Gewürztraminer – keväteliksiiri

Gewürztraminer on tunteita herättävä rypäle, eikä yksinomaan positiivisia sellaisia. Sillä on höyhenpukuisen, hieman hysteerisen koketin imago, ja moni tulee kaataneeksi siitä valmistettua viiniä lasiinsa vain vahvasti itämaisissa maustehuuruissa kyllästettyä ravintoa nauttiessaan.

Ja sitten on niitä jotka eivät koskisi siihen edes pitkillä syömäpuikoilla.

Mutta mutta, ja vielä kerran mutta.  Yleistys ei juuri koskaan ole koko totuus, eikä karikatyyri yleensä korosta esikuvansa herkimpiä ominaisuuksia.  Siksi makuasiamies otti tehtäväkseen selvittää millainen sielu nimihirviön taakse kätkeytyy. Ja niinpä eräänä keväisenä iltapäivänä makuasiamiehen asettama arvovaltainen raati selvitti mitä Oy Alkoholiliike Ab:n valikoimalla on meille Gewürztraminer-rintamalla tarjottavana.

Ja kyllä, fraulein Gewürztraminer, sinä yllätit meidät. Sinä flirttaat suloisena kuin kesäauringon pisamille paahtama maalaistyttö jonka hunajanvaaleat hiukset tuoksuvat keijukaisten unelta. Mutta kas, jo seuraavasta pullosta putkahtaa ilmoille drag queen, joka yön juhlittuaan ja parta ajamatta kumartuu puoleesi tuoksuen kaikilta bordellin parfyymeilta. Sinä antaudut taitavan viinintekijän käsivarsille kuin Hollywoodin kaunotar, povi kohoillen, huulet raukeina, silmissä kaukaisten tähtien valo. Eikä aikaakaan, kun jo huout vähäeleistä, viileän aristokraattista tyylikkyyttä, kuin viinien Jacqueline Onassis. Mikä rypäle, mikä mieletön maistelusarja!

Sanottakoon vielä, että G on erinomaisen monipuolinen ruokaviini. Eksoottisten ruokalajien kookoksen, kanelin, tähtianiksen ja pippureiden aromit kohtaavat siinä sulavan kumppaninsa. Mutta kyllä se kutsuu kumppanikseen myös vanhan maailman malliin valmistettuja vaalealihaisia ruokalajeja, kuten possua, kanaa ja kalkkunaa. Viinin hapokkuudesta sitten riippuu, kuinka rasvaisen ruoan seurassa se viihtyy. Kokeile myös grillattuja, mausteisia äyriäisiä ja savustettua possunkylkeä. Tai lasiin kaadettuna sellaisenaan, keskustelua herättävänä seurusteluviininä.

Sarja koottiin makuasiamiehen tapaan, suosien luomua ja vanhan maailman tuottajia. Mukaan pääsi kuitenkin yksi biodynaaminen uuden maailman pullote. Näin ollen erittäin laadukkaaseen, hinta-laatusuhteeltaan jopa loistokkaaseen sarjaan mahtui mukaan peräti kaksi biodynaamista viiniä.

Maisteluun osallistuneet saivat valita sarjasta suosikkinsa, ja äänestyksen tulos on tässä. Biodynaamiset kärkisijoilla:

 Adobe Reserva Gewürztraminer 

16 ääntä

Sitruunankeltainen väri. Tuoksu hyvin runsas, tyylikäs litsiluumumainen ja parfyyminen. Maku melkein kuiva, hyvin runsas ja täyteläinen. Pitkässä maussa herkullisia hedelmäisyyden ja mausteisuuden aromeja.

 Ruoan kanssa: esimerkiksi mausteiset possun selykset, kookoksella ja inkiväärillä maustetut ruoat.

 Lind Gewürztraminer Trocken Spätlese 

14 ääntä

Viinissä on avoin ja makea tuoksu. Siinä on reilua rusinaa, makeaa mausteisuutta ja kukkakedon vivahteita. Tuoksua seuraava maku on lähes kuiva, avoin ja tuntuvan mausteinen. Hedelmäisen kukkainen viini saa tuntuvasta sitrusaromisesta hapokkuudesta ryhtiä. Lähes kuiva maku onkin miellyttävän tasapainoinen ja maukas viini jättää melko pitkän, rusinaisen aromikkaan jälkivaikutelman.

