Avainsana-arkisto: lihansyönnin etiikka

Oi miksi luopuisin ma lihan iloista?

Makuasiamies herkistyy keskiviikko toisensa perästä meditoimaan tuon teillekin toivottavasti jo rakkaaksi käyneen Docventures-duon eetosta, paatosta ja logosta sekä tietenkin arvon herrain lyyrisissä sfääreissä kulkevan läpän kyytipojaksi naatittua dokumenttielokuvaa.

 Pojat ovat ottaneet urakakseen laajentaa härmäläistä korpimaiden mielenmaisemaa fundamentaaleilla eettismoraalisilla kysymyksillä, kuten nyt esimerkiksi, että mitä pitäisi syödä?

Eräs, alkuperäislähdettä lainatakseni, ”päräyttävimmistä” meemeistä on Lihaton lokakuu. Suorassa TV-lähetyksessä käyntiin polkaistu Pop-up-vallankumous on kerännyt ”yhteisöllisen ATK:n” naamakirjapalvelussa monikymmentuhatpäisen joukon homo sapiens –lajin edustajia pitäytymään kasvikunnan antimissa ja kieltäytymään lihan iloista, tietenkin vain ruokapöydän puolella.

Lehmiä Palermon liepeillä Sisiliassa

Lehmiä Palermon liepeillä Sisiliassa

Samaan aikaan toisaalla, muun muassa Helsingin Sanomissa, Ilta-Sanomissa,  Aamulehdessä, MTV3:n uutisissa ja jopa YLE:n pääuutislähetyksessä uudisoidaan syöpäjärjestöjen uloslähetämä huoli suomalaisten paisuneesta lihanhimosta ja tauottoman läskin ahmimisen aiheuttamasta syöpäriskistä, joka eritoten kansakuntamme peräsuolia uhkaa.

Ajoitus ei olisi voinut olla osuvampi. Lihaa on puolustettu ja vastustettu mediassa kiihkein, maltillisin, rationaalisin ja tunnepitoisin argumentein niin, että jähmeimmässäkin ajukopassa välähtää epäilys Illuminatin ja liskojengin masinoimasta salaliitosta kansallista kulttuuriamme ja sen kruununjalokiveä lenkkimakkaraa vastaan. Vai onko kaiken takana sittenkin vihervasemmistolainen eliitti joka yrittää kaataa MTK:n hegemonian Suomemme niituilla ja savipelloilla?

Aihetta tuumaillessaan tosimies erottaa pintakuohun ja pärskeiden alta syvät vedet, joista vastauksia kannattaa lähteä kalastelemaan. Perimmäinen totuushan on siinä mielessä lohen kaltainen eläjä, että sitä kannattaa pyytää vaikkei kiinni saisikaan. Eli, kysymys kuuluu syödäkö vai eikö syödä? Potkaa, pekonia, sisäfilettä, etuselkää, kassleria, lampaanviulua, maitovasikaa, entrecotea, maksaa, munuaista, kateenkorvaa, sonninkiveksiä? Mitkä ovat ne parametrit joilla asetamme lihansyönnin oikeaan moraaliseen lokeroonsa?

Egoismi – altruismi-akselilta löydämme muuttujia, jotka voimme ladata mielessämme positiivisella tai negatiivisella varauksella. Näitä ovat ainakin nautinto, terveys, taloudellinen hyvinvointi, perinteet, ympäristökysymykset sekä ihmis- ja eläinoikeudet.

Tarkastelkaamme ensin nautintoa. Liha on hyvää, on moni meistä valmis sanomaan. Haluan syödä lihaa, koska pidän sen mausta. Lihansyönti aiheuttaa euforiaa ja tuo kestävän kylläisen olon. Saman tien on kuitenkin kysyttävä onko kaikki liha hyvää? Onko lihan hyvyys sen perusominaisuus vai pikemminkin opittu, syöjässä piilevä asennoituminen? Olenko lihallisesti kaikkiruokainen vai preferoinko tiettyjä ruhonosia ja pidänkö esimerkiksi sianpääsylttyä tai liekitettyjä munuaisia vastenmielisinä?

