Aihearkisto: Luomuviini

Winespotting 1.0 – alkuviinejä & kovaa cavaa Kalliossa

flemari ikkunaAlkuun kulttuuripoliittinen katsaus. Makuasiamiehen asettaman kansallisen viinikulttuurin edistämiskomitean väliraportissa todetaan viileän masentavasti, että suomalaisten viinitietoisuus on parhaimmillaankin hataraa, juomatyyli joko introvertisti tissuttelevaa, ärsyttävästi kännäilevää tai suorastaan örveltävää – ja viiniharrastus on pääosin nihkeän nousukasmaista pienen piirin itsetärkeilevää pönöttelyä.

Raappahousuisen urpoilun (PerS) ja pakkomielteisen snobismin (RKP/KOK) väliin jää kuitenkin mahdollisuuksien maisemaikkuna parempaan, joskin kaukaisessa horisontissa väikkyvään tulevaisuuteen. Silti vain muutama sitkeä sissi jaksaa kantaa aidon viinisivistyksen soihtua pohjoisten sidukka- ja bissebarbaarien keskuudessa.

Mutta toimeen on päättäväisin mielin ryhdyttävä, ja kansamme on saatettava osaksi rennosti nautiskelevaa, hyvää makua ja rehellistä käsityöläisyyttä arvostavaa viinimaailmaa. Aiheen ympärille ex tempore kehkeytyneen symposiumin tuloksena pullahti ajatus järjestää Kallio Winespotting. Kantavana ideana oli yksinkertaisesti panna pystyyn rento maistelutilaisuus, jossa erinomaisten viinien kanssa voi myös kokeilla viineille valittuja makupareja.

pullopöytäJa niin tapahtui, että maailmankaikkeuden ensimmäinen Winespotting veti Esterin runsaista terveisistä huolimatta lähes täyden tuvallisen alkuviineistä kiinnostuneita kutsuvieraita avoimien pullojen äärelle. Kaikki tarjotut viinit olivat jalointa kastia, niin sanotusti luonnollisia viinejä, eli niiden rypäleet on viljelty luomumenetelmillä ilman torjunta-aineita, viinit ovat käyneet ainoastaan rypäleen omilla hiivoilla, käymistä ei ole pysäytetty keinotekoisesti eikä viinejä ole suodatettu. Lisätyt sulfiitit ovat viineissä minimaalisella tasolla.

Maisteltavana oli siis viisi superviiniä verkkokauppa Ekowinen valikoimista. Ja koska makuasiamies oli omalta vaatimattomalta osaltaan myötävaikuttamassa tapahtuman ylöspanoon, lankesi asianomaisen kontolle myös mieluisa kunnia toimia alkuviinikonsulenttina sen pöydän takana, jossa maisteltiin Maria & Sepp Musterin fenomenaalisen herkullinen ja hurmaava muskateller. Samainen viini löytyy ties montako kertaa maailman parhaaksi valitun ravintola Noman viinilistalta kolmen muun Musterin viinin rinnalla.

 Lista oli kokonaisuudessaan seuraava:

Castell d’Age;  Cava Brut Gran Reserva Aurèlia

aureliaCavat ovat perinteisellä samppanjamenetelmällä valmistettuja kuohuviinejä Koillis-Espanjasta. Markkinoita hallitsee pari suurta viinitaloa, mutta alueelle mahtuu myös kourallinen kiinnostavia pientuottajia. Sellainen on Castell d’Age, jonka rypäleet kasvavat Penedesissä, parhaalla laatucavan tuotantoalueella. Laadun takaa vuoristoinen ilmasto ja matalat satomäärät. Tarhoilla käytetään ainoastaan oman maan kasveja viherlannoituksena, ja biodynaamisen viljelyajattelun mukaisesti köynnösten seassa laiduntavat kotieläimet, jotka samalla pitävät oheiskasvit kurissa.

Rypäleet kerätään aikaisin, jotta niissä säilyy raikas hapokkuus. Viinit käyvät ensimmäisen käymisen luonnollisilla hiivoilla, valmistuksessa minimoidaan rikin käyttö ja kaikenlainen ylimääräinen käsittely. Toinen käyminen tapahtuu perinteisen samppanjamenetelmän mukaisesti pullossa, jossa viini saa kehittyä vähintään 30 kuukautta. Korkituksen yhteydessä viiniin ei lisätä sokeria, vaan viinin annetaan jäädä luonnollisen kuivaksi.

Olé! Kun tämän cavan korkki poksahtaa, jossakin varmasti heilahtaa matadorin muleta, härkä kuopii kuumaa hiekkaa ja matadori vaihtaa viimeisen kohtalokkaan katseen neidon kanssa, jonka kapeat sormet puristavat valkeata pitsiliinaa… Itse asiassa tässä kohdin piti sanoa, että Castell d’Age Aurelia on tyylikäs, eloisan hehkeä senjorita. Sen maku on upean vivahteikas ja hienostunut, kuplat pieniä ja kestäviä. Viinin paahteisessa eloisuudessa on niin flamencon kohtalokasta rytmiä kuin kepeää leikittelevyyttäkin. Se sopii niin alkumaljaksi kuin läpi aterian nautittavaksi, ja toden totta myös ruoan jälkeen koko pitkään romanttiseen iltaan, yhöhön, ehkä jopa aamuun…

Mutta jos maltamme pysyä ruokapöydässä, niin merenelävät, kuten simpukat, osterit ja grillatut katkaravut sekä vaaleat lihat ovat tälle viinille varmoja valintoja, mutta makuasiamies suosittelee kokeilemaan myös esimerkiksi härkäcarpacciota ja savulohta.

 Maria & Sepp Muster; Gelber Muskateller ”vom OPOK” 2009

gelber-muskatellerMusterin rypäleet kasvavat vanhoissa köynnöksissä yli 400 metrin korkeudessa aivan Itävallan etelärajalla. Ne valikoidaan ja poimitaan käsin. Muskateller-lajike on ikivanha ja paikallinen. Se kypsyy hitaasti, hyötyy myöhäisestä sadonkorjuusta ja tuottaa parfyymisiä, hedelmäisiä ja mausteisia viinejä. Se muistuttaa paljon gewürztramineria, mutta ainakin tämä viini voittaa aromien tyylikkyydessä useimmat traminerit kirkkaasti.

Viinin väri on kirkas oljenkeltainen. Viinissä on voimakas hedelmäinen aromi, josta löytyy monipuolista mausteisuutta, trooppista hedelmää ja lempeää eloisuutta. Maku on silti rutikuiva. Jäännössokeria on vain 0,1 gramma litrassa, mutta tyylikäs mineraalisuus ja hedelmäisyys tekevät suutuntumasta nautittavan. Maku on pitkä ja eteerinen, kuin hitaasti tyyntyvä kesätuuli vuoristoisella rinneniityllä.

Viini on myös merkillepantavan kevyt, alkoholipitoisuudeltaan vain 10,5 %. Pelkkään oheislipittelyyn se on liian herkkä, mutta toimii loistavasti monien kesäisten kala- ja kasvisruokien kanssa eikä pelästy myöskään itämaisittain maustettuja ruokia. Varmasti loistava sushiviini. Winespottingissa Musterin keralla tarjottiin viininlehtikääryleitä, joiden hieman hapokas ja viiniarominen maku toimi yhteydessään oivallisesti.