 Ruoan kanssa: Kokeile esimerkiksi perinteistä saksalaista bratwurst –makkaraa.

Gisselbrecht Gewurztraminer Tradition 

8 ääntä

Kypsä ja avoin tuoksu on täynnä kuivattuja hedelmiä ja makeaa mausteisuutta. Siinä on lisäksi kukkaisuutta ja hunajaankin vivahtavia piirteitä. Puolimakea maku allekirjoittaa tuoksun lupaaman aromikkuuden. Suutuntumaltaan viini on runsas ja hieman raskaskin. Kokonaisuutta ryhdittää kuitenkin hillotun sitrusmainen hapokkuus, joka kantaa makua rusinaiseen jälkivaikutelmaan.

 Ruoan kanssa: Itämaisittain maustetut ruoat. Myös possu ja muut vaaleat lihat.

 Pannonhalmi Apátsági Tramini 

4 ääntä

Avoin, makean mausteinen ja kukkainen tuoksu. Siinä on myös hunajaa ja eksoottisia hedelmiä. Kuiva, mutta trooppinen, lähes makean hedelmäinen maku seuraa aromeiltaan tuoksua. Suutuntumaltaan maku on melko raskas, vaikkakin viini saa ryhtiä reilusta mausteisuudesta ja kypsän sitrusmaisesta hapokkuudesta. Runsas kokonaisuus jättää hennon hunajaisen jälkivaikutelman.

Ruoan kanssa: Grillattu vaalea liha. Myös itämaisittain valmistetut täyteläiset kalaruoat.

Todettakoon, että kaikki viinit löysivät ystävänsä, ja jokainen niistä on maistamisen arvoinen! Makuasiamies maistoi vielä myöhemmin erikseen hännänhuipuksi jääneen unkarilaisen, ja totesi sen selkeämakuiseksi ja herkulliseksi, sen hieman vetäytyvä luonne ei kenties päässyt sarjassa oikeuksiinsa.

Advertisement

Kolme hurmaavaa sisarta Penedésistä

Makuasiamies sai ilahduttavan kutsun saapua tutustumaan nettikauppa Ekowinen tulevaan kuohuviinirepertuaarin. Niitä tarjouksia, joista ei talven läpi tarvottuaan ehdottomasti kieltäydy….

Pitkällä pöydällä odotti rivi saksalaisen Rüdiger Lindin mainioita kuohuviinejä – ja varsinkin kolme cavaa espanjalaiselta Castell d’Agen luomutilalta. Varsinkin siis siksi, että makuasiamiehen suhde Katalonian pullotettuun aurinkoon on tähän asti pysynyt etäisenä, mutta ilahduttavasti tuon suhteen lämmittämisessä nyt onnistuttiin.

Suipon lasin täytteenä cavan nimeen vannoo monikin sen rapean paahteisuuden ja helpon juotavuuden takia. Mutta makuasiamies on pitänyt juomaa enemmän kuin hieman tylsänä verrattuna Ranskan ja Italian poksupullontuottajien saavutuksiin. Asian tilaan on vaikuttanut keskeisesti kaksi suurinta valmistajaa, Codorníu ja Freixenet, jotka ovat rynnineet markkinoille miljoonien pullojen vuosituotannon ja sen mahdollistaman halvan hinnan voimin.

Näin ollen on hienoa päästä omin makunystyröin todistamaan, että myös kuumassa Kataloniassa pienet ja arvonsa tuntevat tuottajat luovat kellareissaan taideteoksia. Castell d’Agen cavat on nimetty tilan naisten mukaan: Anne-Marie, Aurelia ja Olivia.

Kuohuviinejä voi valmistaa monella eri menetelmällä, mutta niistä vain samppanjamenetelmä on cavan kohdalla sallittu. Samppanjamenetelmässä hiilidioksidin tuottava toinen käyminen tapahtuu kokonaan pullossa. Sitä ennen rypälemehut käytetään perusviiniksi kukin rypälelajike erikseen. Sekoittaminen tapahtuu vasta ennen ensimmäistä pullotusta. Castell d’Agen nettisivujen mukaan talon viinit saavat käydä ensimmäisen käymisensä viileässä, mikä edistää aromien säilymistä ja synnyttää makuun pyöreyttä tuottavaa glyseriiniä. Toisen käymisen aikana pulloja tanssitetaan käsin perinteisissä telineissä. Rypäleet kasvavat Penedésin alueen sydänmailla välimerellisessä ilmastossa.