Kun katsoo keskimääräisen suomalaisen supermarketin tarjontaa, ei voi olla tulematta muuhun tulokseen kuin siihen, että liha jota syömme on valtaosin tuotteistettua, jalostettua ja alkuperästään vieraannutettua. Luut, kalvot, sisäelimet ja harvinaisemmat ruhonosat on jauhettu rehuksi tai piilotettu eineksiin. Lihatiskillä lötköttävät riveissä keskenään identtiset fileet ja paistit. Näin siitä huolimatta että kaikki gastronomiaan rakkaudella suhtautuvat henkilöt ovat yksimielisiä siitä, että paras ja maukkain liha löytyy luiden ympäriltä, niistä halvemmista ruhonosista joissa lihassäikeet vuorottelevat rasvan ja jänteiden kanssa. Vielä 70-luvulla lihakaupojen seinillä roikkuivat ruhonpuolikkaat, joista lihamestarit leikkasivat halutut kimpaleet puotipaperiin käärittäväksi. Samaa perinteistä käsityöläisyyttä löytyy enää etnisistä lihakaupoista, joissa tarjonta on kenties suppeampaa mutta liha makuasiamiehen kokemuksen mukaan maukasta, tuoretta ja usein kotimaista. Marketin perusfilee sen sijaan on tylsää, mautonta ja järisyttävän usein maapallon toiselta laidalta raahattua.

Seuraa johtopäätös. Jos lihansyöntiään haluaa perustella nautinnon näkökulmasta, kannattaa kehittää makuaan ja käyttää lihaa monipuolisesti. Kapitalismissa kysynnän on sanottu määräävän tarjontaa, siksi tietoinen  lihansyöntikin, ainakin teoriassa, ohjaa kulutusta eettisempään suuntaan, ja pian on tarjolla vähemmän mutta parempaa, lähellä tuotettua lihaa josta valistunut kuluttaja hauduttelee muhkeat sopat, paistit ja särät.

Lihaa tiellä jossakin Italian vuoristossa.

Lihaa tiellä jossakin Italian vuoristossa.

Kannattaa myös kehittää valmiuttaan maksaa laadusta, sillä mitättömän halvalla ei koskaan, ei siis koskaan, saa eettisesti kestävää lihaa. Budjetissa pysyy, kun muistaa, että sisäfile ei ole se paras ja ainoa vaihtoehto. Liha on mauste, sanoi muuan lähiruokaa suosiva keittiömestari jossakin tv:n loputtomista ruokaohjelmista, ja se on makuasiamiehen mielestä äärimmäisen nerokkaasti sanottu. Tutkiskelkaa ajatusta.

Seuraavaksi sitten terveyden näkökulma. Se on makukysymystäkin monimutkaisempi ennen kaikkea siksi, että media suoltaa erilaisia terveys- ja dieetti-ideologioita hengästyttävään tahtiin. Proteeinipitoisena tuotteena lihaa, varsinkin vaaleaa on pidetään vähähiilihydraattiseen ruokavalioon hyvin sopivana. Täysin lihasta kieltäytyvien on toisaalta pidettävä huoli eräiden vitamiinien hivenaineiden, kuten D12:n, sinkin ja magnesiumin riittävästä saannista. Jos taas ei juuri muuta syökään kuin lihaa, jäävät kasvisten arvokkaat ravintoaineet saamatta ja seurauksena on kansanterveyden kannalta katastrofi.

Jos katsomme missä maissa ja minkälaisissa ruokakulttuureissa terveimmät ja pitkäikäisimmät ihmiset elävät, tai elivät ennen Mc Donaldsin rantautumista, on helppo nähdä, että niissä kaikissa lihaa on syöty niukasti. Ilmeisinä esimerkkeinä Japani ja Välimeren maat joiden ruokakulttuuri varsinkin Kreikan saarilla ja Italian eteläisissä maakunnissa on perustunut cucina poveraan. Sitä ainoaa lehmää tai vuohta kun ei ole kannattanut syödä, jos on halunnut joskus myös maitoa. Kasvikset ovat olleet kautta ihmiskunnan historian päivittäistä arkiruokaa, liha on kuulunut juhliin ja vallasväen pitopöytiin. Näin myös Suomessa, vaikka täällä pohjoiset olosuhteet ovatkin vaatineet viljan, juuresten ja metsän antimien täydentämistä karjalla ja riistalla.

Johtopäätös. Lihansyönti, ainakaan siinä mittakaavassa kuin me sitä tänä päivänä harrastamme, ei vaan ole terveellistä. Kasviproteiineilla liha on mahdollista korvata täysin, ja kaikki elimistön tarvitsemat ravintoaineet saa varmasti talteen myös lihattomasta ruokavaliosta, ainakin jos syö myös maito- ja munatuotteita. Sorry folks.

Ympäristönäkökulma on selkeääkin selkeämpi. Yksi ilmastonmuutoksen järisyttävimmistä katalyyteistä on valitettavasti lehmän pieru. Lisäksi lihantuotanto on laajassa mittakaavassa energia- ja ravintotaloudellista tuhlausta. Jos karjan kasvattamiseen kulutettu vilja ja soija käytettäisiin ihmisravinnoksi, sillä kyettäisiin ruokkimaan lukumääräisesti kymmenkertainen populaatio. Eteläisessä Amerikassa sademetsiä on tuhoutunut karjankasvatuksen tieltä miljoonia hehtaareja, ja tuhoutuu edelleen.

