Aihearkisto: Luomuruoka

Maailma pinkkien lasien läpi: 3 x luomurosee

luomuroseetAjoittaiseen maailmantuskaan (Weltschmerz) on lääke, ja se on viini kohtuudella nautittuna. Tavalliseen arkivitutukseen ja tulehduskipulääkkeeksi vähittäiskauppareissuille on kehitetty luomumerkki. Lisäksi eettismoraaliseen ahdistukseen ja riittämättömyyden tunteeseen mm. ihmisenä, kansalaisena, kuluttajana, puolisona, kasvattajana ja rakastajana saa ostaa kaupallistettua mielenhallintaa®. Sitä saa metritavarana esimerkiksi Sarasvuon Jarskalta ja Positiivareilta (sic!).

Kun todellisuus on oikein hyvin pehmustettu, ihminen voi pikku hiprakassa ja pinkit pokat sielunsa silmillä kulkea läpi elämänsä ostelemassa sertifioituja ekotuotteita, eikä totisesti tiedä pahassa maailmassa käyneensä.

Nyky-yhteiskunta kuitenkin suosii toimintojen tehostamista ja keskitettyjä ratkaisuja. Siksi three-in-one, pirskahteleva luomurosee, kuulostaa kaikessa siunauksellisuudessaan kuin Himasen ajatuspajasta putkahtaneelta. Ainakin valtionyhtiö Alko näyttää tarttuneen kansan onnellistamisprojektiin huomattavalla päättäväisyydellä tuoden kesän ja grillikauden kynnyksellä kaikkien leskien, orpojen ja syrjäytyneiden veronmaksajain ulottuville peräti kolme uutta luomusertifioitua roseeviiniä. Makuasiamies testasi, tässä vaihtelevan tasoiset tulokset:

La Jara Organic Rosé Frizzante, siideripissiksen viinivalinta

Pirskahteleva ja kenties hieman tirskahtelevakin italialainen La Jara on, no, hämmentävä kokemus. Hennon värin ja olemattoman maun perusteella voisi luulla, että viiniä on laimennettu soodavedellä. Alkon mukaan viini on puolikuiva, keskihapokas, kevyen punaherukkainen, hennon aprikoosinen ja raikas. Makuasiamiehen suussa pullote on äitelä, mitätön ja outo. Soveltunee parhaiten teinibileisiin ja niille pissiksille jotka kaipaavat vaihtelua siiderin kittaamiseen. Tähän viittaa myös hinta 7,98 e ja luojan kiitos melko alhainen 10,5 % alkoholipitoisuus.

Novem 9, vähän uuno perusrosee Epsanjasta

Sataprosenttinen Garnacha on lasissa hehkeän värinen mutta tuoksultaan melko mitätön, makeahkon mansikkainen. Maultaan viini on kuivahko, keskihapokas ja jokseenkin tasapaksu perusrosee mansikoineen ja vattuineen Loppumaku jää puuttumaan ja oman hieman kyseenalaisen lisänsä viiniin tuo voimakas alkoholisuus, 13,5 %. Juoma toimii kyllä yksinkertaisten grilliruokien särpimenä. Lipittelyyn ja fiinimpiin pitopöytiin on olemassa  paremmin toimivia vaihtoehtoja. Kuten listassa seuraavana tuleva itävaltalainen. Laatu ja 8,93 euron hinta kohtaavat kuitenkin kohtalaisesti.

Jurtschitsch Rosé vom Zweigelt, roturosee ruokapöytään

Jurtschitsch on nimensä vaikeasta lausuttavuudesta huolimatta laaturoseen ystäviä vilpittömästi ilahduttava nappivalinta Alkolta. Onneksi viinejä ei enää tarvitse pyytää kassalta, myyjä kun voisi helposti epäillä ostajakandidaatin olevan hieman liian jurtschitschssa kaupantekoa ajatellen. Ja sitten asiaan. Tämä heleänpunainen Zweigelt-rypäleestä tehty viini on kotoisin Itävallasta, luomutarhoilta Langenloisista Kamptalin viinialueelta. Itävaltalainen viiniosaaminen vakuuttaa jälleen. Jo viinin tuoksussa on nautittavaa suolaisuutta ja punaherukkaisuutta. Maku on ryhdikäs, mineraalinen, melko hapokas ja kohtalaisen pitkä. Luonteikas viini suorastaan vaatii ruokaa seurakseen. Makuasiamies suosittelee esimerkiksi meheviä porsaankyljyksiä, saltimboccaa, täyteläistä nokkos-korvasienikeittoa tai ruokaisaa avocado-papusalaattia.