Viinisiskokset ovat luonteikkaita ja keskenään yllättävän erilaisia. Anne-Marie heistä herkin ja suloisin, Aurelia kehittynein ja monivivahteisin, Olivia täynnä rehellistä maatalonemännän ylväyttä, kuin katalonialainen versio Niskavuoren Hetasta. Anne-Marie on tuoksultaan ja maultaan avoin ja eloisa. Nenään tulvahtaa yrttejä, suolaisuutta, savua, marmeladia. Aurelia on tyylikäs, suorastaan kohtalokkaan oloinen senjorita, pikkusiskoaan intensiivisempi ja maultaan pidempi ja kompleksisempi. Molemmat on tehty Macabeo- ja Xarel.lo- ja Chardonnay-rypäleistä, Olivia sen sijaan on sataprosenttinen Chardonnay, cavamaailman banc de blancs, joka eteläisten kasvuolosuhteidensa ansiosta on hedelmäisempi ja rehevämpi kuin samasta rypäleestä tehdyt samppanjat.

Näiden espanjattarien keralla on varmasti mukava kilistellä kevään juhlissa, mutta kannattaa muistaa, että laadukas kuohuviini on ennen kaikkea loistava ja yllättävän monipuolinen ruokajuoma, vaikka läpi aterian nautittavaksi. Merenelävät, kuten simpukat, osterit ja grillatut katkaravut sekä vaaleat lihat ovat varmoja valintoja, mutta makuasiamies suosittelee kokeilemaan myös esimerkiksi härkäcarpacciota ja savulohta.

Rüdiger Lind – saksalainen joka keksi luomuviinin

Rüdiger Lind  on viinintekijä viidennessätoista polvessa. Viime viikolla herra poikkesi Helsinkiin esittelemään – mitäpä muuta kuin viinitilansa tuoreimpia vuosikertoja. Makuasiamies oli tietenkin paikalla fanittamassa, kuuluuhan Rüdiger luomutuotannon pioneereihin. Alkon hyllyltä löytyvä Lindin Gewürztraminer on yksi pisimpään Suomessa myydyistä luomuviineistä, ja kuuluu myös makuasiamiehen suosikkeihin. Mutta nyt oli tarjolla aika paljon muutakin, peräti yhdeksän viiniä Lindin luomutilalta, joka sijaitsee Pfalzin viinialueella, Alsacen kyljessä lähellä Ranskan rajaa.

Luomuun tila siirtyi jo 80-luvulla ”ennen kuin koko asialle oli edes nimeä”. – Ensimmäiset vuodet ilman tuholaismyrkkyjä olivat hirveitä, menetimme kaksi kolmannesta sadosta, Lind kertoi. – Torjunta-aineet tekevät tuholaisista vastustuskykyisempiä, eikä niille ollut aluksi tarpeeksi luonnollisia vihollisia. – Mutta sitä ennen tilanne oli hirveä toisella tavalla. Sain torjunta-aineista iho-oireita, siksi päätin jättää pois kaiken ylimääräisen.

Vähitellen tilanne helpottui ja tila pääsi taas jaloilleen. Mutta paluuta tehoviljelyyn ei ollut. Sen sijaan Rüdiger ryhtyi aktiivisesti kehittämään luomuviljelymenetelmiä. Nyt luonnonkukat ja viherlannoitteeksi viljellyt kasvit rehottavat viiniköynnösten välillä ja antavat monille hyödyllisille hyönteisille hyvät elinmahdollisuudet. Tilalla viljellään monia rypälelajikkeita, kuten jo mainittua Gewürztramineria, Rieslingiä, Müller-Thurgauta, Weisser Burgunderia eli Pinot Blancia, Grauburgunderia eli Pinot Grigioa, Spätburgunderia eli Pinot Noiria sekä Dornfelderiä.