Franco Terpin; Quinto Quarto IGT Pinot Grigio 2010

945643_10151674082103120_1342312010_nKun Quinto Quartosta puhutaan, ollaankin sen todellisen alkuviinin varsinaisen ydinmehun äärellä. Se on oranssia viiniä, tuota alkuviinien lähes myyttistä lajityyppiä, jonka hienouksiin on vihkiytynyt harvalukuinen viinihullujen joukko. Oranssi viini vaatisi, ja tulee tässä blogissa sen myös saamaan, kokonaisen oman vuodatuksensa. Riittäköön tällä kertaa sen toteaminen, että nämä yleensä valkoviinirypäleistä tehdyt nestemäiset taideteokset saavat intensiivisen värinsä pitkästä kuorikontaktista, jonka ansiosta niihin tulee myös enemmän makua ja punaviinimäistä rakennetta, jopa selvää tanniinisuutta. Quinto Quarto on viini, jota Franco Terpin tekee niinä vuosina, joita muut viininviljelijät voisivat kutsua huonoiksi. Huolellinen tarhatyöskentely, maserointi ja pitkä kypsymisaika tuovat rypäleiden aromit loistavalla tavalla esiin ja jopa kääntävät niiden heikkoudet vahvuuksiksi. Viinin rypälelajikkeet vaihtelevat, ja eri vuosikerrat – jopa saman vuoden eri pullot – voivat poiketa toisistaan huomattavasti. Ja kun luonnollisista viineistä puhutaan, se on täysin hyväksyttävää.

Italian sloveeni Franco Terpin on ehdoton viininviljelijä, joka ei usko mihinkään keinotekoiseen. Rypäleet kasvavat biodynaamisesti köynnöksissä ja kypsyvät viiniksi kellarissa, joita ei saa hoitaa kukaan perheen ulkopuolinen. Hartaaseen valmistukseen kuuluu niin vähäinen puuttuminen viinin kehittymiseen kuin mahdollista. Ainoa mekaaninen toimenpide, joka sallitaan kellarissa, on viinin lappoaminen astiasta toiseen. Viinin todellisen luonteen löytämiseksi myös valkoiset rypäleet käyvät kuorikontaktissa, joka taltioi niiden arvokkaat flavonoidit ja aromit. Viini saa kypsyä kahdeksan kuukautta sammiossa ja sen jälkeen pullossa.

Viinin tuoksusta löytyy hedelmää, yrttejä ja mineraaleja, sen maku on mehukas, siinä on metsämansikkaa, vadelmaa ja luumua, lempeät hapot ja hennot tanniinit antavat sille lempeän, melkein mehukeittomaisen luonteen. Quinto Quarto käy hyvin tarjottavaksi vaikkapa porsaan, ilmakuivatun kinkun, lempeiden kermaisten tai juustoisten ruokien kuten sienikastikkeen kera. Winespottingissa viinin kera tarjottiin uutta perunaa, jonka päällä pehmeää chevre-juustoa, aurinkokuivattua tomaattia, minttua ja ruohosipulinkukkaa.

Sébastien Riffault; Saulétas AOC Sancerre

sauletasRypäleet tulevat pieneltä kaakkoon kallellaan olevalta rinteeltä, jota Sebastien kyntää hevosen avulla. Satomäärät ovat erittäin alhaiset (15 hl/ha) ja sen seurauksena viini on erittäin konsentroitunut. Viini käy hitaan käymisen luonnollisilla hiivoilla ja saa tämän jälkeen kypsyä 24 kuukautta hiivasakan päällä tynnyrissä. Riffault ei lisää viiniin mitään ylimääräistä, ei edes sulfiittia. Maku on hyvin intensiivinen, jopa vaativa. Siinä on paljon mineraalisuutta, mausteita ja elävyyttä. Sisälleen päästettyään viini vie juojansa mukanaan. Parhaimmillaan juustojen kera. Winespottingissa viinin makuparina oli raparperipiirakka, joka juuri raparperin hapokkuuden ansiosta toimi yllättävän hyvin.

 Givi Nikolashvili; Saperavi 2010

 saperaviGeorgiassa viiniä on kasvatettu ja valmistettu vähintäänkin vanhatestamentillisista ajoista alkaen. Neuvostovallan aikaan suuret tuotantomäärät ajoivat laadun edelle, ja maan suuren pojan, Josif  Vissarionovitš Stalinin mieltymys makeisiin viineihin ohjasi viinintekoa. Viime vuosina tuottajat ovat palanneet vanhoille juurilleen, ja viinituotanto on löytänyt uudelleen perinteiset menetelmät. Nikolashvilin Saperavi on Georgian ensimmäinen luomusertifioitu viini. Se kypsyy perinteisesti maahan haudatussa amforassa, ”kvevrissä”. Saperavi on georgialainen alkuperäislajike, mahdollisesti sangiovesen kantamuoto. Rypäleistä tehdyissä viineissä onkin samantyyppisiä kirsikkaisia aromeja kuin vaikka chiantissa, joskin saperavin hapot ja tanniinit ovat maltillisemmat. Nikolashvilin viini on erittäin hedelmäinen, mehukas ja helposti lähestyttävä. Monipuolinen ruokaviini jonka dokabiliteetti eli solahtavuus on merkittävän hyvä. Sopii kesäpäiviin grillin äärelle kaikkien lihojen, kalojen salaattien ja kasvisten kaveriksi. Winespottingissa viinin makupariksi valittiin parmesaanilastut ja höyrytetty parsakaali.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Alkuviini, Luomuviini, Viini

Maailma pinkkien lasien läpi: 3 x luomurosee

luomuroseetAjoittaiseen maailmantuskaan (Weltschmerz) on lääke, ja se on viini kohtuudella nautittuna. Tavalliseen arkivitutukseen ja tulehduskipulääkkeeksi vähittäiskauppareissuille on kehitetty luomumerkki. Lisäksi eettismoraaliseen ahdistukseen ja riittämättömyyden tunteeseen mm. ihmisenä, kansalaisena, kuluttajana, puolisona, kasvattajana ja rakastajana saa ostaa kaupallistettua mielenhallintaa®. Sitä saa metritavarana esimerkiksi Sarasvuon Jarskalta ja Positiivareilta (sic!).

Kun todellisuus on oikein hyvin pehmustettu, ihminen voi pikku hiprakassa ja pinkit pokat sielunsa silmillä kulkea läpi elämänsä ostelemassa sertifioituja ekotuotteita, eikä totisesti tiedä pahassa maailmassa käyneensä.

Nyky-yhteiskunta kuitenkin suosii toimintojen tehostamista ja keskitettyjä ratkaisuja. Siksi three-in-one, pirskahteleva luomurosee, kuulostaa kaikessa siunauksellisuudessaan kuin Himasen ajatuspajasta putkahtaneelta. Ainakin valtionyhtiö Alko näyttää tarttuneen kansan onnellistamisprojektiin huomattavalla päättäväisyydellä tuoden kesän ja grillikauden kynnyksellä kaikkien leskien, orpojen ja syrjäytyneiden veronmaksajain ulottuville peräti kolme uutta luomusertifioitua roseeviiniä. Makuasiamies testasi, tässä vaihtelevan tasoiset tulokset:

La Jara Organic Rosé Frizzante, siideripissiksen viinivalinta

Pirskahteleva ja kenties hieman tirskahtelevakin italialainen La Jara on, no, hämmentävä kokemus. Hennon värin ja olemattoman maun perusteella voisi luulla, että viiniä on laimennettu soodavedellä. Alkon mukaan viini on puolikuiva, keskihapokas, kevyen punaherukkainen, hennon aprikoosinen ja raikas. Makuasiamiehen suussa pullote on äitelä, mitätön ja outo. Soveltunee parhaiten teinibileisiin ja niille pissiksille jotka kaipaavat vaihtelua siiderin kittaamiseen. Tähän viittaa myös hinta 7,98 e ja luojan kiitos melko alhainen 10,5 % alkoholipitoisuus.