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä tarkastelussamme on eläinoikeuskysymys. Jotkut meistä ihmisapinoista suhtautuvat akateemisena ongelmana siihen, ovatko eläinystävämme tuntevia olentoja samaan tapaan kuin ihmiset, onko niillä kyky kokea tuskaa, pelkoa, kärsimystä, kykenevätkö ne kiintymykseen ja rakkauteen samassa mielessä kuin ihminen niihin kykenee. Tällä kysymyksenasettelulla pyritään määrittelemään eläimen mahdollista oikeutta omaan kehoonsa, elämäänsä ja arvokkuuteensa itsenäisenä ja yksilöllisenä subjektina. Tieteellisen näytön muka puuttuessa, tällä vatvomisella on jopa yritetty oikeutta yhteiskuntaamme pesiintyneitä eläinten auschwitzeja. Muutaman vuosikymmenen kuluttua tosin mainitut pähkäilyt kuulostavat samalta kuin kirkkoisiemme pohdinnat siitä onko naisella sielu tai montako enkeliä siihen neulan kärjelle nyt mahtuikaan tanssahtelemaan.

Totta kai eläimet ovat tuntevia olentoja, sen nyt tajuaa jokainen joka uskaltautuu edes hetkeksi järjen kammareista myötätunnon liukkaalle maaperälle. Astetta validimpi kysymys on, että saako tuntevan eläimen tappaa syömistarkoituksessa, ja jos saa niin millaisissa olosuhteissa? Luonnossa näin näyttää tapahtuvan jokseenkin yleisesti, mutta ihminen lienee ainoa eläinlaji joka on kehittänyt kiduttamisesta ja tappamisesta suuren luokan teollisuutta.

Makuasiamiehen eettisessä puntarissa tappamisen aktia enemmän painavat elämän olosuhteet ja (luonnon)historiallinen vuorovaikutussuhde ihmisten ja eläimen, erityisesti kotieläinten välillä. Argumentti tappamisen puolesta on, että eläinten hengiltäottaminen syömistarkoituksessa on hyväksyttävää mikäli eläintä on hoidettu ja ruokittu sen yksilölliset ja lajityypilliset tarpeet visusti huomioiden. Tällainen toiminta on tietenkin mahdollista vain suhteellisen pienillä kotieläintiloilla. Kärsimys kun ei lisäänny kuolemisesta vaan kurjasta elämästä.

Lisäksi on otettava huomioon vuosituhantinen maatalouskulttuuri, johon kotieläimet ovat aina kuuluneet. Se on joutunut todella rajuun murrokseen vasta maailmansotien jälkeisenä aikana, ja lihateollisuus on kasvanut nykyisiin mittoihinsa muutamassa surullisessa vuosikymmenessä. Vaikka idealisoitu maaseutu pientiloineen, lammaskatraineen ja laiduntavine lehmineen on varmasti kaukana todellisuudesta, vielä todellisuuspakoisempia ovat käsitykset nykyisen lihateollisuuden oikeutuksesta millään moraalisella mittarilla. Historia on meidät tästä tuomitseva, ja se tuomio odottaa jo lähitulevaisuudessa mikäli meno ei merkittävästi parempaan suuntaan muutu.

Summa summarum, onko lihansyönti siis pahasta? Makuasiamies vastaa, että nykytodellisuudessamme siinä tosin olennoituvat kapitalismin demoniset piirteet katalimmillaan, mutta täysin tuomittavaa, kannibalismin kaltaista tabua siitä on silti vaikea saada aikaan. Koska ehdottomat kiellot kaatuvat aina omaan ehdottomuuteensa, on jokaisen tehtävä oma ratkaisunsa suhteessa lihan viettelyksiin, mutta kukin tehköön sen perusteellisen pohdinnan tuloksena ja ilmaiskoon kantansa kirkkain argumentein. Väitämme kuitenkin, että ylettömyys, kritiikittömyys ja itsepetoksellinen silmien sulkeminen oman lihankäytön syy-seuraussuhteilta on tuhoisaa oman ja koko eliökunnan tulevaisuuden kannalta.

Valistunut neuvomme on, että jos syöt lihaa, syö sitä vähemmän, harkitummin ja kunnioittavamin sitä nimenomaista olentoa kohtaan jota parhaillaan olet pureksimassa. Suosi rehellisiä lähiseudun tuottajia ja ammattinsa osaavia lihakauppiaita, älä sorru markettien halpahyllyjen houkutuksiin, ainakaan kovin usein.

Hyvää ruokahalua!

Marchessa Italiassa naapurin lihakauppiaan myymät lähiruokapihvit.

Marchessa Italiassa naapurin lihakauppiaan myymät lähiruokapihvit.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Lähiruoka, Ruoka, Syöminki