 Kokonaisuudessaan maisteltu sarja oli erittäin tyylikäs. ”Superluomua” suosivilla alkuviinintekijöillä lienee ollut innoittavaa vaikutusta myös Lindin kellarityöskentelyyn, sillä mukana oli kaksi villihiivoilla käytettyä uutuutta, valkoinen Chardonnay Wildhefe trocken Classic 2010 ja Cabernet Wildhefe 2008. Molemmissa tapauksissa luonnollinen käyminen toi varsin perinteisiin rypäleisiin uutta särmää ja persoonallisuutta. Villihiivaviinit nousivatkin makuasiamiehen suosikeiksi. Mutta kyllä ne muutkin hyviä olivat, esimerkiksi Pinot Gris 2010 rubensmaisessa rehevyydessään ja Pinot Blanc 2010 kesäperhosmaisessa herkkyydessään. Sarjan heikoin lenkki oli kenties Spätburgunder 2010, jonka tuoksu tosin oli upean parfyyminen, mustikkainen ja jalopuinen mutta maku jäi hivenen raa’an oloiseksi ja raudan sävyttämäksi. Nuortesta viinistä voi toki olettaa, että se muutaman vuoden kypsytyksellä vielä kehittyy. Suosittelen heille joilla on aikaa odottaa.

Kaiken kaikkiaan mainioita viinejä, melko keveitä ja melko hapokkaita mutta erittäin hyvärakenteisia. Maku on järjestään puhdas ja kestää pitkään. Runsas hedelmäisyys tuo kuiviinkin viineihin herkullista makeutta. Erittäin juotavia, mutta ennen kaikkea mainioita kumppaneita keväisille kasvis-, kala- ja grilliruoille. Vaikeaa, miltei mahdotonta, on kuvitella parempaa yhdistelmää kuin vuoden 2012 ensimmäinen lämmin kevätpäivä puutarhassa, lasissa Lindin Riesling Classic 2011 ja lautasella runsas salaatti jossa on melonia, viinirypäleitä, pähkinöitä ja ehkäpä myös paistettua luomukananrintaa.

Ja huom! Jos näiden viinien keralla haluaa kesäiltojaan viettää, niin kannattaa panna toimeksi. Ekowinen verkkokaupasta Lindin tilan tuotteita saa nimittäin tilata, mutta vain 22.4. saakka.

Avattua – sisilialainen salarakas: COS Frappato 2010 IGT

Älkää hankkiko elämää, sillä elämässä voi käydä huonosti. Teidät hylätään, teille nauretaan, menetätte omaisuutenne, muututte vanhaksi ja katkeraksi. Hankkikaa sen sijaan hyvää viiniä. Viiniä juodessa voi kokea seikkailuja. Parhaimmillaan yllättäviä ja intohimoisia. Mies joka on maistanut tuhat ja yksi viiniä luulee maistaneensa jo kaiken, mutta erehtyy. Sillä kaikilla viineillä on luonteensa, mutta vain harvoin tulee vastaan viini jossa on jotakin todella merkittävän ainutlaatuista. Vielä vähemmän on viinejä, jotka panevat kysymään, että tältäkö rakastuminen maistuu? Voiko kesäromanssin todella panna pulloon? Voiko viini hymyillä kuin Audrey Tautou? Voiko se laulaa kuin Nancy Sinatra? Jos voi, COS Frappato 2010 IGT on juuri sellainen viini. Se on äärimmäisen feminiininen. Kevyt, herkkä ja moniulotteinen. Yhtä aikaa eteerinen ja aistillinen. Ensimmäinen vaikutelma syntyy väristä. Se on punaista. Vain punaista. Häkellyttävän heleän punaista. Toinen vaikutelma syntyy tuoksusta. Siinä on raikasta mansikkaa ja kevyttä mausteisuutta. Kesäyön unelmaa. Kolmas vaikutelma syntyy mausta. Se aukeaa kuin ensisuudelma elokuvissa, lupauksena enemmästä. Ja loppu onkin sitten riisutumista. Alastonuintia, kieriskelyä hiekkarannalla, haihtuvaa harhakuvitelmaa kesäromanssin kuolemattomuudesta. Elokuvasuositus: Ingmar Bergmanin Kesä Monican kanssa. Kirjasuositus: Vladimir Nabokovin Naurua pimeässä.

Strawberries, cherries and an angel’s kiss in spring. Alkuperäisen Summer Winen on täytynyt olla Frappatoa. Sitäpaitsi, Nancynkin suku tulee Sisiliasta. 

