Rooma se on ikuinen

Kunnioitimme Suomen 90-vuotista itsenäisyyttä kolmen päivän pyrähdyksellä ikuiseen kaupunkiin. Majapaikka valittiin tällä kertaa ”tois puol jokke”, Trasteveren suunnalta. Erinomaisen siisti affittacamere, jonka huoneista löytyi jopa nettiyhteydellä varustettu läppäri. Kätevä apu matkailijalle, kun pitää hakea kulttuuritarjontaa, aukioloaikoja, reittejä, hintoja tai tehdä vertailuja mahdollisten ruokapaikkojen välillä.

Roomassa jalat ovat paras liikkumisväline. Edes Trasteveresta ei ole pitkä matka historiallisen keskustan perinteisille vaeltelualueille, ja itse kaupunginosakin tarjosi hauskaa kylämäisyyttä mutkittelevine kujineen ja pikku piazzoineen. Tarkoituksemme oli taas löytää Roomasta muutama mainio ravintola. Ja sehän onnistui (jälleen) erinomaisesti. Jos, ihmiset, haluatte syödä hyvin, menkää sinne minne kaikki tiet vievät muutenkin!

Ensimmäisenä iltana yritimme (nälkäisinä, väsyneinä) ensin majapaikkamme läheltä löytyvään hosteria Da Enzoon (Via dei Vascellari 29). Pikkuruinen ruokala oli kuitenkin täynnä ja väkeä riitti jonoksi asti, vaikka lähistön muissa kuppiloissa istui keskiviikkoiltana vain muutamia ihmisiä. Enzon testaaminen jäi sitten perjantaille. Onneksi respan ystävällinen kaveri oli suositellut lisäksi toistakin ravintolaa saman kadun päässä olevalta piazzalta. Paikan nimestä ei tullut täyttä selvyyttä, mutta ilmeisesti se kantoi kyseisen piazzan nimeä. Paikka oli hiljaisempi, mutta ruoka tuotti iloisen yllätyksen, elämyksen suorastaan. Rakkaani pääsi nauttimaan erinomaisen tuoretta ja hyvin tehtyä meriahventa, jonka tarjoilija tyylikkäästi perkasi ruodoista. Itse söin alkuun mitä maukkaimman simpukka-mozzarellapastan ja toisena ruokana lihapullat mamman tapaan. Annosten tyyli oli rahtusen verran perinteistä roomalaiskeittiötä modernimmilla linjoilla; vähän kevyempää mutta ehdottoman hyvistä raaka-aineista ja maukkaasti tehtyä ruokaa. Jos saan jostakin kaivettua tarpeeksi tarkan kartan,niin saan vielä selville paikan nimenkin…

Advertisement

99 LASIA PÖYDÄLLÄ

Viiniklubin maisteluilta pidettiin meillä lauantaina. Viiniharrastuksessa ehkä jopa hauskempaa kuin itse viinit on se asia, että voi kutsua kotiinsa ennestään tuntemattomia ihmisiä viihtymään ja viettämään iltaa. Nytkin syntyi monta uutta tuttavuutta, kun yhdeksän hengen voimin arvioimme kaikkiaan yksitoista viiniä. Pöytä täyttyi laseista ääriään myöten, mutta yksikään ei edes kaatunut… Alkon valikoimista olivat tällä kertaa peräisin vain Beaujolais Nouveaut ”Pellerin” ja ”Villages Nouveau Silk”. Kumpikaan ei herättänyt suuria tunteita. Itse en ole mikään bosolee-fani, joten en osaa vertailla, mutta paremmin tietävät sanoivat, että ainakaan näistä näytteistä päätellen tämä vuosi ei ole erityisen hyvä. Näistä kahdesta kuitenkin Beaujolais Villages Nouveau Silk oli selkeästi moniulotteisempi ja siitä löytyi jopa banaaniaromia.
Loput yhdeksän viiniä olivat peräisin Portugalista, Ranskasta ja Italiasta; suurimmaksi osaksi luomua tai biodynaamista tuotantoa. Varsinainen yllättäjä oli omaperäinen italialainen valkkari Petit Manseng Casale del Giglio. Se on tehty vähän tunnetusta ranskalaisesta Petit Manseng -rypäleestä Lazion alueella. Viini suorastaan tulvi hienoja hedelmäisiä aromeja. Lazion viinit eivät kauhean maineikkaita noin ylipäänsä ole, mutta Casale del Giglio tekee innovatiivista työtä. Pullo oli peräisin Trimani-enotekasta Roomasta. Parin viikon päästä olemme mekin menossa käymään ikuisessa kaupungissa, joten suurella todennäköisyydellä mainittua valkoviiniä ja tilan muitakin tuotteita tulee ostettua jouluviineiksi… Upeita viinejä olivat myös Domaine de la Mordoreen punainen ja valkoinen Lirac «Cuvée de la Reine des Bois». Valmistajan mukaan ”Metsän kuningattareksi” nimetyissä viineissä tulee esiin tilan paras laatu ja osaaminen.
Tarjoilimme seurueelle focacciaa ja metsäsienikeittoa. Nostatin focacciaa ohjeen mukaan kolmasti, mutta tulos oli huomattavasti vähemmän kuohkea kuin edellinen versioni, jollle annoin huomattavasti vähemmän aikaa kohota. Ja keitostakin jäi suurus pois. Onneksi vieraamme olivat anteeksiantavaisia, maku oli kuitenkin molemmissa ruuissa kohtalainen, vaikka rakenne jätti toivomisen varaa. Kun lopuksi vielä saatiin laseihin vuoden 1996 Sauternes -viiniä pipareiden ja sinihomejuuston kera, kaikki olivat varmasti tyytyväisiä…