Novem 9, vähän uuno perusrosee Epsanjasta

Sataprosenttinen Garnacha on lasissa hehkeän värinen mutta tuoksultaan melko mitätön, makeahkon mansikkainen. Maultaan viini on kuivahko, keskihapokas ja jokseenkin tasapaksu perusrosee mansikoineen ja vattuineen Loppumaku jää puuttumaan ja oman hieman kyseenalaisen lisänsä viiniin tuo voimakas alkoholisuus, 13,5 %. Juoma toimii kyllä yksinkertaisten grilliruokien särpimenä. Lipittelyyn ja fiinimpiin pitopöytiin on olemassa  paremmin toimivia vaihtoehtoja. Kuten listassa seuraavana tuleva itävaltalainen. Laatu ja 8,93 euron hinta kohtaavat kuitenkin kohtalaisesti.

Jurtschitsch Rosé vom Zweigelt, roturosee ruokapöytään

Jurtschitsch on nimensä vaikeasta lausuttavuudesta huolimatta laaturoseen ystäviä vilpittömästi ilahduttava nappivalinta Alkolta. Onneksi viinejä ei enää tarvitse pyytää kassalta, myyjä kun voisi helposti epäillä ostajakandidaatin olevan hieman liian jurtschitschssa kaupantekoa ajatellen. Ja sitten asiaan. Tämä heleänpunainen Zweigelt-rypäleestä tehty viini on kotoisin Itävallasta, luomutarhoilta Langenloisista Kamptalin viinialueelta. Itävaltalainen viiniosaaminen vakuuttaa jälleen. Jo viinin tuoksussa on nautittavaa suolaisuutta ja punaherukkaisuutta. Maku on ryhdikäs, mineraalinen, melko hapokas ja kohtalaisen pitkä. Luonteikas viini suorastaan vaatii ruokaa seurakseen. Makuasiamies suosittelee esimerkiksi meheviä porsaankyljyksiä, saltimboccaa, täyteläistä nokkos-korvasienikeittoa tai ruokaisaa avocado-papusalaattia.

Makuasiamiehen nokkos-korvasienikeitto

Tuoreita ryöpättyjä nokkosia

Ryöpättyjä korvasieniä

kasvislientä
valkoviiniä tai sherryä
voita
vehnäjauhoja
kermaa
valkosipulia
suolaa pippuria

Aloita laittamalla pataan maun mukaan voita, pari ruokalusikallista vehnäjauhoja ja korvasienet. Ruskista hetki, lisää sitten nokkoset ja kasvisliemi. Lisää kerma. Mausta lopuksi sherryllä tai valkkarilla ja valkosipulilla.

https://makuasiamies.files.wordpress.com/2007/04/29042007.jpg

Jätä kommentti

Kategoria(t): Luomuruoka, Luomuviini, Ruoka, Viini

Makuasiamiehen kupliva vappumenu

Huokeampien kuohujuomien osastolla monopolin tarjooma ei ole pitkään aikaan ollut makuasiamiehen mieltymyksiä saati vaatimuksia tyydyttävää. Ainoat alle kympin luomutuotteet ovat espanjalainen Parés Baltà Brut ’b’ ja chileläinen Cono Sur Brut, joiden makuominaisuuksia ei oikein mitenkään pääse kehumaan suurenmoisiksi, korkeintaan hintaluokassaan kohtalaisiksi. Mutta kyllä ne aaton humussa kelpaavat poksauteltaviksi siinä missä muutkin köyhien skumpat.

fleuryVaan varsinkin vapunpäivänä ihminen kaipaa parempaa, siksi kannattaa varata olon keventäjäksi ja vappulounaan kyytipojaksi laadukas luomukuohu, ellei peräti samppanja.

Ilahduttava uutuus on luomuviljellyistä rypäleistä valmistettu Divici Prosecco, joka maksaa Alkossa 11.48. Luonteeltaan viini on viaton ja raikas, runsaskuplainen ja kepeä. Tomii takuuvarmasti puistopiknikillä. Mutta kuohugallerian varsinainen suosikki on Barone Pizzinin luomupullote Perlugo Extra Brut, 15,26. Sataprosenttinen Verdicchio on erittäin kuiva, runsaan hapokas, kypsän sitruksinen, yrttinen, mineraalinen, robustin rehevä ja herkullinen. Erinomainen vappuisen bufeen ruokaviininä. Ja se samppanja? Tietenkin biodynamiittinen Fleury Fleur de l’Europe Brut 35,60 €. Tuota on tullut ennenkin kehuttua tässä blogissa, eikä kiihkeä suhteemme ole vieläkään viilentynyt.

Makuasiamiehen kuohuviinien ja vappuheilojen seurassa nautittavaksi suunniteltu vappukattaus on seuraavanlainen:

Sellerinvarsia sinihomejuustotäytteellä

Osta rapeita, tuoreita varsisellereitä, kuori kevyesti ja vetele varren ura täyteen pehmeähköä, täyteläistä sinihomejuustoa. Koristele halutessasi paahdetuilla seesaminsiemenillä, ei oo pakko, ja pätki varret sopivan mittaisiksi suupaloiksi.

katkiskampaannosJättikatkarapu(vartaat) ja tsatsiki

Marinoi jättikatkarapuja tai meriravunpyrstöjä pari tuntia liemessä, jossa on pilkottua tuoretta chiliä, sitruunan tai limettin mehua, vähän suolaa vähän enemmän sokeria, jarouhittua mustapippuria. Jos haluat glaseerata ravut, tee toinen kastike limemehusta, worcestershirekastikeesta, hunajasta ja soijakastikesta, ja vetele sitä rapujen pintaan paistamisen tai grillaamisen loppuvaiheessa.

Tsatsiki syntyy perinteiseen tapaan turkkilaisesta jogurtista, raastetusta tuorekurkusta ja puristetusta valkosipulista, Valuta kurkuista turha vesi pois ja sekoita ainekset hyvissä ajoin jääkaappiin jotta valkosipulin maku ehtii tasaantua. Mausta suolalla ja tarjoile rapujen keralla.

Parsa-artisokka-papu-oliivi-perunasalaatti

Otetaan otsikossa mainitut ainekset: peruna kiinteänä ja kypsänä, parsa kuumalla paistinpannulla tai grillissä nopeasti paistettuna , latva-artisokat ja kalamata-oliivit säilykepurkista, vihreät pavut pakkasesta tai tuoretiskiltä, ja sekoitetaan niistä ruokaisa salaatti. Leikataan mukaan tuoretta chilipalkoa, lisätään loraus balsamicoa, hyvää oliiviöljyä ja – jos tykkää – palastellaan sekaan pehmeähköä vuohenjuustoa.