Pakettia odotellessa – ilmaviiniä Sisiliasta

Menneen vuoden marraskuussa makuasiamises vietti kaksi viikkoa Sisiliassa kieltä oppimassa. Opintojen oheen oli tarkoitus mahduttaa vierailuja viinitiloille ja erityisesti tutustua sikäläisiin alkuviinien tekijöihin. Kiivaasta kirjeenvaihdosta huolimatta viinitilavierailuista toteutui lopulta vain yksi, toki sitäkin ikimuistoisempi. Esimerkiksi käynti Etnalla Frank Cornellissenin tilalla jäi viime hetkillä toteutumatta. Syy oli paitsi Sisilian maanteiden matka-aikoja venyttävässä mutkaisuudessa, myös makuasiamiehen otsaluun paksuudessa, italiankielen hienoudet kun suodatuvat sen läpi tuskallisen hitaasti ja verbit vaativat enemmän pänttäämistä kuin koko aapiskirjan omaksuminen Jukolan veljeksiltä yhteensä. Mutta jäipähän syy jos toinenkin palata takaisin tuolle mainiolle saarelle.

Vastapainoksi verbien taivutuksille makuasiamies tarkasti kaikki tielle osuneet enotecat todetakseen, että luomuviinejä ei juuri ole tarjolla, ja jos onkin niin ne eivät maultaan ole kaksisia. Muutama poikkeus kuitenkin osui asiamiehen haaviin, ja niistä kirkkaasti parhaana COS. Tilalla tehdään biodynaamista viiniä ikivanhalla amforamenetelmällä (amforaviinien ylimmäksi ystäväksi makuasiamies julistautui jo aiemmin Sloveniaan suuntautuneella tutkimusmatkalla, siitä raportti myöhemmin).

Matkalaukut olivat jo täytyneet Porta del Venton upeilla alkuviineillä, joten kotiin asti tuli vain kaksi COSia, Pithos ja Cerasuolo del Vittoria. Aivan loistavia viinejä molemmat. Ilo oli suuri, kun niitä löytyi lisää tilattavaksi saksalaisen Superiore-viinikaupan valikoimista. Nettikaupan lupaama toimitusaika on tosin tätä kirjoitettaessa ylittänyt deadlinensa jo pari päivää sitten. Itse viinikaupan toimitusten sujuvuudesta makuasiamies on saanut myönteisiä arvioita, joten on syytä uskoa postivaunujen vielä löytävän tiensä tänne Pohjan raukoille rajoille. Siihen asti voi maistelun sijasta muistella. Vesi herahtaa kielelle erityisesti ajatellessa COS Pithos 2009 Grecanicoa, amforassa käynyttä, Grecanico-alkuperäisrypäleestä tehtyä viiniä, jonka maussa on syvyyttä kuin suolammessa, puhtautta kuin Runebergin lähteessä, hedelmää kuin hyvän ja pahan tiedon puussa, eleganssia vähintään yhden Sophia Lorenin verran ja makuavaruudessaan hunajaa, minttua, rosmariinia, herkullista mineraalisuutta ja upea, pitkään kestävä moniulotteinen jälkimaku. Makuasiamies palaa tämän viinin äärelle vielä, kun se materiaalisessa todellisuudessaan ilmenee hänen lasissaan. Siihen asti, Godot, me odotamme sinua.

Sunnuntaimenuetti rakkauden jumalattarelle ja kahdelle pyhimykselle

Makuasiamiehen sunnuntait on pyhitetty kokkaamisen iloille ja pitkille päivällisille. Ruoan jumalia ovat muuten atsteekkien Tonacatecutli ja hindujen Annapurna. Eurooppalaisesta uskomusperinteestä makuasiamies ei ole ruokapöydän metafyysistä haltijaa löytänyt, mutta kokkien suojeluspyhimyksen sentään. Hän on P. Laurentius eli Pyhä Lauri, joka pätevöityi toimeensa tultuaan vuonna 258 Rooman keisari Valerianuksen toimesta hengiltä pariloiduksi. Makuasiamies päättelee tästä, että P. Laurin nimikkoruoan täytyy olla paahtopaisti, jonka ympärille tämänkertainen sunnuntaiateria rakentuu.

kampasimpukoita ja parsaa

vasikan paahtopaisti ja waldorfinsalaatti

valkosuklaa-mustikkajuustokakku

Alkuun siis parsaa ja kampasimpukoita. Nyt kun jumalat ja pyhimykset tuli sekoitettua juttuun mukaan niin mainttakoon, että kampasimpukan kuori on Santiago de Campostelaan taivaltavien pyhiinvaeltajien tunnus, joka liitetään Pyhään Jaakkoon, apostoli Johanneksen velipoikaan.  Antiikkisempi yhteys jumalan ja simpukan välille on kuvattu Botticellin maalaukseen Venuksen synytymä.