Makuasiamiehen nokkos-korvasienikeitto

Tuoreita ryöpättyjä nokkosia

Ryöpättyjä korvasieniä

kasvislientä
valkoviiniä tai sherryä
voita
vehnäjauhoja
kermaa
valkosipulia
suolaa pippuria

Aloita laittamalla pataan maun mukaan voita, pari ruokalusikallista vehnäjauhoja ja korvasienet. Ruskista hetki, lisää sitten nokkoset ja kasvisliemi. Lisää kerma. Mausta lopuksi sherryllä tai valkkarilla ja valkosipulilla.

https://makuasiamies.files.wordpress.com/2007/04/29042007.jpg

Jätä kommentti

Kategoria(t): Luomuruoka, Luomuviini, Ruoka, Viini

Eemäinen juttu

Kuvankaappaus 2013-5-6 kello 15.02.36Makuasiamiestä monesti kauppareissulla hieman vituttaa. Arvaatteko miksi? Vinkki: muistanette vielä, kun Kemikaalicocktail-blogissa kirjoitettiin Pirkka ”Guacamole”-dippikastikkeesta,  jossa oli avokadoa alle prosentti?

Guacamolehan on meksikolainen kastike, jonka pääraaka-aine on avokado.

Asia onnistui kohauttamaan kuluttavaa kansanosaa niin sosiaalisessa mediassa kuin lehtien sivuilla sen verran, että yrmeään asiakkaidensa harhautukseen syyllistynyt Keskosliike lupasi ryhtyä toimenpiteisiin. Niinpä se, tietenkin, muutti tuotteen nimeä. Tökötti on nyt  komeasti ”Avokadonmakuinen dippikastike”. Avokadoa siinä on edelleen 0,7 %.

Arvatkaapa vielä mitä muuta siinä on. Tai älkää arvatko, tuoteseloste on tässä:

Vesi, kuivattu sipuli, tomaatti, vihreä paprika, rapsiöljy, juusto, muunnettu maissitärkkelys, vihreä chili, kookosöljy, punainen paprika, sokeri, suola, maitoproteiini, jalapeno, avokadojauhe (0,7 %),sitruunamehutiiviste, happamuudensäätöaine (E330), emulgointiaine (E452i), stabilointiaineet (E415, E412), aromit, valkosipuli, mausteet(juustokumina, cayenne), värit (E160a, E133), hapettumisenestoaine(E300).

Vertailun vuoksi, kotitekoisen guacamolen resepti voi olla vaikka tällainen:

Luomuavokadoja, luomusitruunaa tai -limeä, valkosipulia, suolaa, pippuria.

Vitutuksen aihe ei kuitenkaan ole yksistään keskoslainen Vihreän liman vastaisku. Ei nimittäin ole mieltä juuttua yksittäiseen elintarvikefrankensteiniin, vaan ottaa käsittelyyn näiden ruokana laajalti kaupiteltujen teollisten ihmisrehujen hyökkäys kauppojemme hyllyille. Ja se outo väite, että ruoka on Suomessa liian kallista.

Suhteessa tuloihinsa suomalaiset nimittäin käyttävät ruokaan vähemmän rahaa kuin koskaan, laskien siitä kun ensimmäinen orava menetti nahkansa. Eli kymmenisen prosenttia kaikista tienatuista euroista. Vatsansa saa siis täyteen halvalla, mutta millä me sen täytämme? Millä ruokimme solujemme aineenvaihduntaa? Millä pidämme aivomme terässä, lihaksemme vetreinä ja ruoansulatuksemme toiminnassa? Mitä syötämme lapsillemme, mitä armaille mammoillemme ja taatoillemme?

Vastaus on tyly: yhä useammin lähes rikollisia ruoankaltaisia ravinnevalmisteita. Rääkättyjen eläinten ruoaksi naamioituja jäänteitä. Tuntemattomiksi prosessoituja kasvinosia ja täyssynteettisiä kemikaaleja. Nautinnolla markkinoitua kärsimystä. Laaduksi lavastettua roskaa. Täyteen puhallettua tyhjää.

