Aihearkisto: Viini

Winespotting 1.0 – alkuviinejä & kovaa cavaa Kalliossa

flemari ikkunaAlkuun kulttuuripoliittinen katsaus. Makuasiamiehen asettaman kansallisen viinikulttuurin edistämiskomitean väliraportissa todetaan viileän masentavasti, että suomalaisten viinitietoisuus on parhaimmillaankin hataraa, juomatyyli joko introvertisti tissuttelevaa, ärsyttävästi kännäilevää tai suorastaan örveltävää – ja viiniharrastus on pääosin nihkeän nousukasmaista pienen piirin itsetärkeilevää pönöttelyä.

Raappahousuisen urpoilun (PerS) ja pakkomielteisen snobismin (RKP/KOK) väliin jää kuitenkin mahdollisuuksien maisemaikkuna parempaan, joskin kaukaisessa horisontissa väikkyvään tulevaisuuteen. Silti vain muutama sitkeä sissi jaksaa kantaa aidon viinisivistyksen soihtua pohjoisten sidukka- ja bissebarbaarien keskuudessa.

Mutta toimeen on päättäväisin mielin ryhdyttävä, ja kansamme on saatettava osaksi rennosti nautiskelevaa, hyvää makua ja rehellistä käsityöläisyyttä arvostavaa viinimaailmaa. Aiheen ympärille ex tempore kehkeytyneen symposiumin tuloksena pullahti ajatus järjestää Kallio Winespotting. Kantavana ideana oli yksinkertaisesti panna pystyyn rento maistelutilaisuus, jossa erinomaisten viinien kanssa voi myös kokeilla viineille valittuja makupareja.

pullopöytäJa niin tapahtui, että maailmankaikkeuden ensimmäinen Winespotting veti Esterin runsaista terveisistä huolimatta lähes täyden tuvallisen alkuviineistä kiinnostuneita kutsuvieraita avoimien pullojen äärelle. Kaikki tarjotut viinit olivat jalointa kastia, niin sanotusti luonnollisia viinejä, eli niiden rypäleet on viljelty luomumenetelmillä ilman torjunta-aineita, viinit ovat käyneet ainoastaan rypäleen omilla hiivoilla, käymistä ei ole pysäytetty keinotekoisesti eikä viinejä ole suodatettu. Lisätyt sulfiitit ovat viineissä minimaalisella tasolla.

Maisteltavana oli siis viisi superviiniä verkkokauppa Ekowinen valikoimista. Ja koska makuasiamies oli omalta vaatimattomalta osaltaan myötävaikuttamassa tapahtuman ylöspanoon, lankesi asianomaisen kontolle myös mieluisa kunnia toimia alkuviinikonsulenttina sen pöydän takana, jossa maisteltiin Maria & Sepp Musterin fenomenaalisen herkullinen ja hurmaava muskateller. Samainen viini löytyy ties montako kertaa maailman parhaaksi valitun ravintola Noman viinilistalta kolmen muun Musterin viinin rinnalla.

 Lista oli kokonaisuudessaan seuraava:

Castell d’Age;  Cava Brut Gran Reserva Aurèlia

aureliaCavat ovat perinteisellä samppanjamenetelmällä valmistettuja kuohuviinejä Koillis-Espanjasta. Markkinoita hallitsee pari suurta viinitaloa, mutta alueelle mahtuu myös kourallinen kiinnostavia pientuottajia. Sellainen on Castell d’Age, jonka rypäleet kasvavat Penedesissä, parhaalla laatucavan tuotantoalueella. Laadun takaa vuoristoinen ilmasto ja matalat satomäärät. Tarhoilla käytetään ainoastaan oman maan kasveja viherlannoituksena, ja biodynaamisen viljelyajattelun mukaisesti köynnösten seassa laiduntavat kotieläimet, jotka samalla pitävät oheiskasvit kurissa.

Rypäleet kerätään aikaisin, jotta niissä säilyy raikas hapokkuus. Viinit käyvät ensimmäisen käymisen luonnollisilla hiivoilla, valmistuksessa minimoidaan rikin käyttö ja kaikenlainen ylimääräinen käsittely. Toinen käyminen tapahtuu perinteisen samppanjamenetelmän mukaisesti pullossa, jossa viini saa kehittyä vähintään 30 kuukautta. Korkituksen yhteydessä viiniin ei lisätä sokeria, vaan viinin annetaan jäädä luonnollisen kuivaksi.

Olé! Kun tämän cavan korkki poksahtaa, jossakin varmasti heilahtaa matadorin muleta, härkä kuopii kuumaa hiekkaa ja matadori vaihtaa viimeisen kohtalokkaan katseen neidon kanssa, jonka kapeat sormet puristavat valkeata pitsiliinaa… Itse asiassa tässä kohdin piti sanoa, että Castell d’Age Aurelia on tyylikäs, eloisan hehkeä senjorita. Sen maku on upean vivahteikas ja hienostunut, kuplat pieniä ja kestäviä. Viinin paahteisessa eloisuudessa on niin flamencon kohtalokasta rytmiä kuin kepeää leikittelevyyttäkin. Se sopii niin alkumaljaksi kuin läpi aterian nautittavaksi, ja toden totta myös ruoan jälkeen koko pitkään romanttiseen iltaan, yhöhön, ehkä jopa aamuun…

Mutta jos maltamme pysyä ruokapöydässä, niin merenelävät, kuten simpukat, osterit ja grillatut katkaravut sekä vaaleat lihat ovat tälle viinille varmoja valintoja, mutta makuasiamies suosittelee kokeilemaan myös esimerkiksi härkäcarpacciota ja savulohta.

 Maria & Sepp Muster; Gelber Muskateller ”vom OPOK” 2009

gelber-muskatellerMusterin rypäleet kasvavat vanhoissa köynnöksissä yli 400 metrin korkeudessa aivan Itävallan etelärajalla. Ne valikoidaan ja poimitaan käsin. Muskateller-lajike on ikivanha ja paikallinen. Se kypsyy hitaasti, hyötyy myöhäisestä sadonkorjuusta ja tuottaa parfyymisiä, hedelmäisiä ja mausteisia viinejä. Se muistuttaa paljon gewürztramineria, mutta ainakin tämä viini voittaa aromien tyylikkyydessä useimmat traminerit kirkkaasti.

Viinin väri on kirkas oljenkeltainen. Viinissä on voimakas hedelmäinen aromi, josta löytyy monipuolista mausteisuutta, trooppista hedelmää ja lempeää eloisuutta. Maku on silti rutikuiva. Jäännössokeria on vain 0,1 gramma litrassa, mutta tyylikäs mineraalisuus ja hedelmäisyys tekevät suutuntumasta nautittavan. Maku on pitkä ja eteerinen, kuin hitaasti tyyntyvä kesätuuli vuoristoisella rinneniityllä.

Viini on myös merkillepantavan kevyt, alkoholipitoisuudeltaan vain 10,5 %. Pelkkään oheislipittelyyn se on liian herkkä, mutta toimii loistavasti monien kesäisten kala- ja kasvisruokien kanssa eikä pelästy myöskään itämaisittain maustettuja ruokia. Varmasti loistava sushiviini. Winespottingissa Musterin keralla tarjottiin viininlehtikääryleitä, joiden hieman hapokas ja viiniarominen maku toimi yhteydessään oivallisesti.