Falafelpallerot, tahinikastike

Rapeanrouheiden falafelpalleroiden paistaminen on taitolaji. Palleroainekset voi ostaa valmiina sekoituksena lähimmästä etnisestä ruokakaupasta, tai ne voi tehdä alusta alkaen itse esimerkiksi tämän ohjeen mukaan.

Broccoli-kukkakaalivuoka

Irrottele kukinnot ja pilko kukkakaalin ja parsakaalin varret peukalonpään kokoisiksi paloiksi. Tee bechamel-kastike ja lisää siihen mustaa emmental- tai parmesaaniraastetta.

Laita kaikki ainekset voideltuun uunivuokaan, ripottele päälle korppujauhoja ja parmesaaniraastetta ja laita 200-asteiseen uuniin 30-40 minuutiksi.

2-soittokunta-1913-17-lakit-hankittu-copy-k-8

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuohuviini, Luomuviini, Ruoka, Samppanja, Viini

Vähärikkiset viinit Alkossa

Ennen kuin matkaraportti Italiasta jatkuu, makuasiamies palaa hetkeksi ajankohtaiseen ja paljon keskustelua herättäneeseen aiheeseen.

Suunnillensa vuosi sitten kirjoitettu ”Piruako se rikki tekee viinissä” on tämän blogin luetuimpia postauksia. Viinin rikkiyhdisteet eli sulfiitit mietityttävät selvästi monia, eikä aivan syyttä. Makuasiamiehen eräällä lähisukulaisella rikki/muu lisäaineyliherkkyys on äitynyt sellaisiin mittoihin, että chileläisten laatikkoviinien nautiskelu aiheuttaa kielen turpoamisten aamiaissämpylän kokoiseksi.

Opastuksena vähärikkisempiin vaihtoehtoihin, tässä muutama yksinkertainen nyrkkisääntö.

1)   valkoviineissä on yleensä enemmän sulfiitteja kuin punaviinissä

2)   halvoissa viineissä ja varsinkin laatikkoviineissä on paljon sulfiitteja

3)   biodynaamisesti valmistetuissa ja ns. Luonnollisissa viineissä on erittäin vähän sulfiitteja

naturae Alkon perusvalikoimissa ei harmi kyllä yhtään täysin sulfiititonta viiniä ole, mutta tilausvalikoimasta löytyy Gerard Bertrandin Naturae –sarjan punainen Cabernet Sauvignon ja valkoinen Chardonnay. Viimemainittua on tällä hetkellä hyllyssä ainakin Tullinpuomin A-liikkeessä Helsingissä. Ja viininhän voi kätevästi tilata haluamaansa Alkon myymälään vaikka tästä. Makuasiamies bongasi kyseiset viinit myös Helsinki-Tallinna-reitinViking Expressiltä. Viinien rikkivapaa valmistusmenetelmä on tuottajan itsensä kehittämä. Muutenkin kaikki Gerard Bertrandin viinit, joita siis löytyy Alkon hyllyvalikoimasta useita, ovat laadukkaita, maukkaita ja ympäristöystävällisesti tuotettuja, mikä yleensä tarkoittaa alhaisia sulfiittitasoja. Vaikka kyseessä on iso tuottaja se tekee viininsä mahdollisimman luonnonmukaisesti.

meinklangMakuasiamies kävi vielä erikseen  pitkäripaisessa kyselemässä mahdollisimman vähärikkisiä viinejä. Edellä mainitun Naturaen lisäksi myyjä johdatti kysyjän jälleen vanhan tutun, Meinklangin Gruener Veltlinerin äärelle. Itävaltalainen Meinklang on suurehko tuottaja mutta toimii täysin biodynaamisesti. Gruener Veltliner on lähinnä Itävallassa ja Saksassa viljelty paikallislajike. Viini käytetty luonnonhiivoilla, se on maultan melkoisen hapokas mutta myös melko hedelmäinen, mineraalinen ja yrttisen mausteinen. Toimii hyvin esimerkiksi kanan, vähärasvaisen kalan ja äyriäisten seurassa. Viiniä on sen vähärikkisyyden lisäksi siunattu aivan poikkeuksellisella hinta-laatusuhteella. Se lähtee janoisen matkaan kymmentä senttiä vaille kymmenellä eurolla. Lisäbonuksena siinä on hilpeä lehmäetiketti.

Alko ei erikseen listaa biodynaamisia viinejään, mutta mikäli luomupullon etiketistä löytyy Demeter-merkintä, se on sertifioitua biodynaamista tuotantoa ja siten mahdollisimman vähärikkinen.

P.S. Heti kohta tämän postauksen jälkeen makuasiamiehen käsiin osui Alkon julkaisu Huhtikuun uutuudet, josta löytyi peräti kaksi uutta viiniä merkinnällä ”Ei lisättyä sulfiittia”. Gerard Bertrandin Naturae-sarjan Syrah hintaan 13,95 ja Rizzin Seiterre Anima Flava, 13,25 egeä. Syrahista kerrotaan, että se on ”täyteläinen, keskitanniininen, mustikkainen ja karhunvatukkainen, mausteinen, lämmin”, alkoholia siinä on peräti 14,5 % ja tuotetta on hankittu pitkäripaiseen 4000 pullon erä. Valkoisen Seiterren sanotaan olevan ”kuiva, hapokas, sitruksinen, kevyen omenainen, yrttinen ja hennon mineraalinen”, alkoholia 12,5 %. Rypäleet ovat kasvaneet viiden hehtaarin alalla Salionze sul Minciossa Gardajärven eteläpuolella. Valkkaria on myynnissä piskuinen 900 pullon erä.

1 kommentti

Kategoria(t): Luomuviini, Viini

Gewürztraminer – keväteliksiiri

Unidentified_white_wine_in_glassGewürztraminer on tunteita herättävä rypäle, eikä yksinomaan positiivisia sellaisia. Sillä on höyhenpukuisen, hieman hysteerisen koketin imago, ja moni tulee kaataneeksi siitä valmistettua viiniä lasiinsa vain vahvasti itämaisissa maustehuuruissa kyllästettyä ravintoa nauttiessaan.

Ja sitten on niitä jotka eivät koskisi siihen edes pitkillä syömäpuikoilla.

Mutta mutta, ja vielä kerran mutta.  Yleistys ei juuri koskaan ole koko totuus, eikä karikatyyri yleensä korosta esikuvansa herkimpiä ominaisuuksia.  Siksi makuasiamies otti tehtäväkseen selvittää millainen sielu nimihirviön taakse kätkeytyy. Ja niinpä eräänä keväisenä iltapäivänä makuasiamiehen asettama arvovaltainen raati selvitti mitä Oy Alkoholiliike Ab:n valikoimalla on meille Gewürztraminer-rintamalla tarjottavana.

Ja kyllä, fraulein Gewürztraminer, sinä yllätit meidät. Sinä flirttaat suloisena kuin kesäauringon pisamille paahtama maalaistyttö jonka hunajanvaaleat hiukset tuoksuvat keijukaisten unelta. Mutta kas, jo seuraavasta pullosta putkahtaa ilmoille drag queen, joka yön juhlittuaan ja parta ajamatta kumartuu puoleesi tuoksuen kaikilta bordellin parfyymeilta. Sinä antaudut taitavan viinintekijän käsivarsille kuin Hollywoodin kaunotar, povi kohoillen, huulet raukeina, silmissä kaukaisten tähtien valo. Eikä aikaakaan, kun jo huout vähäeleistä, viileän aristokraattista tyylikkyyttä, kuin viinien Jacqueline Onassis. Mikä rypäle, mikä mieletön maistelusarja!