Poimitaan esimerkki ”avokadonmakuisen” tuoteselosteesta: muunnettu maissitärkkelys. Kuulostaa jopa siltä, että aine (joka toki kotona valmistetussa guacamolessa on tarpeeton) olisi luonnosta peräisin. Maissia. Vaan ei se niin helppoa ole. Tärkkelys antaa kiinteän rakenteen ”avokadonmakuiselle”, jonka pääraaka-aine on – vesi.  Tärkkelys valmistetaan sekoittamalla tavalliseen maissitärkkelykseen ensin propyleenioksidia ja fosforioksikloridia. Se voidaan lisäksi käsitellä esimerkiksi rikkihapolla, ja voilá, tuloksena on jauhetta, jota ilman pirkkajugurtit, ”kerma”jäätelöt, kevytdippikastikkeet ja ne hirvittävät kermankaltaiset ruoanvalmistustuotteet olisivat pelkkää vetistä lötröä.

Kansalaiset. Teitä on kusetettu, ja kusetus jatkuu niin kauan kuin kusetettavia riittää. Kariniemen kananpojat eivät elä onnellista elämää mummoloiden maatiloilla. Terveysjuomanne ja laihdutustuotteenne eivät ole terveellisiä, eivätkä ne laihduta.

On vain yksi tie. Se on puhtaan ruoan tie. Vielä ovat keskusliikkeet joutuneet säilyttämään valikoimissaan myös oikeita elintarvikkeita. Herkullisia tuoreita kasviksia. Kananmunia. Kotimaista kalaa. Aitoa voita ja kermaa. Jauhoja. Lisäaineetonta leipää. Joskus jopa kohtuullisesti pidetyn eläimen tuoretta lihaa.

Kansalaiset, yksinkertaiset, laadukkaat raaka-aineet ovat terveellisen, ravitsevan, laihduttavan, vireyttävän, innostavan, seksuaalisesti nostattavan ja kollektiivisesti onnellistuttavan ruoan perusta. Ja tässä yhteydessä kumottakoon vielä yksi valmisruokateollisuuden miljoonien eurojen vuosittaisella mainospanostuksella ylläpitämä myytti: ruoanlaitto ei ole vaikeaa eikä aikaaviepää.

Niille jotka puolustelevat ostokäyttäytymistään sillä, että eivät jaksa perehtyä pitkiin, kryptisiin ja pienellä painettuihin tuoteselosteisiin, makuasiamiehellä on tarjolla vapautuksen ilosanoma: ei tarvitsekaan. Riittää kun pitää mielessään nyrkkisäännön, mitä lyhyempi sen parempi.

Suoranainen supershoppaaja ja maailmanpelastaja on ihminen, joka edellisen lisäksi muistaa vielä nämä: mieluummin kotimaista kuin ulkomaista, mieluummin vähemmän kuin enemmän pakattua, mieluummin aineksia kuin eineksiä. Ja sen, että mansikoita ei pidä ostaa helmikuussa.

1 kommentti

Kategoria(t): Lähiruoka, Luomuruoka, Ruoka

Kauppa käy kylässä, käy sinä kaupassa!

Kevät ja Pop-up Kyläkauppa tulivat Herttoniemeen melkein yhtä aikaa. Ulkona tarkenee jo ilman palttoota ja väki suuntaa askeleensa Erätorille, jossa edesmenneen kioski-posti-videovuokraamo-kombinaation tyhjilleen jääneessä liikehuoneistossa myydään nyt kahden päivän ajan lähi- ja luomutuotteita itähelsinkiläisille. Ja miksei länsihelsinkiläisillekin, jos vain uskaltautuvat matkaan idän ihmeitä ihastelemaan.

Kyläkaupan takana on kaupunkipeltohankkeella mainetta niittänyt Herttoniemen ruokaosuuskunta, jonka sopimustuottajat ovat täyttäneet myyntipöydät moninaisin herkuin. Makuasiamies osti rapean luomupatongin, muhkean salaatinkerän Lindrotin puutarhalta sekä mehevännäköisen naudan pyöröpaistin Luomu-Heikkilän tilalta. Valikoima on monipuolinen, vaikka puodin mainosjulisteissa muuta väitetään, ja laadukas se on vastaansanomattomasti. Tiskin takaa saa jugurttia, jäätelöä, maitoa, nakkeja, kanaa, possua, nautaa, tuorepastaa, yrttejä, vihanneksia, leipää ja jos vaikka jotakin.

