Avainsana-arkisto: samppanja

Samppanjaa ja stronzoja – ajatus lentää turistiluokassa

Makuasiamies on palannut pohjoiseen perusleiriinsä Umbrian, Marchen, ja Emilia-Romagnan maakuntiin suuntautuneelta enogastronomiselta tutkimusmatkaltaan. Muistiinpanot seikkailuista tryffeleiden, ihmissusien, villisikojen ja luonnollisten viinien parissa ilmestyvät blogiin lähiaikoina. Sarjan aloittaa paluulennon päiväkirjamerkintä.

Flygarissa 8.4.2013

lentsikaskumppaLentokoneen pikku kuvaruudulta voi todeta lentokorkeudeksi 11886 metriä ja ilman lämpötilaksi -56 astetta Celsiusta. Ruudulla kone näyttää kärpäseltä joka vetää perässään punaista serpentiiniä. Se pärisee poikki Italian niemimaan Roomasta Pescaran yli Adrianmerelle, siitä kaartaen kohti entistä Jugoslaviaa. Muutaman tunnin leijumme Unkarin ja Puolan ilmatilassa ennen kuin ylitämme kohmeisen Itämeren ja putoamme Helsinkiin, jossa yhä odotetaan kevättä. Karttakuvassa Eurooppa tuntuu pieneltä ja kuluneelta. Kuva panee miettimään kuinka monta kertaa eri armeijoiden sotilassaappaat lie ovatkaan mannerparan yli tallanneet. Roomalaiset, gootit, hunnit, ottomaanit, ranskalaiset, saksalaiset, venäläiset, jossakin käänteessä jopa ruotsalaiset ja suomalaisetkin ovat vyöryneet, rämpineet ja harhailleet tappamassa, ryöstämässä ja tulemassa tapetuksi kaukana kotoa jollakin mutaisella pellonpientareella jonkun kuninkaan, keisarin tai Johtajan omalle pikku kartalleen hahmottelemia rajalinjoja tavoittaessaan.

Niin. Jopa synkeät suomalaiset oli kiskottu savupirteistään potkimaan kuraisilla saappaillaan Prahan portteja. Suomalaiset muuten ryöstivät sieltä Strahovin kirjaston viedäkseen sen Turkuun, missä se sitten tuhoutui Turun palossa. Sellaista Euroopan yhdentymistä. Nyt taloudellisesta syöksykierteestään nokkansa miten kuten oikaissut kansallinen  lentoyhtiömme tarjoilee matkustajilleen nahkeita kolmioleipiä ja yrittää kiskoa kolmea euroa iltapäivälehdestä. Onneksi on muuta mietittävää. Tämän kärpäsen siipien alla on nyt Euroopan Unioni. Liikumme kahdeksansadan kilometrin tuntinopeudella Rooma-Fiumicinosta Helsinki-Vantaalle poistumatta yhteisen valuutan ja yhteisten ulkorajojen alueelta. Tämä imperiumi ei sitten lopultakaan syntynyt valloittamalla. Kenraaleiden ja diktaattoreiden mieliharmiksi se syntyi sittenkin sotiin kyllästyneen mantereen yhteisenä poliittisena voimanponnistuksena. Ilman verenvuodatusta. Airbusin istuimeen turvavyöllä sidottuna tulee mieleen kaikenlaista. Kuten että mitä meillä voisi olla, jos historiamme ei olisikaan sotien ja hävityksen riekaleiksi repimä, Hakkapeliitta-1940raiskaama ja runtelema. Kaikki antiikin draamat ja filosofien teokset lyhentämättöminä laitoksina. Koko Aleksandrian kirjasto. Kaikki voitettujen, hävitettyjen ja omaan mahtavuuteensa sortuneiden kansojen ja kulttuurien kaikki aarteet, niin henkiset kuin aineelliset. Jos toisinajattelijoita ja aikaansa edellä olijoita ei olisikaan poltettu, silvottu ja vaiennettu milloin minkäkin jumalan valtuuttamana…

Vicenzassa joku oli kirjoittanut spraymaalilla parkkipaikan betonimuuriin suunnilleen näin: Kuinka ihana paikka olisi maailma ilman paskiaisia (italiaksi: stronzo, kirjaimellisesti: kakkapökäle). Ajatukseen täytyy yhtyä. Pienenä liennytyksenä Finnairin, Euroopan ja maailman stronzojen suuntaan toimii lentoyhtiön kymmenen euron pullohintaan ja aidosta Wirkkalan Ulima Thule –lasista tarjoilema samppanja Joseph Perrier Cuvee Royale Brut. Hedelmäinen, sopivan hapokas ja rapsakan suutuntuman omaava jalokuohu on omiaan palauttamaan lentomatkailulle ainakin hetkeksi sen romanttisen hohteen joka viimeistään halpalentojen myötä haihtui straosfääriin. Kyllä, stronzot niin etääntyvän Italian kuin lähestyvän Perus-Suomenkin maaperällä alkavat tuntua lähes siedettäviltä. Jotenkin jopa lutuisilta.