Sanottakoon vielä, että G on erinomaisen monipuolinen ruokaviini. Eksoottisten ruokalajien kookoksen, kanelin, tähtianiksen ja pippureiden aromit kohtaavat siinä sulavan kumppaninsa. Mutta kyllä se kutsuu kumppanikseen myös vanhan maailman malliin valmistettuja vaalealihaisia ruokalajeja, kuten possua, kanaa ja kalkkunaa. Viinin hapokkuudesta sitten riippuu, kuinka rasvaisen ruoan seurassa se viihtyy. Kokeile myös grillattuja, mausteisia äyriäisiä ja savustettua possunkylkeä. Tai lasiin kaadettuna sellaisenaan, keskustelua herättävänä seurusteluviininä.

Sarja koottiin makuasiamiehen tapaan, suosien luomua ja vanhan maailman tuottajia. Mukaan pääsi kuitenkin yksi biodynaaminen uuden maailman pullote. Näin ollen erittäin laadukkaaseen, hinta-laatusuhteeltaan jopa loistokkaaseen sarjaan mahtui mukaan peräti kaksi biodynaamista viiniä.

Maisteluun osallistuneet saivat valita sarjasta suosikkinsa, ja äänestyksen tulos on tässä. Biodynaamiset kärkisijoilla:

 Adobe Reserva Gewürztraminer 

16 ääntä

Sitruunankeltainen väri. Tuoksu hyvin runsas, tyylikäs litsiluumumainen ja parfyyminen. Maku melkein kuiva, hyvin runsas ja täyteläinen. Pitkässä maussa herkullisia hedelmäisyyden ja mausteisuuden aromeja.

 Ruoan kanssa: esimerkiksi mausteiset possun selykset, kookoksella ja inkiväärillä maustetut ruoat.

 Lind Gewürztraminer Trocken Spätlese 

14 ääntä

Viinissä on avoin ja makea tuoksu. Siinä on reilua rusinaa, makeaa mausteisuutta ja kukkakedon vivahteita. Tuoksua seuraava maku on lähes kuiva, avoin ja tuntuvan mausteinen. Hedelmäisen kukkainen viini saa tuntuvasta sitrusaromisesta hapokkuudesta ryhtiä. Lähes kuiva maku onkin miellyttävän tasapainoinen ja maukas viini jättää melko pitkän, rusinaisen aromikkaan jälkivaikutelman.

 Ruoan kanssa: Kokeile esimerkiksi perinteistä saksalaista bratwurst –makkaraa.

Gisselbrecht Gewurztraminer Tradition 

8 ääntä

Kypsä ja avoin tuoksu on täynnä kuivattuja hedelmiä ja makeaa mausteisuutta. Siinä on lisäksi kukkaisuutta ja hunajaankin vivahtavia piirteitä. Puolimakea maku allekirjoittaa tuoksun lupaaman aromikkuuden. Suutuntumaltaan viini on runsas ja hieman raskaskin. Kokonaisuutta ryhdittää kuitenkin hillotun sitrusmainen hapokkuus, joka kantaa makua rusinaiseen jälkivaikutelmaan.

 Ruoan kanssa: Itämaisittain maustetut ruoat. Myös possu ja muut vaaleat lihat.

 Pannonhalmi Apátsági Tramini 

4 ääntä

Avoin, makean mausteinen ja kukkainen tuoksu. Siinä on myös hunajaa ja eksoottisia hedelmiä. Kuiva, mutta trooppinen, lähes makean hedelmäinen maku seuraa aromeiltaan tuoksua. Suutuntumaltaan maku on melko raskas, vaikkakin viini saa ryhtiä reilusta mausteisuudesta ja kypsän sitrusmaisesta hapokkuudesta. Runsas kokonaisuus jättää hennon hunajaisen jälkivaikutelman.

Ruoan kanssa: Grillattu vaalea liha. Myös itämaisittain valmistetut täyteläiset kalaruoat.

Todettakoon, että kaikki viinit löysivät ystävänsä, ja jokainen niistä on maistamisen arvoinen! Makuasiamies maistoi vielä myöhemmin erikseen hännänhuipuksi jääneen unkarilaisen, ja totesi sen selkeämakuiseksi ja herkulliseksi, sen hieman vetäytyvä luonne ei kenties päässyt sarjassa oikeuksiinsa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Luomuviini, Viini

Kolme hurmaavaa sisarta Penedésistä

Makuasiamies sai ilahduttavan kutsun saapua tutustumaan nettikauppa Ekowinen tulevaan kuohuviinirepertuaarin. Niitä tarjouksia, joista ei talven läpi tarvottuaan ehdottomasti kieltäydy….

Pitkällä pöydällä odotti rivi saksalaisen Rüdiger Lindin mainioita kuohuviinejä – ja varsinkin kolme cavaa espanjalaiselta Castell d’Agen luomutilalta. Varsinkin siis siksi, että makuasiamiehen suhde Katalonian pullotettuun aurinkoon on tähän asti pysynyt etäisenä, mutta ilahduttavasti tuon suhteen lämmittämisessä nyt onnistuttiin.

Suipon lasin täytteenä cavan nimeen vannoo monikin sen rapean paahteisuuden ja helpon juotavuuden takia. Mutta makuasiamies on pitänyt juomaa enemmän kuin hieman tylsänä verrattuna Ranskan ja Italian poksupullontuottajien saavutuksiin. Asian tilaan on vaikuttanut keskeisesti kaksi suurinta valmistajaa, Codorníu ja Freixenet, jotka ovat rynnineet markkinoille miljoonien pullojen vuosituotannon ja sen mahdollistaman halvan hinnan voimin.

kolme sisartaNäin ollen on hienoa päästä omin makunystyröin todistamaan, että myös kuumassa Kataloniassa pienet ja arvonsa tuntevat tuottajat luovat kellareissaan taideteoksia. Castell d’Agen cavat on nimetty tilan naisten mukaan: Anne-Marie, Aurelia ja Olivia.

Kuohuviinejä voi valmistaa monella eri menetelmällä, mutta niistä vain samppanjamenetelmä on cavan kohdalla sallittu. Samppanjamenetelmässä hiilidioksidin tuottava toinen käyminen tapahtuu kokonaan pullossa. Sitä ennen rypälemehut käytetään perusviiniksi kukin rypälelajike erikseen. Sekoittaminen tapahtuu vasta ennen ensimmäistä pullotusta. Castell d’Agen nettisivujen mukaan talon viinit saavat käydä ensimmäisen käymisensä viileässä, mikä edistää aromien säilymistä ja synnyttää makuun pyöreyttä tuottavaa glyseriiniä. Toisen käymisen aikana pulloja tanssitetaan käsin perinteisissä telineissä. Rypäleet kasvavat Penedésin alueen sydänmailla välimerellisessä ilmastossa.