Kyläkauppa on auki 28.-29.4. kello 10-17 Länsi-Herttoniemen Erätorilla. Paikalle pääsee mukavasti Metrolla ja – mikäli ei halua jaloitella – bussilla numero 81Siilitien suuntaan. Ja onhan siellä myynnissä myös Ziamarian erinomaista oliiviöljyä, jota älkää jättäkö ostamatta, jos paikalle asti vaivaudutte. Parempaan ei makuasiamies ole Suomessa törmännyt.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Lähiruoka, Luomuruoka, Ruoka

POP UP! Luomukyläkauppa tulee Hertsikaan, tule sinäkin.

ImageHuomio huomio. Seuraa tärkeä aatteellis-kaupallinen tiedoitus. 28.-29.4. kello 10-17 Länsi-Herttoniemen Erätorilla Helsingin kaupungissa on tarjonna ”huono valikoima hyviä tuotteita” Pop-up Kyläkaupassa. Ainakin mehuja, kalaa, hilloja, yrttejä, jauhoja, perunaa, pullaa, oliiviöljyä, vihanneksia, hunajaa ja leipää lupaavat järjestävät tahot, että on. Ja laatu on uskomaton. Kaikki tyynni luomua ja/tai lähiruokaa. Mitäpä muuta sitä ihminen tarvitsee edes? No luomuviiniä tietenkin, mutta sitä ei saa kyläkaupasta. Sitä saa nettikaupasta. Ja osoitehan on Hiihtomäentie 37. Kyläkaupan siis. Ennen siinä oli ”Rainen kiska”.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Lähiruoka, Luomuruoka, Ruoka

Jäätävä jäätelöpäivä tänään – Ben & Jerry’s Free Cone Day

Kaksi puhuvaa lehmää viittoili makuasiamiehen jonon jatkoksi Espalla. Jäätävä tuuli ja räntäsade ei estänyt innokkaimpia ottamasta toistakin kierrosta ilmaista jäätelöä. Kyllä, tänään on ”maailmanlaajuinen” Ben & Jerry’s Free Cone Day. Vielä kuuteen saakka tänään saa legendaaristen hippiheppujen kioskeilta reilun kaupan jäätelöä ilmaiseksi niin paljon kuin jaksaa jonottaa. Ainakin Pohjois-Espalla sijaitsevan jätskibaarin edessä oleva jono oli yhden aikaan iltapäivällä lyhyt ja ripeästi etenevä. Ben & Jerry’s jäätelöhän on myös hyvää, sellaiseen amerikkalaiseen liian paljon kaikkea-tyyliin.

Virallinen mainosläppä kertoo näin:

Kaikki sai alkunsa yläasteen liikuntatunnilla vuonna 1966, jolloin Ben Cohen ja Jerry Greenfield tutustuivat. Vältellessään juoksuharjoituksia he huomasivat että heillä oli paljon samoja kiinnostuksen kohteita. Niistä suurimpana rakkaus ruokaan…

Vuosia myöhemmin, 1978, kun Ben oli jälleen kerran saanut potkut jostain hanttihommasta ja Jerry toistamiseen reputtanut lääkiksen pääsykokeissa, he päättivät perustaa yhteisen yrityksen. Koska syöminen oli molempien intohimo, jotenkin yrityksen tuli liittyä ruokaan. Ensin mietittiin bagel-leipomoa tai pizzeriaa, mutta näihin tarvittavat laitteet olivat kalliita. Sitäpaitsi pojat bongasivat lehdestä ilmoituksen vain 5 dollarin hintaisesta kirjekurssista, joka opettaisi heidät valmistamaan jäätelöä. Eipä aikaakaan kun he avasivat ensimmäisen jäätelöbaarinsa entisellä huoltoasemalla Burlingtonissa, Vermontin osavaltiossa.

Jäätelöbaari niitti nopeasti mainetta aidoista ja tuoreista raaka-aineista valmistetulla jäätelöllään, johon oli sekoitettu reilulla kädellä mitä mielikuvituksellisempia makupaloja. Benillä ei ollut juurikaan makuaistia, joten hän arvioi syömänsä ruuan ’suutuntumalla’ ja siksi jäätelön joukossa olevien sattumien piti olla SUURIA; näistä muodostuikin nopeasti Ben & Jerry’s –jäätelöiden tunnetuin ominaisuus. Vaikka kaverukset välillä ottivat yhteen tuotteita kehiteltäessä, molemmat olivat samaa mieltä siitä, että työnteon piti olla hauskaa. Jerry lanseerasikin sanonnan ”Jos se ei ole kivaa, sitä ei kannata tehdä”.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Luomuruoka, Ruoka, Syöminki

Syntymäpäiväsamppanjaa – Fleury Fleur de l’Europe!