Franco Terpin; Quinto Quarto IGT Pinot Grigio 2010

945643_10151674082103120_1342312010_nKun Quinto Quartosta puhutaan, ollaankin sen todellisen alkuviinin varsinaisen ydinmehun äärellä. Se on oranssia viiniä, tuota alkuviinien lähes myyttistä lajityyppiä, jonka hienouksiin on vihkiytynyt harvalukuinen viinihullujen joukko. Oranssi viini vaatisi, ja tulee tässä blogissa sen myös saamaan, kokonaisen oman vuodatuksensa. Riittäköön tällä kertaa sen toteaminen, että nämä yleensä valkoviinirypäleistä tehdyt nestemäiset taideteokset saavat intensiivisen värinsä pitkästä kuorikontaktista, jonka ansiosta niihin tulee myös enemmän makua ja punaviinimäistä rakennetta, jopa selvää tanniinisuutta. Quinto Quarto on viini, jota Franco Terpin tekee niinä vuosina, joita muut viininviljelijät voisivat kutsua huonoiksi. Huolellinen tarhatyöskentely, maserointi ja pitkä kypsymisaika tuovat rypäleiden aromit loistavalla tavalla esiin ja jopa kääntävät niiden heikkoudet vahvuuksiksi. Viinin rypälelajikkeet vaihtelevat, ja eri vuosikerrat – jopa saman vuoden eri pullot – voivat poiketa toisistaan huomattavasti. Ja kun luonnollisista viineistä puhutaan, se on täysin hyväksyttävää.

Italian sloveeni Franco Terpin on ehdoton viininviljelijä, joka ei usko mihinkään keinotekoiseen. Rypäleet kasvavat biodynaamisesti köynnöksissä ja kypsyvät viiniksi kellarissa, joita ei saa hoitaa kukaan perheen ulkopuolinen. Hartaaseen valmistukseen kuuluu niin vähäinen puuttuminen viinin kehittymiseen kuin mahdollista. Ainoa mekaaninen toimenpide, joka sallitaan kellarissa, on viinin lappoaminen astiasta toiseen. Viinin todellisen luonteen löytämiseksi myös valkoiset rypäleet käyvät kuorikontaktissa, joka taltioi niiden arvokkaat flavonoidit ja aromit. Viini saa kypsyä kahdeksan kuukautta sammiossa ja sen jälkeen pullossa.

Viinin tuoksusta löytyy hedelmää, yrttejä ja mineraaleja, sen maku on mehukas, siinä on metsämansikkaa, vadelmaa ja luumua, lempeät hapot ja hennot tanniinit antavat sille lempeän, melkein mehukeittomaisen luonteen. Quinto Quarto käy hyvin tarjottavaksi vaikkapa porsaan, ilmakuivatun kinkun, lempeiden kermaisten tai juustoisten ruokien kuten sienikastikkeen kera. Winespottingissa viinin kera tarjottiin uutta perunaa, jonka päällä pehmeää chevre-juustoa, aurinkokuivattua tomaattia, minttua ja ruohosipulinkukkaa.

Sébastien Riffault; Saulétas AOC Sancerre

sauletasRypäleet tulevat pieneltä kaakkoon kallellaan olevalta rinteeltä, jota Sebastien kyntää hevosen avulla. Satomäärät ovat erittäin alhaiset (15 hl/ha) ja sen seurauksena viini on erittäin konsentroitunut. Viini käy hitaan käymisen luonnollisilla hiivoilla ja saa tämän jälkeen kypsyä 24 kuukautta hiivasakan päällä tynnyrissä. Riffault ei lisää viiniin mitään ylimääräistä, ei edes sulfiittia. Maku on hyvin intensiivinen, jopa vaativa. Siinä on paljon mineraalisuutta, mausteita ja elävyyttä. Sisälleen päästettyään viini vie juojansa mukanaan. Parhaimmillaan juustojen kera. Winespottingissa viinin makuparina oli raparperipiirakka, joka juuri raparperin hapokkuuden ansiosta toimi yllättävän hyvin.

 Givi Nikolashvili; Saperavi 2010

 saperaviGeorgiassa viiniä on kasvatettu ja valmistettu vähintäänkin vanhatestamentillisista ajoista alkaen. Neuvostovallan aikaan suuret tuotantomäärät ajoivat laadun edelle, ja maan suuren pojan, Josif  Vissarionovitš Stalinin mieltymys makeisiin viineihin ohjasi viinintekoa. Viime vuosina tuottajat ovat palanneet vanhoille juurilleen, ja viinituotanto on löytänyt uudelleen perinteiset menetelmät. Nikolashvilin Saperavi on Georgian ensimmäinen luomusertifioitu viini. Se kypsyy perinteisesti maahan haudatussa amforassa, ”kvevrissä”. Saperavi on georgialainen alkuperäislajike, mahdollisesti sangiovesen kantamuoto. Rypäleistä tehdyissä viineissä onkin samantyyppisiä kirsikkaisia aromeja kuin vaikka chiantissa, joskin saperavin hapot ja tanniinit ovat maltillisemmat. Nikolashvilin viini on erittäin hedelmäinen, mehukas ja helposti lähestyttävä. Monipuolinen ruokaviini jonka dokabiliteetti eli solahtavuus on merkittävän hyvä. Sopii kesäpäiviin grillin äärelle kaikkien lihojen, kalojen salaattien ja kasvisten kaveriksi. Winespottingissa viinin makupariksi valittiin parmesaanilastut ja höyrytetty parsakaali.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Alkuviini, Luomuviini, Viini

Candialle – Chiantia suomalaisella aksentilla

Jarkko Peränen

Voitteko kuvitella, päivänä muutamana itse Viinipiru houkutteli allekirjoittaneen Chiantin äärelle. Riittävänä syynä synnilliseen hairahdukseen oli Helsinkiin poikennut Jarkko Peränen, toscanalaisen Candialle-viinitilan isäntä ja varsin pystyvä viinintekijä. Sekä luonnollisesti hänen mielenkiintoiset tuotteensa, joita meille tilaisuutta läsnäolollaan kunnioittaneille oli vastikkeettomasti tarjolla. Paikaksi oli ilmoitettu Vin Vin, hieman hämmentävästi goottihenkeen sisustettu ja kampaamopalveluyrityksen kanssa toimitilansa jakava viinibaari ydinkeskustassa, Kalevankadun ja Yrjönkadun kulmauksessa. Rocktähtimäisesti Peränen pyrähti seurueineen paikalle reilun puolituntisen ilmoitetusta skeduaalista myöhässä.

Paikalle oli kerääntynyt parikymmentä viinivakavikkoa joiden odotus palkittiin, kun lasiin lorahti illan aloitusviini Ciclope. Viini on sekoitus Merlotia, Sangiovesea, Petit Verdot’a ja Syrahia, laatuluokituksena on IGT. Viinin nimi ”kyklooppi”, viittaa tarhan piikkisianmetsästyksessä toisen silmänsä menettäneeseen koiraan, ja IGT-merkintä mahdollistaa sekoiteviinin tekemisen, kun tilan DOCG-viinit on tehty pääosin Sangiovesesta. Lasissa Ciclope säväytti maanläheisellä tuoksullaan ja runsaalla hedelmäisellä hapokkuudellaan. Rehellinen ja rento ruokaviini täynnä teeskentelemätöntä maalaispojan charmia.

Le MisseSeuraavana olivat vuorossa La Missen kaksi vuosikertaa, 2010 ja 2011. Sisarukset edustivat selkeää hapankirsikkaista Chianti Classico –linjaa. Jos Chiantin ystäväksi vähänkin tunnustautuu, niin näistä on vaikea olla pitämättä. Lisäpisteitä viinit saavat hedelmäisyyden, mausteisuuden ja mineraalisuuden sekä tyylikkäiden tanniinien ansiosta ja varsinkin siitä, että tammisuus ei lyö maussa läpi. Viinejä onkin kypsytetty sementtitankeissa, mikä varmaankin tuo makuun puhdaspiirteisyyttä ja tasapainoa. Suurta eroa makuasiamies ei vuosikertojen välille saanut, tai sitten se jäi iltapäivän kuumuudessa tallentumatta alkoholin huuhtomalle kovalevylle. Joka tapauksessa, jos näitä omaan kellariinsa tulisi haalineeksi (ja varsinkin jos sellainen kellari edes olisi olemassa!) viinien kehittymistä olisi mukava muutaman vuoden verran seurailla. Potentiaalia on, vaikka nautinnoille antautuvaisia ovat jo nyt. Viinin nimi La Misse viittaa keski-italialaiseen tapaan omia sanoja huolettomasti muista kielistä lisäämällä niihin artikkeli ja loppuvokaali, tässä tapauksessa kantasanana siis englannin ”miss”. Ja mikä ettei, viinin luonteessa on runsaasti raikasta feminiinistä kepeyttä.