Simpukoilla, kuten myös parsoilla, on maineensa lemmenruokana, joten makuasiamies tarjoaa niiden kumppaniksi kevyesti kuohuvaa, vaaleanpunaista Giol Rosé Frizzantea. Raikkaassa, mineraalisessa, hentoa yrttistä takapotkua antavassa juomassa on paitsi uskomattoman kaunis väri, myös rakennetta ja viettelevää persoonallisuutta. Se sopii niin ruokajuomaksi mereneläville, salaatille ja vaalealle lihalle kuin seurusteluun, aperitiiviksi, jälkiruokajuomaksi, kylpyammeen reunalle, eväskoriin, aamiaiselle, itse asiassa vaikeata keksiä tilaisuutta johon se ei sopisi. Hautajaiset? Ainakin omissa kuoppajuhlissaan makuasiamies soisi sitä tarjottavan.

Paisti on paisti on paisti on paisti. Tarpeeksi matala kypsytyslämpötila (120-150 astetta) ja sisälämpötilan tarkkailu (70-75 astetta) takaavat mehukkaan tuloksen. Mötkäleestämme riitti siivuja monen päivän särpimiksi ja tähteistä kehkeytyi loppuviikolla vielä aivan uusi ruokalaji, vasikanpaisti-kurpitsapata, jonka reseptin makuasiamies vielä lisää iloksi ja opastukseksi kiinnostuneille. Sunnuntaiaterian varsinainen pihvi olikin salaatti.

Tuo sellerin, omenan ja saksanpähkinöiden makuharmonialla aisteja hemmotteleva klassikko syntyi jo vuonna 1896 Pohjois-Amerikassa, New Yorkissa, tarkkaan sanoen Manhattanin Fifth Avenuella. Tontilla seisoo nykyään Empire State Building, mutta silloin siinä toimi hotelli Waldorf-Astoria. Salaatin kehitti hotellin maineikas keittiömestari Oscar Tschirky, joka on jäänyt historian- ja keittokirjoihin myös Thousand Island -kastikkeen isänä.

Waldorfinsalaatissa kastikkeena toimii kuitenkin majoneesi. Makuasiamies oppi taannoin Team Kitchenin mainioilta kokeilta kuinka majoneesi tehdään hetkessä. Se käy näin: luomumuna, pari desiä hyvää oliiviöljyä (jos sinulla ei ole todella hyvää oliiviöljyä, käytä rypsiä tai jotain muuta miedonmakuista – lat.huom.), teelusikallinen dijon-sinappia, ripaus suolaa ja ripaus sokeria laitetaan kapeaan sekoitusastiaan. Otetaan sauvasekoitin ja painetaan se astian pohjaan. Ainekset sekoittuvat kauniiksi majoneesiksi kun sekoittimen terää pitää hetken aikaa astian pohjassa ja nostaa sen sitten rauhallisesti pintaan. Lopuksi lisätään sitruunan tai limetin mehua ja säädetään muiden mausteiden määrä omaa makua miellyttäväksi.

Paahtopaistin ja waldorfinsalaatin liiton siunasi jo aiemmin esittelynsä saanut burgunderi Morgon Cöte du Py 2010, ja teki sen niin tyylikkäästi, että makuasiamies uskoo itse Oscar Tschirkyn hymyilevän taivaallisessa keittiössään.

Mustikka-valkosuklaajuustokakun improvisoi makuasiamiehen kaunis, viisas ja keittössäkin lahjakas tytär klaanimme perintönä sukupolvelta toiselle kulkenen jaloviina-justokakkureseptin pohjalta. Molemmat ovat niin loisteliaita jälkiruokia, että ansaitsevat kokonaan oman artikkelinsa tässä blogissa. Liiallinen syljeneritys saattaa myös olla tuhoisaa tietokoneen näppäimistölle, joten makuasiamies lopettaa raporttinsa tällä erää tähän, näihin kuviin ja näihin tunnelmiin.

Perjantaipullo: Morgon Côte du Py 2010

Parempi Py lasissa kuin kymmenen pullossa!

Makuasiamiehen viinisuositussarjan aloittaa herkkä ja herkullinen burgunderi Morgon Côte du Py 2010. 