Makuasiamiehen puoliso muuttuu vuosi vuodelta kauniimmaksi ja viisaammaksi. Hänelle ja toiselle viisaalle naiselle, Minna Canthille on valtiovallan toimesta järjestetty yhteinen liputuspäiväkin. Sen kunniaksi, jos minkä, on syytä avata pullollinen kuohuvaa. Eikä mitä tahansa sihijuomaa, vaan sitä oikeaa.

Samppanjaa. 

Biodynaaminen Fleur d’Europe on harvinaisen symppis samppis. Vaan oikeasti se avattiin jo eilen, sillä sunnuntai on kuitenkin luontevampi samppanjapäivä, ja oli aikaa laatia myös samppanjalle sopiva menu, nimittäin:

Paistettuja jättikatkaravunpyrstöjä & kampasimpukoita avokadosalaatin kera

Pähkinäistä luomukananrintaa ja bataatti-kurpitsapaistosta

Sitruunatorttu

 Juoma on todellakin parhaimmillaan ruokapöydässä, mutta sopii toki myös kilistelyyn.

Fleur de l’Europe on rehevä ja persoonallinen samppanja, sen luonteessa on samankaltaista itsetietoista mutta sivistynyttä lämpöä ja energiaa kuin toisessa päivänsankarissamme Minna Canthissa. Suuria eurooppalaisia molemmat.

Samppanjan väri on lämpimän täyteläinen ja hohtava, hieman punaiseen vivahtava. Kuplat melko isoja ja runsaita. Tuoksu on melkein huumaava. Siinä on vermuttia, aprikoosia ja avauduttuaan kunnolla myös kypsää, vasta uunista otettua rusinapullaa. Mausta löytyy kuivattuja hedelmiä, aprikoosia, sitrusaromeja, suolaheinää. Vahva body, hyvä pituus ja eloisa, monikerroksinen makumaailma. Upea viini nautittavaksi. Ja vaikka hinnalla ei ole merkitystä kun kristallilasit kohoavat viisaamman sukupuolen kunniaksi, on alkoholiliikkeen kassalla ilahduttavaa, että tämän kaiken ja vielä enemmän, nimittäin iloa, rakkautta ja juhlamieltä, saa mukaansa vaatimattomaan 34,50 euron hintaan.

Rypäleet tulevat 14 hehtaarin biodynaamisesti viljellyiltä luomutarhoilta Côte des Barista Etelä-Champagnesta. Maaperä on alueelle tyypillistä kalkkikiveä. Viinin rypäleet ovat 90 % Pinot Noiria ja 10 % Chardonnayta. Chardonnay on käytetty vanhoissa 200 litran tammitynnyreissä, Pinot Noir taas 6 000 litran tammisammioissa. Lisäksi viiniä on kypsytetty 7 vuotta pulloissa. Eikä turhaan.

Tuottajasta on vielä mainittava, että Fleury Pere & Fils on perinteikäs, jo vuonna 1895 perustettu viinitalo. Taloa johtaa Jean-Pierre Fleury, ja hän siirtyi ensimmäisenä Champagnessa luomuviljelyyn vuonna 1989.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Luomuruoka, Luomuviini, Maku, Ruoka, Syöminki, Viini

Dogmaa ja dokabiliteettiä, eli mitä te todella haluatte?

Viime vuosituhannen lopulla tanskalaiset uuden polven elokuvantekijät lanseerasivat  dogmaelokuvan käsitteen. Dogma oli lista rajoituksia joilla ohjaajat, tunnetuimpina heistä Lars von Trier ja Thomas Vinterberg, halusivat puhdistaa elokuvailmaisunsa keinotekoisesta ja kaupallisesta kikkailusta. Dogmaelokuvissa ei nähdä erikoisefektejä. Kohtaukset on aina kuvattava vallitsevassa valossa ilman lavasteita. Jos katsoja kuulee musiikkia, sen pitää olla samaa mitä elokuvan henkilöt kuulevat kohtauksen sisällä, ja sen myös täytyy tarttua nauhalle kuvaustilanteessa.