CandialleKauniiksi lopuksi laseihin kaadettiin tilan nimikkoviini, Candialle Chianti Classico 2009. Sen rotevaa, paahteista bodia luonnehtivat melko korskea tammisuus, maun huomattava pituus, lämmittävä alkoholisuus ja loistava tanniini-happobalanssi. Voisi jopa ajatella kuten makuasiamies, että tässä on oppikirjaesimerkki huipputyylikkäästä toscanalaisesta. Kun Candiallen viinit vielä on tehty luonnonmukaisin menetelmin viinitarhan puolella ja aitona käsityönä vailla vilunkia ja kommervenkkejä, on todettava niiden nousevan parhaan pullotetun maatalousrunouden kategoriaan.

Maistelun lomassa Peränen ehti kertoilla sekä fundamentteja että kuriositeetteja toscanalaisen viininteon todellisuudesta. Muun muassa sen, että saadakseen pullotusluvan DOCG-viinille, on viinintekijän luovutettava jokaisesta uudesta vuosikerrasta kuusi kontrollipulloa viiniluokitusta valvoville viranomaisille. Näistä pulloista vain yksi avataan ja tutkitaan, muut ovat olemassa vain varoiksi todistusaineistona, mikäli raadin päätös olisi kielteinen ja johtaisi viinintekijän valitukseen. Kun viinejä diskataan perin harvoin, jää viinipulloja varastoon melkoinen määrä, ja kysymys kuuluukin mitä niille kaikille tapahtuu? Vastaus on, että ne jaetaan italialaisiin vanhainkoteihin. Saapasmaan eläkeläisillä on siis elämänsä ehtoopuolella mukavasti laatuviiniä lipiteltävänään. Tarinan opetus: jos aiot vanhentua, mieti missä maassa se kannattaa tehdä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Viini

Miltä hyvä maistuu?

portadelventomira2

Kun lasiin kaadetulla viinillä on kerrottavanaan pitkä ja mielenkiintoinen tarina, sitä kutsutaan joskus ”meditaatioviiniksi”. Meditaation taas voi määritellä tietoiseksi läsnäoloksi siitä missä on ja mitä on tekemässä. Siksi jokainen viini on meditaatioviini, ja tietoinen maistaminen on meditaation muoto. Ainakin silloin, kun päihtyminen ei ole viininnauttimisen päätarkoitus.

Laadukas, ”hyvä” viini tarjoaa luonnollisesti tietoiselle maistajalle enemmän koettavaa kuin vaatimaton tai peräti kehno viini. Mielenkiintoisinta viinimeditaatiossa on silti juuri tuo ”hyvän” kokemus: sen häilyvyys ja muuttuvuus mitä yleisesti pidetään – ja mitä itse pitää – hyvänä viininä.

Ihmiset liittävät ”hyvään” viiniin helposti sellaisia käsitteitä kuin ”täyteläinen”, ”runsas”, ”pitkä” ja ”kehittynyt”. (Sen tietää myös bulkkiviiniteollisuus, siksi se mielellään tuottaa laatuviinejä jäljitteleviä imitaatioita, viinimaailman rantarolekseja.) Mutta, kun viiniä maistaakin tietoisesti, sen tarjoamaan kokemukseen keskittyen, täyteläisyys voi tuntua tunkkaisuudelta ja runsaus ylenpalttisuudelta.

Toisaalta, tietoisena maistaen myös ”karu”, ”raaka”, ”yksinkertainen”, ”kevyt” ja ”sulkeutunut” viini voi yllättäen miellyttää makuaistia, synnyttää suorastaan euforisia kokemuksia.

Tietoisessa maistamisessa on hyvä karistaa mielestään kaikki ennakkokäsitykset siitä millaista ”hyvän” viinin pitäisi olla. Myös käsitykset siitä, millaisesta viinistä itse pitää tai ei pidä, kannattaa ainakin yrittää heittää romukoppaan. Erityisen pitkälle pöpelikköön pitäisi heivata kaikkien robertparkeriden sekä muiden makuasiamiesten pistepörssit, ylistykset ja tuomiot.

Mutta mistä sen hyvän viinin sitten tunnistaa?

Makuasiamiehen näkemyksen mukaan laatuviinin ja bulkkiviinin eron tuo maistelussa selkeimmin esiin kolme laadullista ulottuvuutta. Ne ovat viinin luonne, tasapaino ja kehittyminen.

Miksi näin? No siksi, että viinin valmistuksen lähtökohtana on kaikessa yksinkertaisuudessaan pelkkä viinirypäle. Kaikki ainesosat – vesi, sokeri ja hiiva – löytyvät rypäleestä itsestään. Mitä enemmän viinintekijät pyrkivät miellyttämään markkinoiden ”vallitsevaa makua”, sitä hanakampia he ovat peukaloimaan viinin makuominaisuuksia lisäaineilla. Mitä pidempään viinin halutaan säilyvän samanlaisena – ja mitä vähemmän yleisön uskotaan olevan valmis maksamaan viinistään – sitä enemmän siihen lisätään säilöntäaineita. Bulkkiviini ei siis heijastele viinin kasvualueen piirteitä vaan markkinoiden odotuksia.

Keinotekoinen makukokemus voi miellyttää hetken ja menettelee usein, kun viini nautitaan muun toiminnan ohessa kiinnittämättä siihen sen suurempaa huomiota.

Kuvankaappaus 2013-6-3 kello 16.41.59Ensiksi siis viinin luonne. Sen arviointi on eniten henkimaailman hommaa. Luonne on kuitenkin terroirin, rypäleen ja viinintekijän tarkoitusperien ilmentymä. Siihen kuuluu viinin väri, uutteisuus, viskositeetti, tuoksu, maun rakenne ja suutuntuma. Luonne on monien asioiden kokonaisuus, joka tekee viinistä vaikkapa korskean, brutaalin, hienostuneen, maalaismaisen, herkän, selkeän, hurmurin, rakastettavan, vetäytyvän, suloisen, kompleksisen, eteerisen tai huikean. Noin esimerkiksi.

Tasapaino sitten. Se on hyvän viinin tärkein ominaisuus. Viini voi hyvin olla tuore, yksinkertainen maalaisviini joka tuodaan kannussa pöytään kylän kuppilassa, tai se voi olla hienoimman viinialueen arvostetuimman hehtaarin parhaan vuosikerran pitkään kypsytetty harvinaisuus. Jos tasapaino on kohdallaan, maistelukokemus on aina hurmaava. Jos taas ei, viini jää yhdentekeväksi tai muodostuu pettymykseksi. Korostaa pitää, että kompleksisuus tai se täyteläisyys eivät ole hyvän viinin itsestään selviä ominaisuuksia. Joskus maultaan mitä yksinkertaisin viini on aivan huippuhyvä.

Ja kauniiksi lopuksi kehittyminen, muutos. Halpa hanaviini maistuu täsmälleen samalta tai vain huononee ajan myötä. Laatuviineillä taas on elinkaarensa ja kehitysvaiheensa. Hyvät punaviinit ja rotevarakenteisemmat valkoviinit kehittyvät vuosien ajan. Niillä on sulkeutuneet ja avautuneet vaiheensa, niiden luonne elää ja tasapaino muuttuu säilytyksen aikana.

Hyvä viini elää ja kehittyy myös lasissa, sillä lämpötila ja kosketus hapen kanssa muuttavat viiniä. Varmin keino paljastaa teollisesti valmistettu viini-imitaatio on jättää se tunniksi lasissa huoneenlämpöön. Kun luonnollinen viini vasta alkaa paljastaa luonteensa syvällisempiä ja mielenkiintoisimpia puolia, on teollinen valmiste jo menettänyt juomakelpoisuutensa. Alkuviiniä voi yleensä huoletta säilyttää viikon avattuna, sen luonne voi muuttua, mutta muutos on harvoin huonompaan suuntaan, kuten käy melkein mille tahansa Alkon perusvalikoiman pullotteelle.