Viinisiskokset ovat luonteikkaita ja keskenään yllättävän erilaisia. Anne-Marie heistä herkin ja suloisin, Aurelia kehittynein ja monivivahteisin, Olivia täynnä rehellistä maatalonemännän ylväyttä, kuin katalonialainen versio Niskavuoren Hetasta. Anne-Marie on tuoksultaan ja maultaan avoin ja eloisa. Nenään tulvahtaa yrttejä, suolaisuutta, savua, marmeladia. Aurelia on tyylikäs, suorastaan kohtalokkaan oloinen senjorita, pikkusiskoaan intensiivisempi ja maultaan pidempi ja kompleksisempi. Molemmat on tehty Macabeo- ja Xarel.lo- ja Chardonnay-rypäleistä, Olivia sen sijaan on sataprosenttinen Chardonnay, cavamaailman banc de blancs, joka eteläisten kasvuolosuhteidensa ansiosta on hedelmäisempi ja rehevämpi kuin samasta rypäleestä tehdyt samppanjat.

Näiden espanjattarien keralla on varmasti mukava kilistellä kevään juhlissa, mutta kannattaa muistaa, että laadukas kuohuviini on ennen kaikkea loistava ja yllättävän monipuolinen ruokajuoma, vaikka läpi aterian nautittavaksi. Merenelävät, kuten simpukat, osterit ja grillatut katkaravut sekä vaaleat lihat ovat varmoja valintoja, mutta makuasiamies suosittelee kokeilemaan myös esimerkiksi härkäcarpacciota ja savulohta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Luomuviini

Keittiömme jalot villit, osa 1: nokkonen & korvasieni

Keväisin makuasiamies villiintyy, kun maa alkaa työntää ensimmäistä satoaan…

Kun aurinko alkaa lämmittää ja monet meistä kaupunkieläjistä kerääntyvät kadunkulmien ulkokarsinoihin särpimään ohrapirtelöitä, makuasiamies suuntaa kulkunsa Helsingin kesyttömään luontoon. Mainion tasavaltamme pääkaupungilla on nimittäin muiden hyvien ominaisuuksiensa lisäksi  se sympaattinen piirre, että metsä työntyy täällä lämpäreinä, juonteina ja saarekkeina aina urbaanin elämänmuotomme ytimeen saakka. Luontoon eli skutsiin pääsee kävellen eli klabbeilla dallaten, polkupyörällä eli tsygellä, tai hankalimmassakin tapauksessa julkisilla kulkuvälineillä; dösällä, skurulla tai stokella, kuten alkuperäisväestön kielellä sanotaan.

Kun maa on vielä monin paikoin paljas ja useimmat vasta kasvit tuloillaan, aikaisten villivihannesten keräily on helppoa kuin tikkukaramellin vieminen lapsen kädestä. Jos me suomalaiset olisimme ruokakulttuurimme suhteen korkeammalla sivistystasolla, kuhisisivat nyt metsät ja pellonreunat sadonkorjuuseen rientävää väkeä, porisisivat padat ja kypsyisivät muhevat saaliit uunien hellivässä lämmössä. Kuivurit hurisisivat ja pakastimet täyttyisivät, kun herkkuja säilöttäisiin seuraavan pitkän, kylmän ja pimeän kauden varalle. Mutta rauhassa saa makuasiamies kulkea keräämässä talteen vuoden ensimmäisen sesongin veden kielelle herauttavia ryytejä.

Satokauden tärkeimmät antimet tunnetaan elintarvikkeiden viljelyä harrastavan mutta keräilytalouden unohtaneen kulttuurimme piirissä yleisnimikkeellä rikkaruohot. Niihin kuuluvat muiden muassa nokkonen, maitohorsma, vuohenputki, voikukka ja jauhosavikka. Näiden jalojen hyötykasvien ravitsemuksellisia, kulinaarisia, lääkinnällisiä ja terapeuttisia ominaisuuksia makuasiamies ei voi liikaa ylistää. Ensituntumaa kesyttömään luonnonravintoon perehtymättömille tarjoaa pulan ja puutteen vuosina 1942 – 1943 ilmestynyt Toivo Rautavaaran klassiko Mihin kasvimme kelpaavat. Kooltaan pienestä mutta sisällöltään suuresta ja kirjalliselta tyyliltään nautittavasta kirjasta on otettu moniaita uusintapainoksia, joten sen saa kiinnostunut varmasti pienellä vaivalla käsiinsä kotipaikkansa kirjastosta tai vanhain kirjain myymälästä, stadinkielellä siis divarista.

Sä tunnetko tän poltteen ihollas?

Jos siis metsään haluat mennä nyt, etkä käyttää aikaasi teoriapuoleen, niin pysyttele hyvin tuntemissasi lajeissa. Nokkonen on tietenkin ykkönen, ja sen tunnistavat varmasti kaikki, viimeistään koskettaessaan tuota päällisin puolin pisteliästä mutta oikein käsiteltynä mitä lempeintä hyötykasvia. Mainittakoon vielä, että nokkonen on ehtaa muinaismättöä suoraan esi-isiemme ruokalistalta.

Rautavaara lausuu kirjassaan nokkosesta tähän tapaan: ”Tämän kirjoittajan käsityken mukaan nokkonen on kaikista luonnonvaraisista kasveistamme ravintokasvina tärkein. On useita syitä, jotka oikeuttavat tämän käsityksen. Ensinnäkin nokkosia kasva suuria määriä kaikkialla. Toiseksi se on hyvänmakuinen ja helppo käyttää ruuaksi, siinä ei ole mitään outoa sivumakua eikä siihen kyllästy, joten emäntä voi sitä käyttää ruokataloudessa suuria määriä keittona, muhennoksena ym. tavoilla, vieläpä leipään. Kolmanneksi, nokkosen ensimmäinen sato on korjattavissa varhain keväällä, jolloin vitamiinipitoisen tuoreravinnon puute on suurimmillaan. Neljänneksi, kerääminen on helppoa ja joutuisaa, ja vieläpä kaupunkilaisperheenkin on helppo itse hankkia tätä oivallista ruoka-ainetta, ellei ehkä ihan omasta pihasta, niin kuitenkin heti kaupungin laidalta. Ja viidenneksi nokkosen ravintoarvo on suuri: se on kaikista vihanneskasveista ravintopitoisin ja terveellisin.”

Tahdon pakastella sinua…

Kun valitset puhtaan pellonpientareen jossa nokkosta puskee paljon, niin sadonkorjuu on nopeaa ja vaivatonta. Makuasiamies suosii kumihansikkaita, mutta jos kasviin tarttuu ylälehdistä, poiminta onnistuu helposti myös paljain käsin. Nuoret, muutaman sentin korkuiset nokkoset voi kerätä kokonaisina, varttuneemmista kannattaa napsia talteen vain latvukset. Jatkokäsittely tapahtuu ryöppäämällä nokkoset nopeasti runsaassa vedessä, jotkut tosin käyttävät nuoret lehdet sellaisinaan, jopa nokkossalaattia on makuasiamies saanut maistaa, ja hyvää oli.

Kevään nokkossadon voi hyödyntää keittiössä lukemattomin eri tavoin. Nokkosta voi käyttää tuoreenna, sen voi kuivata tai pakastaa. Makuasiamiehellä on tapana tehdä pakkaseen hyvä varasto kerta-annospusseja, sellaisia nyrkinkokoisia, joista talven mittaan saa keiteltyä nokkosrisottoa, nokkospastaa, nokkoskeittoa, nokkosmuhennosta, nokkossämpylöitä tai nokkosmitätahansa. Nokkonen on totta vieköön monipuolisista monipuolisin raaka-aine, ja ainakin makuasiamiehen mielestä se maun puolesta päihittää pinaatin.