Dogma iski elokuvan kaupallista mainstreamia vastaan. Ohjaajat kyseenalaistivat niin viihde- kuin taide-elokuvienkin tavanomaiset tehokeinot. Samalla he nostivat tanskalaisen elokuvan maailmanmaineeseen. Liikettä kritisoitiinkin leimaamalla se markkinatempuksi, sillä ohjaajat eivät aina itsekään noudattaneet omia sääntöjään. Dogma ei siis lopulta ollutkaan niin dogmaattista, mutta se ainakin yritti määritellä uudelleen”puhtaan elokuvan” ideaalin.

Asia nousi makuasiamiehen mieleen mennellä viikolla, kun Viinilehti järjesti koulusarjassaan alkuviinien maistelutilaisuuden. Armoitettu alkuviinimies Jarno Malmberg johdatteli illan ideaan osapuilleen näin: ”Alkuviinit valmistetaan ilman mitään teknisiä lisäaineita. Ne ilmentävät puhtaasti alkuperäänsä (ja tekijänsä uskollisuutta itse asettamilleen rajoituksille – lat. huom.). Kun näitä tuottajia vielä on vain nelisensataa koko maailmassa, niin ymmärrätte hyvin miten pienestä jutusta on kysymys. Yhtä viiniä on usein tuotettu vain muutama tuhat pulloa, kun teollisessa tuotannossa puhutaan helposti miljoonista”.

Lyhyesti sanoen alkuviinien dogma on tämä:  ne on tehty luonnonmukaisesti viljellyistä ja käsin poimituista rypäleistä ja käytetty rypäleiden omilla hiivoilla suodattamatta. Sulfiittteja käytetään äärimmäisen vähän tai ei lainkaan. ”Dogmaviineissä” ja ”alkuelokuvissa” on yhteistä sinnikäs pyrkimys aitoon ilmaisuun (terroirin tai tarinan – lat. huom.) ja samaan aikaan hieman ristiriitainen aitouden idealisointi.  Kun molemmissa liikkeissä myös tekijyys yritetään häivyttää, se yllättäen korostuukin entisestään ja marginaalinen uudisraivaajaporukka valtaa yllättäen suuren yleisön tietoisuuden.

Ihan varmaa on, että tiukat ideologiset rajat suojelevat näitä viinejä tai elokuvia koskaan muuttumasta valtavirraksi, kuten on käymässä luomutuotannolle. Kuluttajan ja ympäristön kannalta on tietysti myönteinen asia, että luomu valtavirtaistuu ja sitä saa niin marketin kuin viinikaupankin hyllyltä helposti mukaansa. Mutta jos rehellisiä halutaan olla, niin kaupallistunut luomu on joutunut tekemään rankkoja lehmänkauppoja teollisuuden kanssa ja höllentämään alkuperäisiä kriteerejään. Siitä on tavallaan tullut bulkkia.

Yksi, ehkäpä tärkein, ideologiselta pohjalta lähtevän viinin – tai taiteen – tekemisen tehtävä onkin haastaa ja kyseenalaistaa sekä tuottajien että kuluttajien motiivit. Mikä on toimintanne todellinen tarkoitus? Mitä te todella haluatte? Valtavirtaan voivat vaikuttaa pienetkin muutokset, ja alkuviinin ympärillä on nyt selkeää muutosta luovaa pöhinää.

Uuden löytäminen vaatii aina myös  luopumista, erityisen totta tämä on alkuviinien kohdalla. Malmbergin mukaan alkuviinit pärjäävät yleensä huonosti tastingeissä, ruoan kanssa ne sen sijaan toimivat loistavasti. Parhaiten alkuviineihin ehkä pääseekin kiinni ruoan kautta, tai sitten yksinkertaisesti unohtamalla ennakkokäsitykset siitä, miltä viinin ”pitää” maistua.

Makuasiamiehen viinipiiristä löytyy henkilöitä jotka ovat niin alkuviinien lumoissa, että melkein mikä tahansa suodatettu viini maistuu heidän suussaan ainakin hiukkasen keinotekoiselta. Näissä melko poikkeuksellisissa maistajaisissa alkuviineillä on taipumus kiriä kärkisijoille, vaikka vastassa on usein (luomu)viinimaailman tähtituottajien parhaita pullotteita.