Muutoksen teemaan liittyy sekin, että tietoisen maistajan oma maku tuppaa hyvien viinien myötä kehittymään. Suhde viineihin muuttuu turvallisuushakuisesta seikkailijan asenteeksi.

Kuvankaappaus 2013-6-3 kello 17.31.04Kuvankaappaus 2013-6-4 kello 10.35.00

Jätä kommentti

Kategoria(t): Alkuviini, Viini

Maailma pinkkien lasien läpi: 3 x luomurosee

luomuroseetAjoittaiseen maailmantuskaan (Weltschmerz) on lääke, ja se on viini kohtuudella nautittuna. Tavalliseen arkivitutukseen ja tulehduskipulääkkeeksi vähittäiskauppareissuille on kehitetty luomumerkki. Lisäksi eettismoraaliseen ahdistukseen ja riittämättömyyden tunteeseen mm. ihmisenä, kansalaisena, kuluttajana, puolisona, kasvattajana ja rakastajana saa ostaa kaupallistettua mielenhallintaa®. Sitä saa metritavarana esimerkiksi Sarasvuon Jarskalta ja Positiivareilta (sic!).

Kun todellisuus on oikein hyvin pehmustettu, ihminen voi pikku hiprakassa ja pinkit pokat sielunsa silmillä kulkea läpi elämänsä ostelemassa sertifioituja ekotuotteita, eikä totisesti tiedä pahassa maailmassa käyneensä.

Nyky-yhteiskunta kuitenkin suosii toimintojen tehostamista ja keskitettyjä ratkaisuja. Siksi three-in-one, pirskahteleva luomurosee, kuulostaa kaikessa siunauksellisuudessaan kuin Himasen ajatuspajasta putkahtaneelta. Ainakin valtionyhtiö Alko näyttää tarttuneen kansan onnellistamisprojektiin huomattavalla päättäväisyydellä tuoden kesän ja grillikauden kynnyksellä kaikkien leskien, orpojen ja syrjäytyneiden veronmaksajain ulottuville peräti kolme uutta luomusertifioitua roseeviiniä. Makuasiamies testasi, tässä vaihtelevan tasoiset tulokset:

La Jara Organic Rosé Frizzante, siideripissiksen viinivalinta

Pirskahteleva ja kenties hieman tirskahtelevakin italialainen La Jara on, no, hämmentävä kokemus. Hennon värin ja olemattoman maun perusteella voisi luulla, että viiniä on laimennettu soodavedellä. Alkon mukaan viini on puolikuiva, keskihapokas, kevyen punaherukkainen, hennon aprikoosinen ja raikas. Makuasiamiehen suussa pullote on äitelä, mitätön ja outo. Soveltunee parhaiten teinibileisiin ja niille pissiksille jotka kaipaavat vaihtelua siiderin kittaamiseen. Tähän viittaa myös hinta 7,98 e ja luojan kiitos melko alhainen 10,5 % alkoholipitoisuus.

Novem 9, vähän uuno perusrosee Epsanjasta

Sataprosenttinen Garnacha on lasissa hehkeän värinen mutta tuoksultaan melko mitätön, makeahkon mansikkainen. Maultaan viini on kuivahko, keskihapokas ja jokseenkin tasapaksu perusrosee mansikoineen ja vattuineen Loppumaku jää puuttumaan ja oman hieman kyseenalaisen lisänsä viiniin tuo voimakas alkoholisuus, 13,5 %. Juoma toimii kyllä yksinkertaisten grilliruokien särpimenä. Lipittelyyn ja fiinimpiin pitopöytiin on olemassa  paremmin toimivia vaihtoehtoja. Kuten listassa seuraavana tuleva itävaltalainen. Laatu ja 8,93 euron hinta kohtaavat kuitenkin kohtalaisesti.

Jurtschitsch Rosé vom Zweigelt, roturosee ruokapöytään

Jurtschitsch on nimensä vaikeasta lausuttavuudesta huolimatta laaturoseen ystäviä vilpittömästi ilahduttava nappivalinta Alkolta. Onneksi viinejä ei enää tarvitse pyytää kassalta, myyjä kun voisi helposti epäillä ostajakandidaatin olevan hieman liian jurtschitschssa kaupantekoa ajatellen. Ja sitten asiaan. Tämä heleänpunainen Zweigelt-rypäleestä tehty viini on kotoisin Itävallasta, luomutarhoilta Langenloisista Kamptalin viinialueelta. Itävaltalainen viiniosaaminen vakuuttaa jälleen. Jo viinin tuoksussa on nautittavaa suolaisuutta ja punaherukkaisuutta. Maku on ryhdikäs, mineraalinen, melko hapokas ja kohtalaisen pitkä. Luonteikas viini suorastaan vaatii ruokaa seurakseen. Makuasiamies suosittelee esimerkiksi meheviä porsaankyljyksiä, saltimboccaa, täyteläistä nokkos-korvasienikeittoa tai ruokaisaa avocado-papusalaattia.

Makuasiamiehen nokkos-korvasienikeitto

Tuoreita ryöpättyjä nokkosia

Ryöpättyjä korvasieniä

kasvislientä
valkoviiniä tai sherryä
voita
vehnäjauhoja
kermaa
valkosipulia
suolaa pippuria

Aloita laittamalla pataan maun mukaan voita, pari ruokalusikallista vehnäjauhoja ja korvasienet. Ruskista hetki, lisää sitten nokkoset ja kasvisliemi. Lisää kerma. Mausta lopuksi sherryllä tai valkkarilla ja valkosipulilla.

https://makuasiamies.files.wordpress.com/2007/04/29042007.jpg

Jätä kommentti

Kategoria(t): Luomuruoka, Luomuviini, Ruoka, Viini

Makuasiamiehen kupliva vappumenu

Huokeampien kuohujuomien osastolla monopolin tarjooma ei ole pitkään aikaan ollut makuasiamiehen mieltymyksiä saati vaatimuksia tyydyttävää. Ainoat alle kympin luomutuotteet ovat espanjalainen Parés Baltà Brut ’b’ ja chileläinen Cono Sur Brut, joiden makuominaisuuksia ei oikein mitenkään pääse kehumaan suurenmoisiksi, korkeintaan hintaluokassaan kohtalaisiksi. Mutta kyllä ne aaton humussa kelpaavat poksauteltaviksi siinä missä muutkin köyhien skumpat.

fleuryVaan varsinkin vapunpäivänä ihminen kaipaa parempaa, siksi kannattaa varata olon keventäjäksi ja vappulounaan kyytipojaksi laadukas luomukuohu, ellei peräti samppanja.

Ilahduttava uutuus on luomuviljellyistä rypäleistä valmistettu Divici Prosecco, joka maksaa Alkossa 11.48. Luonteeltaan viini on viaton ja raikas, runsaskuplainen ja kepeä. Tomii takuuvarmasti puistopiknikillä. Mutta kuohugallerian varsinainen suosikki on Barone Pizzinin luomupullote Perlugo Extra Brut, 15,26. Sataprosenttinen Verdicchio on erittäin kuiva, runsaan hapokas, kypsän sitruksinen, yrttinen, mineraalinen, robustin rehevä ja herkullinen. Erinomainen vappuisen bufeen ruokaviininä. Ja se samppanja? Tietenkin biodynamiittinen Fleury Fleur de l’Europe Brut 35,60 €. Tuota on tullut ennenkin kehuttua tässä blogissa, eikä kiihkeä suhteemme ole vieläkään viilentynyt.