Sesonkiruokana se on herkullisimmillaan korvasienen kumppanina. Makuasiamiehen must on nokkos-korvasienikeitto. Mikäli korvasieniä ei oman polun varrelta löydy, kuten tällä kertaa ei löytynyt, niin niitä saa kätevästi haltuunsa torikauppiailta kautta maan. Mikäli olette tuon maukkaan myrkkysienen kanssa kokemattomia, tutustukaa käsittelyohjeisiin. Terveysviranomaisten suositus ryöppäämiseen on vähintään kaksi kertaa viisi minuuttia kiehuvassa vedessä. Lapsuudessaan makuasiamies sai kerran erään ilomantsilaisen kirkonpalvelijan luona vieraillessaan eteensä aivan erityisen hyvää korvasienikeittoa. Mukaan oli kuulemma lurautettu vähän sitä ryöppäysvettä. ÄLKÄÄ kuitenkaan kokeilko moista kotona. Sairaalatapausten kasvusuhdanteella on helposti haitallinen vaikutus korvasienen asemaan kauppasienenä, emmekä me halua antaa viranomaisille enää yhtään syytä kieltää kansalta tämän muutenkin vaikean elämän vaatimattomia nautintoja, emmehän?

Nokkos-korvasienimuhennosta, naudanpaistin ja maitohorsman kera

Tällä kertaa makuasiamies päätyi aloittamaan kevätsesongin nokkos-korvasienimuhennoksella, joka tarjottiin Herttoniemen pop-up-kyläkaupasta hankitun luomunaudanpaistin ja porkkanain kera. Muhennos syntyi seuraavasti: ensin silputtiin yksi sipuli ja yksi valkosipulin kynsi. Sitten pilkottiin ryöpätyt sienet ja nokkoset. Sipulit laitettiin kasariin kuullottumaan miedolla lämmöllä reippaanlaisen voinokareen kera. Runsas ruokalusikallinen vehnäjauhoa lisättiin suurukseksi, hetken päästä nokkoset ja sienet. Muhennos saatettiin täysmaitoa lisäämällä haluttulle muhevuusasteelle ja viimeisteltiin muskottipähkinällä, mustapippurilla ja suolalla. Paistin makuasiamies ensin ruskisti nopeasti pannulla ja laittoi sen sitten keittymään laakerinlehdillä, suolalla ja maustepippurilla maustettuun veteen. Loppupuolella lihankeittoa porkkanat pantiin kypsymään samaan kattilaan. Lautasella on lisukkeina vielä piparjuuritahnalla maustettua turkkilaista jugurttia sekä marinoitua maitohorsmaa, jonka erinomaisuutta kokeilevan keittiön raaka-aineena esittelemme laajemmin Jalojen villien seuraavassa osassa.

Ruokajuomana palveli loistavasti luonnonhiivoilla käytetty Lindin Vildhefe Chardonnay. Nokkosen kanssa rehevät, hieman hapokkaat ja hedelmäiset valkoviinit toimivat hyvin.  Alkon listoilta esimerkiksi Collefrisio Zero Trebbiano d’Abruzzo tai Bianco di Custoza Terre in Fiore.

2 kommenttia

Kategoria(t): Lähiruoka, Luomuviini, Ruoka, Syöminki, Viini, Villivihannekset, Villivihannekset

Ensi vuonna euroviinien etiketeistä voi jo löytyä luomumerkki

Viinin valmistus on ollut viimeisiä maatalouden alueita, johon EU ei ole saanut aikaiseksi luomusääntöjä. Mutta nyt uudet säännöt on sitten julkaistu EU:n virallisessa julkaisussa. Vuoden 2012 sadon viini saa vihdoin kantaa nimikettä luomuviini, ja luomumerkkiä voi käyttää eurooppalaisten viinien etiketteissä. Asian juhlistamiseksi makuasiamies poksauttaa korkin eurooppalaisesta vielä sertifioimattomasta luomumenetelmin valmistetusta kuohuviinistä jo ennen vappua!

Näihin päiviin Alkon hyllymerkinnät luomuviineistä on nimittäin jouduttu lätkimään pullojen alle sekalaisin perustein. Erityisen sekava tilanne on ollut Euroopan Unionin alueella tuotettujen viinen kohdalla, ja luomuviiniharrastaja on saanut tehdä salapoliisityötä selvittääkseen eri tuottajien todellisen ”luonnonmukaisuusasteen”. Luomua kun voi arvostaa monesta syystä, tärkeimpinä luonnon ja ympäristön hyvinvointi, terveysnäkökulma ja tuotannon eettisyys. Ja monen mielestä myös laatu.

Tähän asti pullon kyljessä on voinut kertoa vain, että viinit on tehty luonnonmukaisesti viljellyistä rypäleistä. Toisaalta hyllyillä lymyää myös tekijöitä jotka tuottavat viininsä luomusäännöksiä tiukemmin periaattein, mutta eivät syystä tai toisesta sertifioi tuotettaan. Ennen uudistusta ainoa laajemmin käytössä oleva sertifikaatti, joka takaa koko valmistusprosessin luonnonmukaisuuden, on ollut biodynaaminen Demeter-merkki, ja edelleen se pysyy luomua tiukempana standardina.

Luomurypäleistä tehdyissä viineissä on periaatteessa voinut käyttää kaikkia EU:ssa viininteossa sallittuja apu- ja lisäaineita. Kun nyt myös viinin valmistusta aletaan valvoa, esimerkiksi sulfiitin sallittu määrä on uusissa luomusäännöissä säädetty tavanomaista viiniä pienemmäksi ja useiden lisäaineiden käyttö on kielletty kokonaan. Eurooppalaiset luomutuottajat ovat siten paremmin samalla viivalla uuden maailman tuottajien kanssa, ja ostaja saa luomua ostaessaan aidosti sitä mitä pullon sisällöstä luvataan.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Luomuviini, Viini

Rüdiger Lind – saksalainen joka keksi luomuviinin

Rüdiger Lind  on viinintekijä viidennessätoista polvessa. Viime viikolla herra poikkesi Helsinkiin esittelemään – mitäpä muuta kuin viinitilansa tuoreimpia vuosikertoja. Makuasiamies oli tietenkin paikalla fanittamassa, kuuluuhan Rüdiger luomutuotannon pioneereihin. Alkon hyllyltä löytyvä Lindin Gewürztraminer on yksi pisimpään Suomessa myydyistä luomuviineistä, ja kuuluu myös makuasiamiehen suosikkeihin. Mutta nyt oli tarjolla aika paljon muutakin, peräti yhdeksän viiniä Lindin luomutilalta, joka sijaitsee Pfalzin viinialueella, Alsacen kyljessä lähellä Ranskan rajaa.

Luomuun tila siirtyi jo 80-luvulla ”ennen kuin koko asialle oli edes nimeä”. – Ensimmäiset vuodet ilman tuholaismyrkkyjä olivat hirveitä, menetimme kaksi kolmannesta sadosta, Lind kertoi. – Torjunta-aineet tekevät tuholaisista vastustuskykyisempiä, eikä niille ollut aluksi tarpeeksi luonnollisia vihollisia. – Mutta sitä ennen tilanne oli hirveä toisella tavalla. Sain torjunta-aineista iho-oireita, siksi päätin jättää pois kaiken ylimääräisen.