Tavallista korkeampi kynnys alkuviineistä pitämiseen syntyy niiden omanlaisestaan makumaailmasta. Harva ihan ensimmäiseksi hullaantuu, kun viinistä löytyy esimerkiksi lantun ja punajuuren aromeja. Myös viinien makuavaruus on tyystin erilainen kuin teollisten viinien teknisesti rakennettu runsaus. Laatua ei mitata ”räjähtävänä hedelmäisyydellä” eikä makujen kosiskelevuudella. Eräät makuasiamiehen alkuviinisuosikit ovat luonteeltaan erittäin minimalistisia mutta samalla äärimmäisen tasapainoisia ja uskomattoman pitkiä.  Kaikkein hurjimmille alkuviineille on turha povata laajaa kaupallista menestystä (vaikka ne vihkiytyneiden sisäpiiriläisten kesken nostattavatkin ekstaattisia väristyksiä ja ilon kiljahduksia – lat. huom.) mutta tyylikkäitä ja suorastaan viekottelevia tuttavuuksia on onneksi tarjolla myös perinteisempään viinimakuun. Malmbergin usein toistama taikasana dokabiliteetti (siis juotavuus – lat. huom.) on erinomaisella tasolla esimerkiksi näissä maistelluissa pullotteissa:

Cosimo Maria Masini: Daphné 2008, Toscana, Italia

Meripihkanvärinen oranssi alkuviini, tuoksu konsentroitunout, omenainen. Maussa puuta, mineraalisuutta, hentoa hapokkuutta ja tyylikäs pituus. Listalla: Ravintola Spis.

Marc Pesnot: Nuitage 2009, Loire, Ranska

Väri vaaleaan kultaan vivahtava, kirkas vaikka suodattamaton. Tuoksussa kukkatarhaa, mettä, kesää ja kevyttä hiivaisuutta. Maussa hunajamelonia ja herkullista hapokkuutta, keveyttä. Listalla: Ravintola Luomo.

Cotar: Terra Rossa 2003, Karst, Slovenia

Väri kypsän kirsikanpunainen, tuoksussa mausteita, tammen häivähdys, hedelmäisyyttä. Maussa jatkuu kirsikkainen hedelmäisyys, moniulotteinen, lähes olemattomat tanninit.

Alkon tilausvalikoimassa.

Clos du Tue Boeuf: Rouillon 2010, Loire, Ranska

Väri heleän punakka, tuoksussa maustelaatikon moninaisuutta ja tuoretta marjaisuutta, maku tiukassa paketissa, seurailee tuoksua.

Alkon tilausvalikoimassa.

Domaine Naudin-Ferrand: Orchis Mascula 2009, Bourgogne, Ranska

Heleähkö, aavistuken ruskeaan taittuva väri, tuoksussa ”uimahallia”, tuoretta puuta, hedelmäisyyttä ja ruusupensasta, maku herkkä ja pitkä, kuin kesäilta maalaiskartanossa.

Alkon tilausvalikoimassa.

Frank Cornellissen: Munjebel Rosso 2009/2010, Sisilia, Italia

Tuoksussa reipsta kurkkupurkkia, ruohoisuutta, salmiakkia, maku mineraalinen, merilevää, vulkaanista maaperää. Listalla: Ravintola Spis.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Alkuviini, Luomuruoka, Luomuviini, Viini

Vain makuasioista voi kiistellä

Makuasiamies on haudutellut viini- ja ruokablogin käynnistämistä pitkän tovin. Huolellinen haudutus onkin yksi varmimmista tavoista onnistua, siinä kypsyvät niin mielen kuin ruuankin raaka-aineet aisteille suopeiksi ja helposti sulaviksi. Hyvä blogi vaatii paneutumista aiheeseen. Se tarvitsee vissin näkökulman ja vastapainoksi tarpeeksi uteliaisuutta avartaa sitä vissiä näkökulmaa. Tämä blogihan keskittyy nimenomaisesti ja varsinaisesti makuasioihin, jotka makuasiamiehen mukaan ovat ainoita asioita joista voi ja kannattaa kiistellä. Muut asiat kun tuppaavat olemaan tosiasioita, joiden tunnustaminen on J.K. Paasikiven sanoin kaiken viisauden alku.