Makuasiamiehen kuohuviinien ja vappuheilojen seurassa nautittavaksi suunniteltu vappukattaus on seuraavanlainen:

Sellerinvarsia sinihomejuustotäytteellä

Osta rapeita, tuoreita varsisellereitä, kuori kevyesti ja vetele varren ura täyteen pehmeähköä, täyteläistä sinihomejuustoa. Koristele halutessasi paahdetuilla seesaminsiemenillä, ei oo pakko, ja pätki varret sopivan mittaisiksi suupaloiksi.

katkiskampaannosJättikatkarapu(vartaat) ja tsatsiki

Marinoi jättikatkarapuja tai meriravunpyrstöjä pari tuntia liemessä, jossa on pilkottua tuoretta chiliä, sitruunan tai limettin mehua, vähän suolaa vähän enemmän sokeria, jarouhittua mustapippuria. Jos haluat glaseerata ravut, tee toinen kastike limemehusta, worcestershirekastikeesta, hunajasta ja soijakastikesta, ja vetele sitä rapujen pintaan paistamisen tai grillaamisen loppuvaiheessa.

Tsatsiki syntyy perinteiseen tapaan turkkilaisesta jogurtista, raastetusta tuorekurkusta ja puristetusta valkosipulista, Valuta kurkuista turha vesi pois ja sekoita ainekset hyvissä ajoin jääkaappiin jotta valkosipulin maku ehtii tasaantua. Mausta suolalla ja tarjoile rapujen keralla.

Parsa-artisokka-papu-oliivi-perunasalaatti

Otetaan otsikossa mainitut ainekset: peruna kiinteänä ja kypsänä, parsa kuumalla paistinpannulla tai grillissä nopeasti paistettuna , latva-artisokat ja kalamata-oliivit säilykepurkista, vihreät pavut pakkasesta tai tuoretiskiltä, ja sekoitetaan niistä ruokaisa salaatti. Leikataan mukaan tuoretta chilipalkoa, lisätään loraus balsamicoa, hyvää oliiviöljyä ja – jos tykkää – palastellaan sekaan pehmeähköä vuohenjuustoa.

Falafelpallerot, tahinikastike

Rapeanrouheiden falafelpalleroiden paistaminen on taitolaji. Palleroainekset voi ostaa valmiina sekoituksena lähimmästä etnisestä ruokakaupasta, tai ne voi tehdä alusta alkaen itse esimerkiksi tämän ohjeen mukaan.

Broccoli-kukkakaalivuoka

Irrottele kukinnot ja pilko kukkakaalin ja parsakaalin varret peukalonpään kokoisiksi paloiksi. Tee bechamel-kastike ja lisää siihen mustaa emmental- tai parmesaaniraastetta.

Laita kaikki ainekset voideltuun uunivuokaan, ripottele päälle korppujauhoja ja parmesaaniraastetta ja laita 200-asteiseen uuniin 30-40 minuutiksi.

2-soittokunta-1913-17-lakit-hankittu-copy-k-8

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuohuviini, Luomuviini, Ruoka, Samppanja, Viini

Vähärikkiset viinit Alkossa

Ennen kuin matkaraportti Italiasta jatkuu, makuasiamies palaa hetkeksi ajankohtaiseen ja paljon keskustelua herättäneeseen aiheeseen.

Suunnillensa vuosi sitten kirjoitettu ”Piruako se rikki tekee viinissä” on tämän blogin luetuimpia postauksia. Viinin rikkiyhdisteet eli sulfiitit mietityttävät selvästi monia, eikä aivan syyttä. Makuasiamiehen eräällä lähisukulaisella rikki/muu lisäaineyliherkkyys on äitynyt sellaisiin mittoihin, että chileläisten laatikkoviinien nautiskelu aiheuttaa kielen turpoamisten aamiaissämpylän kokoiseksi.

Opastuksena vähärikkisempiin vaihtoehtoihin, tässä muutama yksinkertainen nyrkkisääntö.

1)   valkoviineissä on yleensä enemmän sulfiitteja kuin punaviinissä

2)   halvoissa viineissä ja varsinkin laatikkoviineissä on paljon sulfiitteja

3)   biodynaamisesti valmistetuissa ja ns. Luonnollisissa viineissä on erittäin vähän sulfiitteja

naturae Alkon perusvalikoimissa ei harmi kyllä yhtään täysin sulfiititonta viiniä ole, mutta tilausvalikoimasta löytyy Gerard Bertrandin Naturae –sarjan punainen Cabernet Sauvignon ja valkoinen Chardonnay. Viimemainittua on tällä hetkellä hyllyssä ainakin Tullinpuomin A-liikkeessä Helsingissä. Ja viininhän voi kätevästi tilata haluamaansa Alkon myymälään vaikka tästä. Makuasiamies bongasi kyseiset viinit myös Helsinki-Tallinna-reitinViking Expressiltä. Viinien rikkivapaa valmistusmenetelmä on tuottajan itsensä kehittämä. Muutenkin kaikki Gerard Bertrandin viinit, joita siis löytyy Alkon hyllyvalikoimasta useita, ovat laadukkaita, maukkaita ja ympäristöystävällisesti tuotettuja, mikä yleensä tarkoittaa alhaisia sulfiittitasoja. Vaikka kyseessä on iso tuottaja se tekee viininsä mahdollisimman luonnonmukaisesti.

meinklangMakuasiamies kävi vielä erikseen  pitkäripaisessa kyselemässä mahdollisimman vähärikkisiä viinejä. Edellä mainitun Naturaen lisäksi myyjä johdatti kysyjän jälleen vanhan tutun, Meinklangin Gruener Veltlinerin äärelle. Itävaltalainen Meinklang on suurehko tuottaja mutta toimii täysin biodynaamisesti. Gruener Veltliner on lähinnä Itävallassa ja Saksassa viljelty paikallislajike. Viini käytetty luonnonhiivoilla, se on maultan melkoisen hapokas mutta myös melko hedelmäinen, mineraalinen ja yrttisen mausteinen. Toimii hyvin esimerkiksi kanan, vähärasvaisen kalan ja äyriäisten seurassa. Viiniä on sen vähärikkisyyden lisäksi siunattu aivan poikkeuksellisella hinta-laatusuhteella. Se lähtee janoisen matkaan kymmentä senttiä vaille kymmenellä eurolla. Lisäbonuksena siinä on hilpeä lehmäetiketti.

Alko ei erikseen listaa biodynaamisia viinejään, mutta mikäli luomupullon etiketistä löytyy Demeter-merkintä, se on sertifioitua biodynaamista tuotantoa ja siten mahdollisimman vähärikkinen.

P.S. Heti kohta tämän postauksen jälkeen makuasiamiehen käsiin osui Alkon julkaisu Huhtikuun uutuudet, josta löytyi peräti kaksi uutta viiniä merkinnällä ”Ei lisättyä sulfiittia”. Gerard Bertrandin Naturae-sarjan Syrah hintaan 13,95 ja Rizzin Seiterre Anima Flava, 13,25 egeä. Syrahista kerrotaan, että se on ”täyteläinen, keskitanniininen, mustikkainen ja karhunvatukkainen, mausteinen, lämmin”, alkoholia siinä on peräti 14,5 % ja tuotetta on hankittu pitkäripaiseen 4000 pullon erä. Valkoisen Seiterren sanotaan olevan ”kuiva, hapokas, sitruksinen, kevyen omenainen, yrttinen ja hennon mineraalinen”, alkoholia 12,5 %. Rypäleet ovat kasvaneet viiden hehtaarin alalla Salionze sul Minciossa Gardajärven eteläpuolella. Valkkaria on myynnissä piskuinen 900 pullon erä.

1 kommentti

Kategoria(t): Luomuviini, Viini

Samppanjaa ja stronzoja – ajatus lentää turistiluokassa

Makuasiamies on palannut pohjoiseen perusleiriinsä Umbrian, Marchen, ja Emilia-Romagnan maakuntiin suuntautuneelta enogastronomiselta tutkimusmatkaltaan. Muistiinpanot seikkailuista tryffeleiden, ihmissusien, villisikojen ja luonnollisten viinien parissa ilmestyvät blogiin lähiaikoina. Sarjan aloittaa paluulennon päiväkirjamerkintä.

