Makuasiamiestä monesti kauppareissulla hieman vituttaa. Arvaatteko miksi? Vinkki: muistanette vielä, kun Kemikaalicocktail-blogissa kirjoitettiin Pirkka ”Guacamole”-dippikastikkeesta, jossa oli avokadoa alle prosentti?
Guacamolehan on meksikolainen kastike, jonka pääraaka-aine on avokado.
Asia onnistui kohauttamaan kuluttavaa kansanosaa niin sosiaalisessa mediassa kuin lehtien sivuilla sen verran, että yrmeään asiakkaidensa harhautukseen syyllistynyt Keskosliike lupasi ryhtyä toimenpiteisiin. Niinpä se, tietenkin, muutti tuotteen nimeä. Tökötti on nyt komeasti ”Avokadonmakuinen dippikastike”. Avokadoa siinä on edelleen 0,7 %.
Arvatkaapa vielä mitä muuta siinä on. Tai älkää arvatko, tuoteseloste on tässä:
Vesi, kuivattu sipuli, tomaatti, vihreä paprika, rapsiöljy, juusto, muunnettu maissitärkkelys, vihreä chili, kookosöljy, punainen paprika, sokeri, suola, maitoproteiini, jalapeno, avokadojauhe (0,7 %),sitruunamehutiiviste, happamuudensäätöaine (E330), emulgointiaine (E452i), stabilointiaineet (E415, E412), aromit, valkosipuli, mausteet(juustokumina, cayenne), värit (E160a, E133), hapettumisenestoaine(E300).
Vertailun vuoksi, kotitekoisen guacamolen resepti voi olla vaikka tällainen:
Luomuavokadoja, luomusitruunaa tai -limeä, valkosipulia, suolaa, pippuria.
Vitutuksen aihe ei kuitenkaan ole yksistään keskoslainen Vihreän liman vastaisku. Ei nimittäin ole mieltä juuttua yksittäiseen elintarvikefrankensteiniin, vaan ottaa käsittelyyn näiden ruokana laajalti kaupiteltujen teollisten ihmisrehujen hyökkäys kauppojemme hyllyille. Ja se outo väite, että ruoka on Suomessa liian kallista.
Suhteessa tuloihinsa suomalaiset nimittäin käyttävät ruokaan vähemmän rahaa kuin koskaan, laskien siitä kun ensimmäinen orava menetti nahkansa. Eli kymmenisen prosenttia kaikista tienatuista euroista. Vatsansa saa siis täyteen halvalla, mutta millä me sen täytämme? Millä ruokimme solujemme aineenvaihduntaa? Millä pidämme aivomme terässä, lihaksemme vetreinä ja ruoansulatuksemme toiminnassa? Mitä syötämme lapsillemme, mitä armaille mammoillemme ja taatoillemme?
Vastaus on tyly: yhä useammin lähes rikollisia ruoankaltaisia ravinnevalmisteita. Rääkättyjen eläinten ruoaksi naamioituja jäänteitä. Tuntemattomiksi prosessoituja kasvinosia ja täyssynteettisiä kemikaaleja. Nautinnolla markkinoitua kärsimystä. Laaduksi lavastettua roskaa. Täyteen puhallettua tyhjää.
Poimitaan esimerkki ”avokadonmakuisen” tuoteselosteesta: muunnettu maissitärkkelys. Kuulostaa jopa siltä, että aine (joka toki kotona valmistetussa guacamolessa on tarpeeton) olisi luonnosta peräisin. Maissia. Vaan ei se niin helppoa ole. Tärkkelys antaa kiinteän rakenteen ”avokadonmakuiselle”, jonka pääraaka-aine on – vesi. Tärkkelys valmistetaan sekoittamalla tavalliseen maissitärkkelykseen ensin propyleenioksidia ja fosforioksikloridia. Se voidaan lisäksi käsitellä esimerkiksi rikkihapolla, ja voilá, tuloksena on jauhetta, jota ilman pirkkajugurtit, ”kerma”jäätelöt, kevytdippikastikkeet ja ne hirvittävät kermankaltaiset ruoanvalmistustuotteet olisivat pelkkää vetistä lötröä.
Kansalaiset. Teitä on kusetettu, ja kusetus jatkuu niin kauan kuin kusetettavia riittää. Kariniemen kananpojat eivät elä onnellista elämää mummoloiden maatiloilla. Terveysjuomanne ja laihdutustuotteenne eivät ole terveellisiä, eivätkä ne laihduta.
On vain yksi tie. Se on puhtaan ruoan tie. Vielä ovat keskusliikkeet joutuneet säilyttämään valikoimissaan myös oikeita elintarvikkeita. Herkullisia tuoreita kasviksia. Kananmunia. Kotimaista kalaa. Aitoa voita ja kermaa. Jauhoja. Lisäaineetonta leipää. Joskus jopa kohtuullisesti pidetyn eläimen tuoretta lihaa.
Kansalaiset, yksinkertaiset, laadukkaat raaka-aineet ovat terveellisen, ravitsevan, laihduttavan, vireyttävän, innostavan, seksuaalisesti nostattavan ja kollektiivisesti onnellistuttavan ruoan perusta. Ja tässä yhteydessä kumottakoon vielä yksi valmisruokateollisuuden miljoonien eurojen vuosittaisella mainospanostuksella ylläpitämä myytti: ruoanlaitto ei ole vaikeaa eikä aikaaviepää.
Niille jotka puolustelevat ostokäyttäytymistään sillä, että eivät jaksa perehtyä pitkiin, kryptisiin ja pienellä painettuihin tuoteselosteisiin, makuasiamiehellä on tarjolla vapautuksen ilosanoma: ei tarvitsekaan. Riittää kun pitää mielessään nyrkkisäännön, mitä lyhyempi sen parempi.
Suoranainen supershoppaaja ja maailmanpelastaja on ihminen, joka edellisen lisäksi muistaa vielä nämä: mieluummin kotimaista kuin ulkomaista, mieluummin vähemmän kuin enemmän pakattua, mieluummin aineksia kuin eineksiä. Ja sen, että mansikoita ei pidä ostaa helmikuussa.
Makuasiamies 