Morgon on apellation-luokiteltu kylä Beaujolaisin alueella. Useimmille Beaujolaisista tulee mieleen karamellisen tuoksuiset ja banaaninmakuiset noveaut, mutta oikeasti hyvä beaujolais on jotain ihan muuta. Siitä todistaa tämä Morgonin parhaalta tarhalta tuleva moniulotteinen ja elegantti viini, jonka saa lunastaa itselleen Alkon tilausvalikoimasta alle kahdenkympin käsittämättömän edullisella pullohinnalla. Helsingistä Py löytyy hyllystä ainakin Arkadian myymälästä.

Tuottaja Jean-Marc Burgaud kuuluu alueen parhaisiin ja tinkimättömimpiin tekijöihin. Maaperä Côte du Py:ssä on rapautuvaa savilusketta ja ikivanhaa vulkaanista graniittia, kenties sen seurauksena viinissä on täyteläinen rakenne, tummaa, rehevää marjaisuutta, vivahteikas suutuntuma ja pitkä herkullinen jälkimaku. Tanniinit ovat harvinaisen tyylikkäät. Köynnösten keski-ikä on 50 vuotta ja rypäleet poimittiin syyskuussa 2010. Viini on täydellisen juotavaa ja itse asiassa yllättävän ”valmista” näin nuoreksi viiniksi, liekö siitä kiittäminen vanhoja köynnöksiä. Mutta sen voi myös säilöä kellariin jopa kymmeneksi vuodeksi, jos malttaa niin pitkään odottaa.

Makuasiamies nautti viininsä vasikan paahtopaistin ja waldorfinsalaatin kera. Liitto toimi jokseenkin täydellisesti. Erittäin monikäyttöinen ruokaviini, hyvän rakenteensa ansiosta se kestää helposti mausteisempiakin ruokia. Kokeilkaa haudutettujen kasvispatojen, siniruokien, luomuporsaan tai vaikka kyytön seurana.

Maahantuoja: Funky Wines

Hinta Alkossa: 18,96€ (113,76 €/laatikko)

Luomu, luomumpi ja luonnollinen viini – trendihömppääkö vai kestävää kehitystä?

Maailma tuhoutuu, se on selvä. Vain aikataulusta ollaan erimielisiä. Suhtautuminen tulevaisuudessa siintävään perikatoon synnyttää meissä kuolevaisissa erilaisia reaktioita. Eräät tehostavat itse- ja lajituhoista käyttäytymistä hankkimalla vielä kolmannenkin katumaasturin, toiset taas valitsevat mieluummin reilun kaupan banaaneja. Useimmat pystyvät jopa sovittamaan yhteen nämä kaksi elämäntapaa, mikä seikka tietää kasvavia markkinoita luomutuotteille. Tai tietäisi, mikäli Suomi ei olisi sidottu keskusliikkeiden logistisiin ketjuihin kuin avaimensa vahingossa nielaissut Halsuan houdiini. Mutta tästä teemasta enemmän toisella kertaa ja nyt asiaan.

Luomusta on siis tullut myyntivaltti myös viinimarkkinoilla. Ja hyvä niin, keventäähän tuo pieni vihreä merkki mukavasti kiireisen kuluttajaparan eettistä selkäreppua. Mikäpä voisikaan olla mukavampaa kuin juominen hyvällä omallatunnolla!

Myös alkoholimonopoli on havahtunut luomubuumiin. Kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen ei ole aina ollut A-liikkeen vahvuus, kun valtiovallan asettamana velvoitteena on toisaalta ollut liian innokkaan kysynnän tyrehdyttäiminen. Luomuviinibuumi onkin tarjonnut monopolille mahdollisuuden nostaa profiiliaan asiakaslähtöisenä palvelubrändinä joka ottaa huomioon keskimääräisen Pekka Haavistoa äänestäneen vihersuvaitsevan kulutustarpeet (reippaat 30% asiakaskunnasta, pääkäupungissa jopa puolet).  Nämä jos ketkä lipittelevät, mutta eivät akateemisesti koulutettuina pätkätyöläisinä pääse lähellekään Niinistöä äänestäneen LVI-asentajan tulotasoa. Se vaikuttaa Alkossa myytävien luomujen hintahaitariin alapainotteisesti. Enemmistö tuotenimikkeistä asettuu hinnaltaan kymmenen euron alapuolelle, ja samasta kategoriasta löytyvät myös suurimmat volyymit.