Flygarissa 8.4.2013

lentsikaskumppaLentokoneen pikku kuvaruudulta voi todeta lentokorkeudeksi 11886 metriä ja ilman lämpötilaksi -56 astetta Celsiusta. Ruudulla kone näyttää kärpäseltä joka vetää perässään punaista serpentiiniä. Se pärisee poikki Italian niemimaan Roomasta Pescaran yli Adrianmerelle, siitä kaartaen kohti entistä Jugoslaviaa. Muutaman tunnin leijumme Unkarin ja Puolan ilmatilassa ennen kuin ylitämme kohmeisen Itämeren ja putoamme Helsinkiin, jossa yhä odotetaan kevättä. Karttakuvassa Eurooppa tuntuu pieneltä ja kuluneelta. Kuva panee miettimään kuinka monta kertaa eri armeijoiden sotilassaappaat lie ovatkaan mannerparan yli tallanneet. Roomalaiset, gootit, hunnit, ottomaanit, ranskalaiset, saksalaiset, venäläiset, jossakin käänteessä jopa ruotsalaiset ja suomalaisetkin ovat vyöryneet, rämpineet ja harhailleet tappamassa, ryöstämässä ja tulemassa tapetuksi kaukana kotoa jollakin mutaisella pellonpientareella jonkun kuninkaan, keisarin tai Johtajan omalle pikku kartalleen hahmottelemia rajalinjoja tavoittaessaan.

Niin. Jopa synkeät suomalaiset oli kiskottu savupirteistään potkimaan kuraisilla saappaillaan Prahan portteja. Suomalaiset muuten ryöstivät sieltä Strahovin kirjaston viedäkseen sen Turkuun, missä se sitten tuhoutui Turun palossa. Sellaista Euroopan yhdentymistä. Nyt taloudellisesta syöksykierteestään nokkansa miten kuten oikaissut kansallinen  lentoyhtiömme tarjoilee matkustajilleen nahkeita kolmioleipiä ja yrittää kiskoa kolmea euroa iltapäivälehdestä. Onneksi on muuta mietittävää. Tämän kärpäsen siipien alla on nyt Euroopan Unioni. Liikumme kahdeksansadan kilometrin tuntinopeudella Rooma-Fiumicinosta Helsinki-Vantaalle poistumatta yhteisen valuutan ja yhteisten ulkorajojen alueelta. Tämä imperiumi ei sitten lopultakaan syntynyt valloittamalla. Kenraaleiden ja diktaattoreiden mieliharmiksi se syntyi sittenkin sotiin kyllästyneen mantereen yhteisenä poliittisena voimanponnistuksena. Ilman verenvuodatusta. Airbusin istuimeen turvavyöllä sidottuna tulee mieleen kaikenlaista. Kuten että mitä meillä voisi olla, jos historiamme ei olisikaan sotien ja hävityksen riekaleiksi repimä, Hakkapeliitta-1940raiskaama ja runtelema. Kaikki antiikin draamat ja filosofien teokset lyhentämättöminä laitoksina. Koko Aleksandrian kirjasto. Kaikki voitettujen, hävitettyjen ja omaan mahtavuuteensa sortuneiden kansojen ja kulttuurien kaikki aarteet, niin henkiset kuin aineelliset. Jos toisinajattelijoita ja aikaansa edellä olijoita ei olisikaan poltettu, silvottu ja vaiennettu milloin minkäkin jumalan valtuuttamana…

Vicenzassa joku oli kirjoittanut spraymaalilla parkkipaikan betonimuuriin suunnilleen näin: Kuinka ihana paikka olisi maailma ilman paskiaisia (italiaksi: stronzo, kirjaimellisesti: kakkapökäle). Ajatukseen täytyy yhtyä. Pienenä liennytyksenä Finnairin, Euroopan ja maailman stronzojen suuntaan toimii lentoyhtiön kymmenen euron pullohintaan ja aidosta Wirkkalan Ulima Thule –lasista tarjoilema samppanja Joseph Perrier Cuvee Royale Brut. Hedelmäinen, sopivan hapokas ja rapsakan suutuntuman omaava jalokuohu on omiaan palauttamaan lentomatkailulle ainakin hetkeksi sen romanttisen hohteen joka viimeistään halpalentojen myötä haihtui straosfääriin. Kyllä, stronzot niin etääntyvän Italian kuin lähestyvän Perus-Suomenkin maaperällä alkavat tuntua lähes siedettäviltä. Jotenkin jopa lutuisilta.

P.S. Rooman Leonardo da Vinci –lentoasemalle on vuosien nuhjuisuuden ja synkeiden pikku kuppiloiden aikakauden jälkeen avattu mitä mainioin viini- ja streetfoodkioski aivan Finskin vakioportin (D 12 muistaakseni) tuntumaan. Makuasiamies suosittelee lennon odottelua rennosti siemaillen franciacortaa ja munakoisotäytteisiä arancini-palleroita!

aranciapallo

1 kommentti

Kategoria(t): Italia, Viini

Gewürztraminer – keväteliksiiri

Unidentified_white_wine_in_glassGewürztraminer on tunteita herättävä rypäle, eikä yksinomaan positiivisia sellaisia. Sillä on höyhenpukuisen, hieman hysteerisen koketin imago, ja moni tulee kaataneeksi siitä valmistettua viiniä lasiinsa vain vahvasti itämaisissa maustehuuruissa kyllästettyä ravintoa nauttiessaan.

Ja sitten on niitä jotka eivät koskisi siihen edes pitkillä syömäpuikoilla.

Mutta mutta, ja vielä kerran mutta.  Yleistys ei juuri koskaan ole koko totuus, eikä karikatyyri yleensä korosta esikuvansa herkimpiä ominaisuuksia.  Siksi makuasiamies otti tehtäväkseen selvittää millainen sielu nimihirviön taakse kätkeytyy. Ja niinpä eräänä keväisenä iltapäivänä makuasiamiehen asettama arvovaltainen raati selvitti mitä Oy Alkoholiliike Ab:n valikoimalla on meille Gewürztraminer-rintamalla tarjottavana.

Ja kyllä, fraulein Gewürztraminer, sinä yllätit meidät. Sinä flirttaat suloisena kuin kesäauringon pisamille paahtama maalaistyttö jonka hunajanvaaleat hiukset tuoksuvat keijukaisten unelta. Mutta kas, jo seuraavasta pullosta putkahtaa ilmoille drag queen, joka yön juhlittuaan ja parta ajamatta kumartuu puoleesi tuoksuen kaikilta bordellin parfyymeilta. Sinä antaudut taitavan viinintekijän käsivarsille kuin Hollywoodin kaunotar, povi kohoillen, huulet raukeina, silmissä kaukaisten tähtien valo. Eikä aikaakaan, kun jo huout vähäeleistä, viileän aristokraattista tyylikkyyttä, kuin viinien Jacqueline Onassis. Mikä rypäle, mikä mieletön maistelusarja!

Sanottakoon vielä, että G on erinomaisen monipuolinen ruokaviini. Eksoottisten ruokalajien kookoksen, kanelin, tähtianiksen ja pippureiden aromit kohtaavat siinä sulavan kumppaninsa. Mutta kyllä se kutsuu kumppanikseen myös vanhan maailman malliin valmistettuja vaalealihaisia ruokalajeja, kuten possua, kanaa ja kalkkunaa. Viinin hapokkuudesta sitten riippuu, kuinka rasvaisen ruoan seurassa se viihtyy. Kokeile myös grillattuja, mausteisia äyriäisiä ja savustettua possunkylkeä. Tai lasiin kaadettuna sellaisenaan, keskustelua herättävänä seurusteluviininä.

Sarja koottiin makuasiamiehen tapaan, suosien luomua ja vanhan maailman tuottajia. Mukaan pääsi kuitenkin yksi biodynaaminen uuden maailman pullote. Näin ollen erittäin laadukkaaseen, hinta-laatusuhteeltaan jopa loistokkaaseen sarjaan mahtui mukaan peräti kaksi biodynaamista viiniä.

Maisteluun osallistuneet saivat valita sarjasta suosikkinsa, ja äänestyksen tulos on tässä. Biodynaamiset kärkisijoilla:

 Adobe Reserva Gewürztraminer 

16 ääntä

Sitruunankeltainen väri. Tuoksu hyvin runsas, tyylikäs litsiluumumainen ja parfyyminen. Maku melkein kuiva, hyvin runsas ja täyteläinen. Pitkässä maussa herkullisia hedelmäisyyden ja mausteisuuden aromeja.

