

Tuoreita ryöpättyjä nokkosia
Ryöpättyjä korvasieniä
kasvislientä
valkoviiniä tai sherryä
voita
vehnäjauhoja
kermaa
valkosipulia
suolaa pippuria

Aloita laittamalla pataan maun mukaan voita, pari ruokalusikallista vehnäjauhoja ja korvasienet. Ruskista hetki, lisää sitten nokkoset ja kasvisliemi. Lisää kerma. Mausta lopuksi sherryllä (tai valkkarilla) ja valkosipulilla.

1 kommentti

Kategoria(t): Italia, Ruoka, Venetsia, Viini

Ruokaa ja rakkautta Venetsiassa

  • Tulipa kerrankin vietettyä täydellinen loma! Alunperin piti tehdä kevätretki Roomaan, mutta edullinen lentotarjous houkutteli vaihtamaan kohdetta. Vaa’assa painoi myös se, että Finskin lentoaikataulut, varsinkin paluulennolla, olivat paremmat ja aikaa perilläoloon jäi pitkän iltapäivän verran enemmän. Minulla on ollut ennakkoluuloja Venetsiaa kohtaan, sen tunnustan heti. Kallis turistirysä, jossa asuu ikäviä ihmisiä haisevien kanavien rannalla, näin ajattelin. Todellisuuskoe antoi kuitenkin melko päinvastaisen tuloksen. Osuutensa oli matkustusajankohdalla (huhtikuu), säätilalla (+20, aurinkoista) ja onnistuneella hotellivalinnalla. Ruokapaikkojen valintakin onnistui lähes nappiin, osin onnen, osin vaiston, osin internetin ja varsin merkittävältä osin hotelli-isäntämme Matteon susoitusten ansiosta. Vanhoilta venetsiankävijöiltä olimme jo saaneetkin matkaeväiksi perussäännöt: jos se on San Marcon lähellä, se on törkeän kallis, jos sieltä näkyy vesi, se on kallis. Onneksi hintataso laskee nopeasti suhteessa Markuksen aukioon; jo muutaman korttelin päässä hinnat ovat selvästi järjellisemmällä tasolla. Hyvä kaupunginosa edullisten ja ”aitojen” ravintoloiden metsästykseen on Cannaregio. Cá d’Oron vaporettoseisakkeelta Fondamenta Nuovelle asti riittää katuja ja kujia, joiden varsilla olevissa pikku ravintoloissa illastavat myös paikalliset. Vallan erinomaiseksi osoittautui Trattoria Storico (Fondamenta Nuovelta päi tultaessa yksi silte yli Campo dei Gesuitin) niinikään Vecia Barghetto (muistinvarainen kirjoitusasu) Strada Novalla; hivenen tyyriimpi, mutta kalat äärimmäisen tuoreita – perhe kalastaa itse. Läheltä Rialtoa löytyy italiaa auttavasti hallitseville ja/tai seikkailunhaluisille Hosteria Alle Botte. Lista on liitutaululla, jos siitä saa selvän ja onnistuu tilaamaan, voi olla melko varma hyvästä illallisesta (yllättävästi mutkitteleva katu on nimeltään Calle Bissa varaudu etsimään tovi). Hosterialla on kulman takana oma viiniliike, joka Matteon mukaan on Venetsian paras. Hyödyllisiä linkkejä venetsianmatkaajille tässä, tässä ja tässä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Italia, Ruoka, Venetsia, Viini