Vähitellen tilanne helpottui ja tila pääsi taas jaloilleen. Mutta paluuta tehoviljelyyn ei ollut. Sen sijaan Rüdiger ryhtyi aktiivisesti kehittämään luomuviljelymenetelmiä. Nyt luonnonkukat ja viherlannoitteeksi viljellyt kasvit rehottavat viiniköynnösten välillä ja antavat monille hyödyllisille hyönteisille hyvät elinmahdollisuudet. Tilalla viljellään monia rypälelajikkeita, kuten jo mainittua Gewürztramineria, Rieslingiä, Müller-Thurgauta, Weisser Burgunderia eli Pinot Blancia, Grauburgunderia eli Pinot Grigioa, Spätburgunderia eli Pinot Noiria sekä Dornfelderiä.

 Kokonaisuudessaan maisteltu sarja oli erittäin tyylikäs. ”Superluomua” suosivilla alkuviinintekijöillä lienee ollut innoittavaa vaikutusta myös Lindin kellarityöskentelyyn, sillä mukana oli kaksi villihiivoilla käytettyä uutuutta, valkoinen Chardonnay Wildhefe trocken Classic 2010 ja Cabernet Wildhefe 2008. Molemmissa tapauksissa luonnollinen käyminen toi varsin perinteisiin rypäleisiin uutta särmää ja persoonallisuutta. Villihiivaviinit nousivatkin makuasiamiehen suosikeiksi. Mutta kyllä ne muutkin hyviä olivat, esimerkiksi Pinot Gris 2010 rubensmaisessa rehevyydessään ja Pinot Blanc 2010 kesäperhosmaisessa herkkyydessään. Sarjan heikoin lenkki oli kenties Spätburgunder 2010, jonka tuoksu tosin oli upean parfyyminen, mustikkainen ja jalopuinen mutta maku jäi hivenen raa’an oloiseksi ja raudan sävyttämäksi. Nuortesta viinistä voi toki olettaa, että se muutaman vuoden kypsytyksellä vielä kehittyy. Suosittelen heille joilla on aikaa odottaa.

Kaiken kaikkiaan mainioita viinejä, melko keveitä ja melko hapokkaita mutta erittäin hyvärakenteisia. Maku on järjestään puhdas ja kestää pitkään. Runsas hedelmäisyys tuo kuiviinkin viineihin herkullista makeutta. Erittäin juotavia, mutta ennen kaikkea mainioita kumppaneita keväisille kasvis-, kala- ja grilliruoille. Vaikeaa, miltei mahdotonta, on kuvitella parempaa yhdistelmää kuin vuoden 2012 ensimmäinen lämmin kevätpäivä puutarhassa, lasissa Lindin Riesling Classic 2011 ja lautasella runsas salaatti jossa on melonia, viinirypäleitä, pähkinöitä ja ehkäpä myös paistettua luomukananrintaa.

Ja huom! Jos näiden viinien keralla haluaa kesäiltojaan viettää, niin kannattaa panna toimeksi. Ekowinen verkkokaupasta Lindin tilan tuotteita saa nimittäin tilata, mutta vain 22.4. saakka.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Luomuviini, Viini

Musta kukko laulaa – Chianti Classico Badia a Coltibuono 2007

Pidättekö klassikoista? Makuasiamiehen mielestä tunnetuimpiin vanhan maailman viinityyleihin tutustuminen on erinomaisen suositeltava tapa paaluttaa yleissivistystä. Samalla oppii ymmärtämään paremmin myös viinimaailman uudistajia – niin hyvässä kuin pahassa. Toki niin sanottujen klassikoidenkin tuottajia on moneen lähtöön, ja monasti sattuu, että hyvän viinialueen maineella ratsastava bulkkijuoma tarjoaa vain kalpean aavistuksen niistä avuista, joilla mittava maine on aikojen kuluessa ansaittu. Tai sitten ”aluelisä” hilaa sinänsä rehdin arkiviinin hinnan katteettomiin korkeuksiin.

Chianti on tässäkin suhteessa klassinen tapaus. Viinityyli on saanut edustaa ja määritellä italialaista perusviiniä ihan kliseeksi asti. Tyypillinen Chianti kun on hapokkaan hedelmäinen ja kevyen tanniininen, hapankirsikkaisilla, mansikkaisilla, nahkaisilla ja rustiikkisilla aromeilla varustettu maataloustuote, jonka oikea paikka on ruokapöydässä. Ei siis mikään yksinäisen miehen meditaatioviini kuten eivät saapasmaan viinit yleensäkään ole. Viinin enogastronomisen position määritteli osuvasti Hannibal Lecter elokuvassa Uhrilampaat muistellessaan yhtä uhreistaan: söin hänen maksansa hyvän Chiantin kera. Makuasiamies puolestaan suosittelee vasikanmaksaa. Esimerkiksi Fegato alla veneziana, maksaa venetsialaiseen tapaan, suorastaan vaatii vierelleen lasillisen Chiantia.

Kaupassa Chianti Classicot tunnistaa pullojen kaulassa olevasta mustasta kukosta. Huonon turistichiantin tunnistaa lisäksi koripäällyteisestä, perinteistä fiascoa jäljitelevästä pullosta, joka sisältää yleensä hädin tuskin ikkunanpesunesteeksi kelpaavaa litkua. Mikäli olette muodostanut käsityksenne italialaisista viineistä sellaisen perusteella, suosittelemme korjaamaan tilanteen välittömästi laadukkaampaan eksemplaariin tutustumalla.

Viimeksi makuasiamiestä säväytti Chianti Classico Badia a Coltibuono 2007 DOCG jopa siinä määrin että sen elegantti olemus nostatti ihon kananlihalle. Mainittu ehdollinen refleksi on perua vuosien takaa makuasiamiehen ensimmäiseltä Rooman-matkalta, Campo dei Fiorin liepeillä sijaitsevan nimetttömän pikku hosterian pöydästä, kun paikan isäntä kaatoi lasiin tajuntaa laajentavan ja ihokarvat pystyyn nostavan makukokemuksen. Chiantia, tottakai. Kun refleksi toistuu, on ehdottomasti kysymys poikkeuksellisen hyvästä viinistä.

Badia a Coltibuono on tehnyt viinejä 1100-luvulta alkaen, joten perinteitä löytyy. Viimeiset 150 vuotta ollut Stucchi Pinettin perheen omistuksessa. Viinit viljellään ja valmistetaan luonnonmukaisin menetelmin. Tähän luomuviiniin käytetyt rypäleet on kerätty Monti Chiantin alueelta 25-35 vuotta vanhoista köynnöksistä. Viinin on käynyt luonnonhiivoilla ja sitä on kypsytetty ranskalaisessa tammiessa.

Badia a Coltibuono Riserva 2007 löytyy Alkon tilausvalikoimasta hintaan 28,70 €, mutta makuasiamiehen pullote on saman vuosikerran ”ei-riserva”, eli puolet lyhyemmällä tammikypsytyksellä tehty Classico. Sen hinta oli nettikaupassa 13,50 €.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Italia, Luomuviini, Viini