 Ruoan kanssa: esimerkiksi mausteiset possun selykset, kookoksella ja inkiväärillä maustetut ruoat.

 Lind Gewürztraminer Trocken Spätlese 

14 ääntä

Viinissä on avoin ja makea tuoksu. Siinä on reilua rusinaa, makeaa mausteisuutta ja kukkakedon vivahteita. Tuoksua seuraava maku on lähes kuiva, avoin ja tuntuvan mausteinen. Hedelmäisen kukkainen viini saa tuntuvasta sitrusaromisesta hapokkuudesta ryhtiä. Lähes kuiva maku onkin miellyttävän tasapainoinen ja maukas viini jättää melko pitkän, rusinaisen aromikkaan jälkivaikutelman.

 Ruoan kanssa: Kokeile esimerkiksi perinteistä saksalaista bratwurst –makkaraa.

Gisselbrecht Gewurztraminer Tradition 

8 ääntä

Kypsä ja avoin tuoksu on täynnä kuivattuja hedelmiä ja makeaa mausteisuutta. Siinä on lisäksi kukkaisuutta ja hunajaankin vivahtavia piirteitä. Puolimakea maku allekirjoittaa tuoksun lupaaman aromikkuuden. Suutuntumaltaan viini on runsas ja hieman raskaskin. Kokonaisuutta ryhdittää kuitenkin hillotun sitrusmainen hapokkuus, joka kantaa makua rusinaiseen jälkivaikutelmaan.

 Ruoan kanssa: Itämaisittain maustetut ruoat. Myös possu ja muut vaaleat lihat.

 Pannonhalmi Apátsági Tramini 

4 ääntä

Avoin, makean mausteinen ja kukkainen tuoksu. Siinä on myös hunajaa ja eksoottisia hedelmiä. Kuiva, mutta trooppinen, lähes makean hedelmäinen maku seuraa aromeiltaan tuoksua. Suutuntumaltaan maku on melko raskas, vaikkakin viini saa ryhtiä reilusta mausteisuudesta ja kypsän sitrusmaisesta hapokkuudesta. Runsas kokonaisuus jättää hennon hunajaisen jälkivaikutelman.

Ruoan kanssa: Grillattu vaalea liha. Myös itämaisittain valmistetut täyteläiset kalaruoat.

Todettakoon, että kaikki viinit löysivät ystävänsä, ja jokainen niistä on maistamisen arvoinen! Makuasiamies maistoi vielä myöhemmin erikseen hännänhuipuksi jääneen unkarilaisen, ja totesi sen selkeämakuiseksi ja herkulliseksi, sen hieman vetäytyvä luonne ei kenties päässyt sarjassa oikeuksiinsa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Luomuviini, Viini

Nouseeko Titanic? Pelastetaan Paksu!

KuvaRavintolayrittäminen on Suomessa rankkaa ja riskialtista työtä. Makuasiamies on nähnyt monen hyvän paikan kaatuvan, ja aina uuden mielenkiintoisen ravintolan ilmestyessä katukuvaan toivottanut sillle mielessään pitkää ikää ja uskollista asiakaskuntaa. Persoonallisuutta, peräänantamattomuutta ja luovuutta ei ole koskaan liikaa. Siksi, kun Facebookissa tuli juuri äsken vastaan tämä viesti makuasiamiehen sielussa läikähti erityisen voimallisesti…

”Titanicin kapteenin viimeinen virsi”

Istun täällä yksin tyhjässä ravintolassa ja mietin miten ihmeessä tässä nyt näin kävi!

Stadin parhaat pöperöt, loistavat puitteet, iloinen henkilökunta ja hyvä meininki kaikin puolin! Ja nyt on ovi kiinni kun rahat on loppu! Mahtavaa! 😀

Näin tämän paikan kaiken hyvyyden kehtona keskellä isojen ketjuravintoloiden täyttämää kaupunkia. Paikkana missä asiakkaita käsiteltiin kuin ihmisiä ja heidän huoliaan kuunneltiin
ja epäkohtia pyrittiin aidosti korjaamaan. Me halusimme aidosti tehdä tästä ikuisen keitaan arjen runtelemille ihmisille. Virkistäytymispaikan missä hermot lepää ja mieli puhdistuu. Me tehtiin tämä sydämellä joka ehkä myös himmensi järjen äänen.
Ja täällä minä nyt odottelen, että sähköt katkaistaan! On tämä ironian kultajuhlaa!

Me törmäsimme jäävuoreen kuin Titanic aikanaan ja nyt on perä pystyssä ja pohja lähestyy. Kapteeni seisoo kannella viimeisenä ja musiikki pauhaa loppuun asti! Ei tosin Mozart vaan
Black Label Societyn ”In this river” tilanteeseen sopivasti.. 😀

On tämä huikeaa kun lapset tietämättöminä miettii, että iskä on duunissa mutta eivät poloiset ymmärrä iskän odottavan täällä viimeistä iskua josta räpsähtää sitten kuusinumeroinen
loppuelämän maksusuunnitelma! Ai Jeesus Maria nasarettilainen sentään tätä luomisen varjopuolta! Kakku se on tämäkin kakku mutta kovin on happaman makuinen! 😀

Apuja ei pieni isoilta saannut mutta saisiko pieniltä? Teiltä faneilta olisi pitänyt kysyä ensin! Ohut on oljenkors

Meillä on Paksu-kantiskortti á 99 € nettikaupassa myynnissä. Tehdään siitä Paksun pelastaja-kortti! Laitan siihen niin tuhdit edut kylkeen, että maksaa itsensä nopeasti takaisin! Ja se on sitten ikuinen se kortti! Jos tämä toteutuu niin muutan myös kaikki jo myydyt kantiskortit Pelastaja-korteiksi.

Jos saan tähän viestiin 3000 tykkäystä (lue valmista ostajaa) niin jumalauta tämä laiva nousee kuin sukellusvene Murmanskin satamassa! Ovi on auki välittömästi!

Tässä tilanteessa kysyn koska haluan teidät tänne takaisin eikä tässä ainakaan mitään menetä!

Vituttaa niin paljon kaikkien mukana olleiden puolesta, että aion istua täällä ja paistaa vaikka itselleni pihviä kunnes poliisi minut täältä ulos kantaa! 😀

Jakakaa tätä joka paikkaan jos Paksu on teistä taistelemisen arvoinen! Painakaa lehteen! Soittakaa Zuckerbergille!

Terveisin
Viimeinen yrittäjä
Otto Helin

Käykää tykkäämässä ja tukemassa täällä.

Kuva

Jätä kommentti

Kategoria(t): Viini

Täyslaidallinen tähtiravintolassa – Olo se vain paranee

Viikolla makuasiamies pääsi pureutumaan helsinkiläisen finediningin ytimeen ravintola Olossa. Paikka sai keittiömestari Pekka Terävän luotsaamana ensimmäisen Michelin-tähtensä viime vuonna. Oltiinpa noista rengasfirman merkeistä mitä mieltä tahansa, tähtiluokitus ei ole kohottanut kuplivaa keltaista nestettä henkilökunnan korvien väliin Kasarmikadulla. Ruokalistaa selatessa tulee jopa sellainen olo, että täällä voisi toisinaan atrioida ihan tavallinen kuolevainenkin omilla säästöillään, eivätkä jälkipolvetkaan siinä jäisi aivan perinnöttömiksi. Tällä kertaa tosin maksamisesta ei tarvinnut henkilökohtaisesti huolehtia, onneksi, sillä makuasiamiehen seurue juhlisti kovalla työllä saavutettua voittoa, ja tavoitteena oli panna kohtalainen nivaska työnantajan tilillä tyhjän panttina lepäileviä euroja huolella sileäksi. Turha edes mainita, mutta mainittakoon silti, että tässä tavoitteessaan onnistuttiin täydellisesti. Vastineeksi kuitenkin saatiin ensiluokkainen ruokakokemus sekä pari muistamisen arvoista ja yksi once-in-the-lifetime viinikokemus. Arvatenkin satsauksella on pitkässä juoksussa myös työmoraalia ja siten tuottavuutta kohottava vaikutus, joten muuten törsäämiseksi luokiteltava rahankäyttö on perustellusti kirjattavissa momentille investointi.

