Avainsana-arkisto: Chianti Classico

Candialle – Chiantia suomalaisella aksentilla

Jarkko Peränen

Voitteko kuvitella, päivänä muutamana itse Viinipiru houkutteli allekirjoittaneen Chiantin äärelle. Riittävänä syynä synnilliseen hairahdukseen oli Helsinkiin poikennut Jarkko Peränen, toscanalaisen Candialle-viinitilan isäntä ja varsin pystyvä viinintekijä. Sekä luonnollisesti hänen mielenkiintoiset tuotteensa, joita meille tilaisuutta läsnäolollaan kunnioittaneille oli vastikkeettomasti tarjolla. Paikaksi oli ilmoitettu Vin Vin, hieman hämmentävästi goottihenkeen sisustettu ja kampaamopalveluyrityksen kanssa toimitilansa jakava viinibaari ydinkeskustassa, Kalevankadun ja Yrjönkadun kulmauksessa. Rocktähtimäisesti Peränen pyrähti seurueineen paikalle reilun puolituntisen ilmoitetusta skeduaalista myöhässä.

Paikalle oli kerääntynyt parikymmentä viinivakavikkoa joiden odotus palkittiin, kun lasiin lorahti illan aloitusviini Ciclope. Viini on sekoitus Merlotia, Sangiovesea, Petit Verdot’a ja Syrahia, laatuluokituksena on IGT. Viinin nimi ”kyklooppi”, viittaa tarhan piikkisianmetsästyksessä toisen silmänsä menettäneeseen koiraan, ja IGT-merkintä mahdollistaa sekoiteviinin tekemisen, kun tilan DOCG-viinit on tehty pääosin Sangiovesesta. Lasissa Ciclope säväytti maanläheisellä tuoksullaan ja runsaalla hedelmäisellä hapokkuudellaan. Rehellinen ja rento ruokaviini täynnä teeskentelemätöntä maalaispojan charmia.

Le MisseSeuraavana olivat vuorossa La Missen kaksi vuosikertaa, 2010 ja 2011. Sisarukset edustivat selkeää hapankirsikkaista Chianti Classico –linjaa. Jos Chiantin ystäväksi vähänkin tunnustautuu, niin näistä on vaikea olla pitämättä. Lisäpisteitä viinit saavat hedelmäisyyden, mausteisuuden ja mineraalisuuden sekä tyylikkäiden tanniinien ansiosta ja varsinkin siitä, että tammisuus ei lyö maussa läpi. Viinejä onkin kypsytetty sementtitankeissa, mikä varmaankin tuo makuun puhdaspiirteisyyttä ja tasapainoa. Suurta eroa makuasiamies ei vuosikertojen välille saanut, tai sitten se jäi iltapäivän kuumuudessa tallentumatta alkoholin huuhtomalle kovalevylle. Joka tapauksessa, jos näitä omaan kellariinsa tulisi haalineeksi (ja varsinkin jos sellainen kellari edes olisi olemassa!) viinien kehittymistä olisi mukava muutaman vuoden verran seurailla. Potentiaalia on, vaikka nautinnoille antautuvaisia ovat jo nyt. Viinin nimi La Misse viittaa keski-italialaiseen tapaan omia sanoja huolettomasti muista kielistä lisäämällä niihin artikkeli ja loppuvokaali, tässä tapauksessa kantasanana siis englannin ”miss”. Ja mikä ettei, viinin luonteessa on runsaasti raikasta feminiinistä kepeyttä.

CandialleKauniiksi lopuksi laseihin kaadettiin tilan nimikkoviini, Candialle Chianti Classico 2009. Sen rotevaa, paahteista bodia luonnehtivat melko korskea tammisuus, maun huomattava pituus, lämmittävä alkoholisuus ja loistava tanniini-happobalanssi. Voisi jopa ajatella kuten makuasiamies, että tässä on oppikirjaesimerkki huipputyylikkäästä toscanalaisesta. Kun Candiallen viinit vielä on tehty luonnonmukaisin menetelmin viinitarhan puolella ja aitona käsityönä vailla vilunkia ja kommervenkkejä, on todettava niiden nousevan parhaan pullotetun maatalousrunouden kategoriaan.