Muistoja Italiasta 2005, taas Roomassa…

Rooma ei jätä talvellakaan vierailijaa kylmäksi. Joulun alla 2005 teimme jälleen pikavisiitin Ikuiseen Kaupunkiin. Tällä kertaa puolison kanssa kahdestaan. Joka vierailulla löytyy jotakin uutta, ja aina jää jotakin nähtävää; tällä kertaa keskityimme kulttuurimatkailussamme Vatikaanin tarjontaan. Pietarinkirkko museoineen ja Michelangelon freskot sikstiiniläiskappelin katossa tuli nähtyä ja koettua. Pieterinkirkon mittasuhteet häkellyttivät ja huimasivat eritoten korkeanpaikankammosta kärsivää allekirjoittanutta. Kupolin sisäpuolella kiertävä parveke aiheutti vertigon, joka pakotti painamaan selän kiviseinää vasten, puristamaan kaidetta rystyset valkoisina ja lähettämään talon isännälle pari äänetöntä paternosteria. Kupolin huipulla olevalle näköalatasanteelle en enää edes haikaillut, puoliso kiipesi sinnekin ja kehui kovasti näköaloja.

Odotellessa minulle riitti viihdykkeeksi kirkon katolla oleva matkamuistomyymälä, jossa nunnat kaupittelivat kaikenlaista pyhimysrihkamaa muovisista avaimenperistä imeliin alabasteriveistoksiin katolisille pyhiinvaeltajille ja meille tavallisille turisteille. En ostanut. Museokaupasta tuli tosin hankittua Sikstiiniläiskappelin katto tuhannen palan palapelinä. Palapelin ja konjakkipullon parissa joulunpyhät sitten kuluivatkin rattoisasti.

Kuten kaikki tietävät, Rooma on maailman barokkipääkaupunki, ja monet sen keskeisistä rakennuksista, veistoksista ja suihkulähteistä edustavat barokkia, tuota kiemurtelevaa ja rönsyilevää tyylilajia, jossa on onnistuneesti hukattu klassismin kauneusihanteet. Vaikuttavaa se on kumminkin, ja parhaimmillaan omalla tavallaan kaunista. Rooman ja barokin pääarkkitehtina hääri Gian Lorenzo Bernini, jonka käsialaa ovat mm. Pietarinkirkon pihaa kiertävät massiiviset kolumnit, Piazza Navonan suihkulähteet ja vaikkapa nämä Ponte Sant’Angelon enkelipatsaat, joiden alkuperäisversiot on tosin siirretty säiden armoilta vatikaanimuseoiden sisätiloihin.

Mittakaavan kaksinaisuuteen perustuu varmasti ainakin osa Rooman lumosta. Toisaalta kaupungin ylenpalttinen massiivisuus ja valtavat, ihmisen pienuutta ja jumalan, paavin, kuninkaan, keisarin tai berlusconin suuruutta korostavat rakennelmat, toisaalta kapeiden katujen ja pienten piazzojen loputon ja eksyttävä verkko. Hetki ja Historia leikkavat joka askeleella, ihminen ylevöityy ja hänen tulee… nälkä.

Onneksi Rooma on myös ravintoloiden kaupunki. Kaikki italialaisen keittiön tyylit ja suuntaukset ovat edustettuna, ja etnistäkin tarjontaa löytyy. Vain macdonaldseja on keskivertometropoliin verrattuna katukuvassa vähän. Runsaudenpulassa turistia lohduttaa se seikka, että huonoa ravintolaa Roomasta tuntuu olevan äärimmäisen vaikea löytää. Ainakaan itse en ole sellaiseen vielä törmännyt. Hinta-laatusuhteeltaan mainioita paikkoja tuntuvat olevan perinteiset hostariat, joissa tarjotaan roomalaisen tradition mukaista runsasta, maukasta ja kohtuullisen yksinkertaista ruokaa. Yleensä hostariat ovat perheyrityksiä, joissa isäntä hoitaa salinpuolen serviisin ja emäntä pitää padat porisemassa. Joulumatkalla söimme kerran juutalaisen ghetton alueella ihan ok paikassa (etsin artisokkaa juutalaiseen tapaan, mutta sain ihan vaan roomalaista, muuten hyvä palvelu ja mainio vitello), ja toisen kerran aivan loistavassa Arancia Blu kasvisravintolassa rautatieaseman takana Via dei Latinilla. Voin suositella kaikille, myös lihansyöjille.

Muistoja Italiasta 2005, Rooma II

Rooman voi valloittaa vain kävelemällä.

Muistoja Italiasta 2005, Rooma

Keväällä 2005 Italian turneemme suuntautui ensin Roomaan ja sieltä Toscanaan. Ikuisen Kaupungin nähtävyydet kolusimme tunnollisesti lasten kanssa. Colosseum ja Forum Romanum raunioineen eivät onnistuneet tekemään nuoriin kulttuurimatkailijoihimme sanottavaa vaikutusta. Hauskinta Roomassa taisi olla Villa Borghesen puistossa, josta sai vuokrata polkuvoimalla kulkevia ajopelejä. Kirsikkapuut aloittelivat kukkimistaan, ja ulkona tarkeni juuri ja juuri piknikille. Urheat lapsemme jaksoivat kävellä, kävellä ja kävellä. Onneksi italialainen keittiö pizzoineen ja pastoineen, ja tietenkin se jäätelö, palkitsee väsyneen turistin.