Omaperäistä pohjoismaista ruokaa ilman mitään ”ismejä”

Keittiömestari Terävän mukaan Olossa siis käytetään sesongin parhaita raaka-aineita – ei välttämättä kalleimpia, ei aina luomutuotteita, mutta aina aitoja, puhtaita ja eettisesti tuotettuina. Olossa ei myöskään käytetä ”niitä E-kirjaimella merkittyjä aineita tai muita myrkkyjä”.

Makuasiamies antautui keittiömestarin yllätysmenun vietäväksi, ja vahvistaa, että lautasilta löytyneet maut olivat runsaita ja puhtaita, annosten välillä oli hyvä dynamiikka ja tarjoilussa toimiva flow. Olon linja näkyi sesonkiin sopivasti villivihannesten käyttönä (olisi voinut käyttää enemmänkin) ja lähituottajien raaka-aineina. Vaikka annoksista löytyi molekyylikeittiömäistä yksittäisten makujen tiivistämistä äärimmilleen, pääpaino oli raaka-aineita arvostavassa yksinkertaisuudessa. Jopa siinä määrin, että esillepanon pelkistyneisyys kääntyi muutamilla lautasilla karun puolelle. Niin gastronomiassa kuin muissakin taiteen lajeissa, yksinkertaisuus on kaikkein vaikeinta.

Ja kun syödään hyvin, myös juodaan hyvin. Olon sommelier Netta Nylund hoiti viinien valinnan, tarjoilun ja esittelyt vakuuttavan ammattitaitoisesti. Menulle valitut viinit olivat sekä suunmyötäisiä ja makuasiamiestä miellyttävästi vanhan maailman tyylisiä (vaikka mukaan mahtui myös yksi amerikkalainen Chardonnay) että myöskin toimivat annostensa kanssa loistavasti yhteen. Eikä häkeltynyt sommelier, kun seurueemme illan kuluessa muuttui laumaksi hurmioituneita bakkantteja, jotka himoitsivat juomauhreikseen pullotteita viinilistan öky- ja rariteettiosastolta. Sitäpä saa mitä tilaa. Yksikään lukuisista avatuista pulloista ei ollut vailla erityisiä ansioita, mutta makuasiamies katsoo aiheelliseksi nostaa erityisen tarkastelun kohteeksi kolme mieleenpainuvinta.

Luigi Einaudi Barolo Terlo 2005 DOCG

Hyvä barolo on aina ilo kohdata, ja tällä kertaa sen etiketissä luki Luigi Einaudi Barolo Terlo 2005 DOCG. Pohjoisesta, Alppien juurelta tulevaa Baroloa italiaanot kutsuvat viinien kuninkaaksi ja kuninkaiden viiniksi. Kyseinen yksilö edustikin siniveristä sukutauluaan mallikkaasti, ollen kuitenkin olemukseltaan keveämpi ja leikittelevämpi kuin takkatulen ääressä meditoitavat, tanniinintäyteiset kollegansa. Se tarjoili niin tuoksussaan kuin maussaankin kypsää, hehkeää hedelmäisyyttä, monivivahteista mausteisuutta, aavistuksen anista ja kirsikankiveä, Herkullinen, eloisa hapokkuus ja silkinpehmeät tanniinit. Vuosikerta on ainakin tämän näytteen perusteella hyvässä vedossa ja antautuu estoitta juotavaksi. Hänen ylhäisyytensä Luigi Einaudi Barolo Terlo 2005 eskorteerasi yllätysmenun lihaisaa osastoa ryhdikkäästi  ja sulavasti, kuin hovimarsalkka daamiaan aatelistansseissa.

Pol Roger Sir Winston Churchill Brut 1999

Makuni on hyvin yksinkertainen, tyydyn aina parhaaseen, sanoi joskus tälle kuplajuomalle nimensä lainannut Winston Churchill. Ja olisi hyvinkin saattanut tyytyä myös kyseessä olevaan Pol Rogerin hämmentävän tyylikkääseen vuosikertasamppanjaan. Ainakin Sir Winston on ehdottomasti omassa luokassaan, mitä makuasiamiehen tarkastamiin samppanjoihin tulee. Pikkuruiset kuplat tosin ovat harvassa, mutta niiden puute ei estä juomaa nousemasta suurten samppanjoiden kastiin, päinvastoin. Suutuntuman mousse on suorastaan kermaisen hyväilevä. Väri hohtavan kullankeltainen ja tuoksu on runsas. Siitä löytyy ruusua, kuivattua hedelmää, tuoretta pullaa, paahdettuja manteleita ja paljon, paljon muuta. Viini suorastan pesee suun viimeistä hampaankoloa myöten ja täyttää sen omalla, melkoisen itsetietoisella olemuksellaan. Otettuaan makuhermot suvereeniin hallintaansa Sir Winston tarjoilee täyslaidallisen hedelmäisyyttä, mausteisuutta, paahteisuutta, jaloa rakennetta ja pituutta. Jopa siinä määrin, että makuasiamies olisi nimennyt juoman mieluummin jonkun vaalean ja pitkäsäärisen filmitähden, vaikka Grace Kellyn, mieluummin kuin tukevahkon, kaljun ja kärttyisän poliitikon mukaan. Rypäleet tulevat vanhoilta Grand Cru- tarhoilta ja niistä valmistetaan samppanjaa vain kaikkein parhaimpina vuosina. On sillä tosin hintaakin niin, että heikkopäisempää hirvittää, mutta toisaalta Alkon hinnoittelu kestää tässä kohden hyvin kansainvälisen vertailun. Eli jos haluatte sijoittaa pari satalappusta samppanjaan, Pol Rogerin Sir Winston Churchill Brut 1999 on erinomainen valinta.

 W. & J. Grahams Vintage Port 1966

Illan varsinaisen spektaakkelin tarjosi kuitenkin makuasiamiehen melkein ikätoveri, W. & J. Grahams Vintage Port herran vuodelta 1966. Toistan: 1966. Vuosikerta-portviini on sekä ökykkärimäisen kallista että erittäin harvinaista hienostelujuomaa. Sen lipittämiseen joka sunnuntai on varaa vain Nalle Wahlroosilla ja ehkä Ruotsin kuninkaalla, mutta epäilemme tokko hekään moiseen tuhlaavaisuuteen verotulojaan tahi maataloustukiaisiaan hassaavat. Mutta asiaan. Normaalitapauksessa portit ovat sekoiteviinejä monesta eri vuosikerrasta ja niiden ”ikä” määritellään sokkotestien avulla maistamalla. Vintage syntyy vain huippuvuosien parhaista rypäleistä, ja nimen omaan Douron alueen huippuvuosien, joille on muuten tunnusomaista se, että parhaat portvuodet ovat muualla Euroopassa surkeita viinivuosia.  Jo sen asian päättämiseen, onko vuosikerta vintagen arvoinen, tuhraantuu useaita vuosia, ja viiniltä itseltään kuluu pullossa vähintään viisitoista pitkää vuotta oikean tasapainon löytymiseen. Makuasiamies ei ole lähtökohtaisesti makeiden viinien ylin ystävä, mutta myönnettävä on, että makukokemus asettui pelkän kuriositeetin litkimisen yläpuolelle. Konsentroituneen, pitkän ja lempeästi polttelevan juoman seuraksi voisi hyvin kuvitella sytyttävänsä Churchill-kokoluokan kuubalaisen sikarin ja uppoavansa suunnattoman nahkanojatuolin lempeään syliin jossakin viktoriaanisen ajan englantilaisessa herraskartanossa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Lähiruoka, Maku, Ravintola, Ruoka, Syöminki, Viini, Villivihannekset