Maistelun lomassa Peränen ehti kertoilla sekä fundamentteja että kuriositeetteja toscanalaisen viininteon todellisuudesta. Muun muassa sen, että saadakseen pullotusluvan DOCG-viinille, on viinintekijän luovutettava jokaisesta uudesta vuosikerrasta kuusi kontrollipulloa viiniluokitusta valvoville viranomaisille. Näistä pulloista vain yksi avataan ja tutkitaan, muut ovat olemassa vain varoiksi todistusaineistona, mikäli raadin päätös olisi kielteinen ja johtaisi viinintekijän valitukseen. Kun viinejä diskataan perin harvoin, jää viinipulloja varastoon melkoinen määrä, ja kysymys kuuluukin mitä niille kaikille tapahtuu? Vastaus on, että ne jaetaan italialaisiin vanhainkoteihin. Saapasmaan eläkeläisillä on siis elämänsä ehtoopuolella mukavasti laatuviiniä lipiteltävänään. Tarinan opetus: jos aiot vanhentua, mieti missä maassa se kannattaa tehdä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Viini

Musta kukko laulaa – Chianti Classico Badia a Coltibuono 2007

Pidättekö klassikoista? Makuasiamiehen mielestä tunnetuimpiin vanhan maailman viinityyleihin tutustuminen on erinomaisen suositeltava tapa paaluttaa yleissivistystä. Samalla oppii ymmärtämään paremmin myös viinimaailman uudistajia – niin hyvässä kuin pahassa. Toki niin sanottujen klassikoidenkin tuottajia on moneen lähtöön, ja monasti sattuu, että hyvän viinialueen maineella ratsastava bulkkijuoma tarjoaa vain kalpean aavistuksen niistä avuista, joilla mittava maine on aikojen kuluessa ansaittu. Tai sitten ”aluelisä” hilaa sinänsä rehdin arkiviinin hinnan katteettomiin korkeuksiin.

Chianti on tässäkin suhteessa klassinen tapaus. Viinityyli on saanut edustaa ja määritellä italialaista perusviiniä ihan kliseeksi asti. Tyypillinen Chianti kun on hapokkaan hedelmäinen ja kevyen tanniininen, hapankirsikkaisilla, mansikkaisilla, nahkaisilla ja rustiikkisilla aromeilla varustettu maataloustuote, jonka oikea paikka on ruokapöydässä. Ei siis mikään yksinäisen miehen meditaatioviini kuten eivät saapasmaan viinit yleensäkään ole. Viinin enogastronomisen position määritteli osuvasti Hannibal Lecter elokuvassa Uhrilampaat muistellessaan yhtä uhreistaan: söin hänen maksansa hyvän Chiantin kera. Makuasiamies puolestaan suosittelee vasikanmaksaa. Esimerkiksi Fegato alla veneziana, maksaa venetsialaiseen tapaan, suorastaan vaatii vierelleen lasillisen Chiantia.

Kaupassa Chianti Classicot tunnistaa pullojen kaulassa olevasta mustasta kukosta. Huonon turistichiantin tunnistaa lisäksi koripäällyteisestä, perinteistä fiascoa jäljitelevästä pullosta, joka sisältää yleensä hädin tuskin ikkunanpesunesteeksi kelpaavaa litkua. Mikäli olette muodostanut käsityksenne italialaisista viineistä sellaisen perusteella, suosittelemme korjaamaan tilanteen välittömästi laadukkaampaan eksemplaariin tutustumalla.

Viimeksi makuasiamiestä säväytti Chianti Classico Badia a Coltibuono 2007 DOCG jopa siinä määrin että sen elegantti olemus nostatti ihon kananlihalle. Mainittu ehdollinen refleksi on perua vuosien takaa makuasiamiehen ensimmäiseltä Rooman-matkalta, Campo dei Fiorin liepeillä sijaitsevan nimetttömän pikku hosterian pöydästä, kun paikan isäntä kaatoi lasiin tajuntaa laajentavan ja ihokarvat pystyyn nostavan makukokemuksen. Chiantia, tottakai. Kun refleksi toistuu, on ehdottomasti kysymys poikkeuksellisen hyvästä viinistä.

Badia a Coltibuono on tehnyt viinejä 1100-luvulta alkaen, joten perinteitä löytyy. Viimeiset 150 vuotta ollut Stucchi Pinettin perheen omistuksessa. Viinit viljellään ja valmistetaan luonnonmukaisin menetelmin. Tähän luomuviiniin käytetyt rypäleet on kerätty Monti Chiantin alueelta 25-35 vuotta vanhoista köynnöksistä. Viinin on käynyt luonnonhiivoilla ja sitä on kypsytetty ranskalaisessa tammiessa.

Badia a Coltibuono Riserva 2007 löytyy Alkon tilausvalikoimasta hintaan 28,70 €, mutta makuasiamiehen pullote on saman vuosikerran ”ei-riserva”, eli puolet lyhyemmällä tammikypsytyksellä tehty Classico. Sen hinta oli nettikaupassa 13,50 €.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Italia, Luomuviini, Viini