Olennaisilta osiltaan blogi tulee käsittelemään viiniä ja ruokaa, erikoisesti näiden verrattomien kumppanusten ydinolemusta, siis makukokemusta tarkastellen. Mitä sitten on maku? Sen kysymyksen makuasiamies haluaa ottaa heti laaja-alaisen ja poikkitieteellisen käsiteanalyysin kohteeksi. Laajasti ajatellen hyvä maku on kulttuurinen, eettinen ja esteettinen kulminaatio (kulminaatio = taitekohta, käänne, se juonen paikka missä tapahtuminen tai ihmisen mielentila saa ratkaisevasti uuden suunnan). Makumme määrittää meitä yksilöinä ja sosiaalisina olentoina. Hyvän maun osoittaminen on tietoisena eleenä statementtia ja statusta, mutta sisäisenä kokemuksena maku on välitöntä, tiedostamatonta ja rehellistä. Tässä piilee mielenkiintoinen ristiriita. Moniko meistä tuntee todellisen makunsa, ja kuinka moni on valmis intuitiivisesti luottamaan siihen kaikissa vastaantulevissa tilanteissa? Ja voiko ihmisellä edes olla vain yksi maku? Makuhan on paljaimmillaan vain aistikokemus, ja sellaisena suhteellinen, olosuhteiden ja mielentilojen vaikutuksille altis, häilyvä ja hetkellinen. Makuasiamies väittää, että maku on portti, jos nyt ei suoraan valaistumiseen, niin ainakin henkiseen kasvuun ja itsetuntemukseen. Makukokemukseen sisältyy väistämättä jotakin perimmäisen rehellistä. Siksi makuaan kehittämällä kehittää itseään, ja vastaavasti itseään kehittämällä kehittää makuaan.

Maku on sekä objektiivinen että subjektiivinen kokemus. Kaikki tietävät makukokemuksen voivan tuoda tullessaan mielihyvää, ekstaasia, onnellisuutta. Joskus se voi myös tuoda torjuntaa, vastenmielisyyttä, pahoinvointia. Maku on siis elämän laatua. Poliittisena ohjelmana tästä voisi johtaa yksilön oikeuden hyvään makuun, ja tarkemmin ajatellen makuasiamies aikoo niin myös tehdä naulaten täten symbolisesti Elintarviketurvallisuuden valvontaviraston oveen teesinsä ”Hyvä on terveellistä”.

Palataksemme maun objektiiviseen puoleen, jokainen maistava olento myös tunnistaa makujen suhteissa riitasointuja ja harmonioita. Tässä suhteessa maku muistuttaa musiikkia. Tämä tosiasia on koko gastronomian perusta ja uskallan väittää, että se on aivan keskeinen kulttuurievoluutiomme aggregaatti. Mistäpä kulttuurit tunnistavat itsensä ja toisensa välittömämmin kuin juuri niille luonteenomaisista makujen harmonioista. Kulttuurisia makuavaruuksia on kehitelty ja vaalittu vuosituhansien ajan. Maut kuljettavat sosiaalista identiteettiä yli sukupolvien ja myös yli valtamerien tai aavikoiden. Suuret muuttoliikkeet, kansainvaellukset, orjakauppa tai kokonaiset kansojen pakkosiirrot eivät ole voineet riistää ihmisiltä heidän kulttuurista makuaan.

Maku on myös koonnut juuriltaan irronneet uudelleen yhteen, se on auttanut yhteisöjä selviytymään ja muuttunut myös kulttuurisen vaihdon välineeksi. Jotkut harmoniset makuavaruudet, kuten vaikkapa kiinalainen tai italialainen keittiö, ovat mahdollistaneet siirtolaisille elinkeinon ja vaurastumisen. Toiset taas ovat sekoittuneet keskenään ja synnyttäneet uusia harmonioita ja kokonaisia uusia kulttuureita, kuten esimerkiksi kreolikeittiö monista suunnista tulleine vaikutteineen.

Kauniiksi lopuksi hyvälle aloitukselle makuasiamies haluaa vielä nostaa esiin yhden hyvän maun peruskomponentin, nimittäin etiikan, kyllä vain, kahdella i-kirjaimella. Harmoniset makuelämykset kun ovat kautta aikain syntyneet taidolla ja hartaudella paikallisista ja luonnollisista raaka-aineista. Näin ollen hyvään makuun sisältyy aina kunnioitus ja arvonanto käytettävää raaka-ainetta kohtaan, olipa se peräisin eläin-, kasvi- tai vaikka kivikunnasta. Parhaimmillaan makuelämyksen tuottamiseen sisältyy vuosituhantinen perinne, luonnon omien kemiallisten ja fysiologisten prosessien syvällinen tuntemus, tinkimätön käsityötaito ja vilpitön halu tarjota kanssaihmisille välittämisen ja hyvänolon kokemus. Amen plottis.

2 kommenttia

Kategoria(t): Alkuviini, Lähiruoka, Luomuruoka, Luomuviini, Maku, Ruoka, Syöminki, Viini