Asian tila merkitsee sitä, että luomukysyntää tyydytetään niin sanotusti teollisella luomulla. Ja mitä se sitten on? Meillähän elää mielissämme vahvana tuo romanttinen mielikuva idyllisestä pientuottajavaltaisesta luomumaaseudusta vastavoimana pahalle elintarviketeollisuuden raiskaamalle tehomaatalousalueelle.

Luomuviini ei ole ihan yksioikoinen käsite.

Jos ihan tarkkoja ollaan, sellaista tuotetta kuin luomuviini ei ole edes olemassa. Mikä seikka johtuu yksinkertaisesti siitä, että luomustandardit koskevat ainoastaan viljelymenetelmiä. Luomumerkillä varustetun pullon ostaja voi siis olla kohtuullisen varma ainoastaan siitä, että kyseiseen viiniin käytetyt rypäleet on viljelty paikallisia luomuviranomaisten vaatimuksia noudattaen. Mitä viinille tapahtuu viinitilan kellarissa tai viiniyhtiön tuotantolaitoksessa jää täysin valvonnan ulkopuolelle. Tyypillinen kahdeksan-yhdeksän euron luomuviini ei ole persoonallinen tilaviini vaan stanardimakua tavoitteleva teollisuusviini.

Toisaalta monet viljelijät eivät, nuukaa väkeä kun ovat, tai yksinkertaisesti siksi, että haluavat erityisen huonon vuoden varalta pitää ässän hihassaan, hanki luomumerkkiä vaikka tuottavat viinejään jopa luomua tiukemmin ympäristökriteerein. Tästä seuraa se iloinen uutinen, että pitkäripaisen hyllyillä on itse asiassa paljon enemmän luomuviinejä kuin ne, joiden kyljessä on asiasta erikseen kerrottu.

Ne tosin asettuvat teollista luomua kalliimpaan hintaluokkaan, mutta tähän ongelmaan makuasiamiehellä on takataskussaan hyvä neuvo: ostakaa hipit kalliimpaa viiniä, niin maailma pelastuu. Ihan totta,15-35 euron haarukkaan osuu jo monta eettisesti, ekologisesti ja enologisesti tarkasteltuna häkellyttävän hyvää ja persoonallista viiniä.

Makuasiamies tulee käsittelemään niitä etikettikohtaisesti seuraavissa kirjoituksissaan, mutta tässä lätinässä jatkaa vielä hetken luomu- ja luonnollisuuskäsitteiden avaamista.

Hieman karkeistaen siirrymme kauemmas teollisesta viinintuotannosta kohti svengaavaa maatalousrunoutta seuraavassa järjestyksessä: luomuviini, biodynaaminen viini, luonnollinen viini (jota myös alkuviiniksi kutsutaan – lat. huom.).

Biodynaamiset viinit ovat luomuviinejä, joiden tuotannossa noudatetaan Rudolf Steinerin oppeja. Vaikka asiaa ei äkkiseltään uskoisi, monet (uskallamme väittää jopa useimmat – lat. huom. )   biodynaamiset viinintekijät eivät ole alkuunkaan new age -henkisiä. Päin vastoin, joukossa on vakavia viinintekijöitä aivan viinimaailman huipulta. He vain ovat huomanneet, että homma toimii.  Biodynaamisessa viljelyssä yhteys luonnon rytmeihin on kokonaisvaltaisempi kuin luomutuotannossa. Se perustuu maan liikkeisiin, vuodenaikojen vaihteluun, kuunkiertoon ja vuorokausirytmiin.

Luonnolliset viinit ovat sitten taas ihan oma juttunsa, ja niistä myös makuasiamies kirjoittaa ihan oman juttunsa, useammankin. Luonnolliset viinit ovat nimittäin niche, superhip, tosityyppien settiä. Tekijöitä löytyy Jarno Malmbergin arvion mukaan maailmasta reilut 400 . Niihin eivät säännöt päde eivätkä sertifikaatit pure. Ja mitä veijareita, mitä taiteilijoita, mitä hellyttäviä kellaritonttuja ja suuren luokan runoilijoita ovatkaan nämä luonnollisten viinien tekijät. Viineistä todettakoon tässä yhteydessä vain, että luonnollisia viinejä ei yleensä suodateta ja ne käyvät rypäleen luonnollisilla hiivoilla. Niissä on minimaalisesti sulfiitteja. Niitä ei tehdä, ne syntyvät. Ja mikä jännittävintä, ne myös elävät.