P.S. Rooman Leonardo da Vinci –lentoasemalle on vuosien nuhjuisuuden ja synkeiden pikku kuppiloiden aikakauden jälkeen avattu mitä mainioin viini- ja streetfoodkioski aivan Finskin vakioportin (D 12 muistaakseni) tuntumaan. Makuasiamies suosittelee lennon odottelua rennosti siemaillen franciacortaa ja munakoisotäytteisiä arancini-palleroita!

aranciapallo

1 kommentti

Kategoria(t): Italia, Viini

Täyslaidallinen tähtiravintolassa – Olo se vain paranee

Viikolla makuasiamies pääsi pureutumaan helsinkiläisen finediningin ytimeen ravintola Olossa. Paikka sai keittiömestari Pekka Terävän luotsaamana ensimmäisen Michelin-tähtensä viime vuonna. Oltiinpa noista rengasfirman merkeistä mitä mieltä tahansa, tähtiluokitus ei ole kohottanut kuplivaa keltaista nestettä henkilökunnan korvien väliin Kasarmikadulla. Ruokalistaa selatessa tulee jopa sellainen olo, että täällä voisi toisinaan atrioida ihan tavallinen kuolevainenkin omilla säästöillään, eivätkä jälkipolvetkaan siinä jäisi aivan perinnöttömiksi. Tällä kertaa tosin maksamisesta ei tarvinnut henkilökohtaisesti huolehtia, onneksi, sillä makuasiamiehen seurue juhlisti kovalla työllä saavutettua voittoa, ja tavoitteena oli panna kohtalainen nivaska työnantajan tilillä tyhjän panttina lepäileviä euroja huolella sileäksi. Turha edes mainita, mutta mainittakoon silti, että tässä tavoitteessaan onnistuttiin täydellisesti. Vastineeksi kuitenkin saatiin ensiluokkainen ruokakokemus sekä pari muistamisen arvoista ja yksi once-in-the-lifetime viinikokemus. Arvatenkin satsauksella on pitkässä juoksussa myös työmoraalia ja siten tuottavuutta kohottava vaikutus, joten muuten törsäämiseksi luokiteltava rahankäyttö on perustellusti kirjattavissa momentille investointi.

Omaperäistä pohjoismaista ruokaa ilman mitään ”ismejä”

Keittiömestari Terävän mukaan Olossa siis käytetään sesongin parhaita raaka-aineita – ei välttämättä kalleimpia, ei aina luomutuotteita, mutta aina aitoja, puhtaita ja eettisesti tuotettuina. Olossa ei myöskään käytetä ”niitä E-kirjaimella merkittyjä aineita tai muita myrkkyjä”.

Makuasiamies antautui keittiömestarin yllätysmenun vietäväksi, ja vahvistaa, että lautasilta löytyneet maut olivat runsaita ja puhtaita, annosten välillä oli hyvä dynamiikka ja tarjoilussa toimiva flow. Olon linja näkyi sesonkiin sopivasti villivihannesten käyttönä (olisi voinut käyttää enemmänkin) ja lähituottajien raaka-aineina. Vaikka annoksista löytyi molekyylikeittiömäistä yksittäisten makujen tiivistämistä äärimmilleen, pääpaino oli raaka-aineita arvostavassa yksinkertaisuudessa. Jopa siinä määrin, että esillepanon pelkistyneisyys kääntyi muutamilla lautasilla karun puolelle. Niin gastronomiassa kuin muissakin taiteen lajeissa, yksinkertaisuus on kaikkein vaikeinta.

Ja kun syödään hyvin, myös juodaan hyvin. Olon sommelier Netta Nylund hoiti viinien valinnan, tarjoilun ja esittelyt vakuuttavan ammattitaitoisesti. Menulle valitut viinit olivat sekä suunmyötäisiä ja makuasiamiestä miellyttävästi vanhan maailman tyylisiä (vaikka mukaan mahtui myös yksi amerikkalainen Chardonnay) että myöskin toimivat annostensa kanssa loistavasti yhteen. Eikä häkeltynyt sommelier, kun seurueemme illan kuluessa muuttui laumaksi hurmioituneita bakkantteja, jotka himoitsivat juomauhreikseen pullotteita viinilistan öky- ja rariteettiosastolta. Sitäpä saa mitä tilaa. Yksikään lukuisista avatuista pulloista ei ollut vailla erityisiä ansioita, mutta makuasiamies katsoo aiheelliseksi nostaa erityisen tarkastelun kohteeksi kolme mieleenpainuvinta.

Luigi Einaudi Barolo Terlo 2005 DOCG

Hyvä barolo on aina ilo kohdata, ja tällä kertaa sen etiketissä luki Luigi Einaudi Barolo Terlo 2005 DOCG. Pohjoisesta, Alppien juurelta tulevaa Baroloa italiaanot kutsuvat viinien kuninkaaksi ja kuninkaiden viiniksi. Kyseinen yksilö edustikin siniveristä sukutauluaan mallikkaasti, ollen kuitenkin olemukseltaan keveämpi ja leikittelevämpi kuin takkatulen ääressä meditoitavat, tanniinintäyteiset kollegansa. Se tarjoili niin tuoksussaan kuin maussaankin kypsää, hehkeää hedelmäisyyttä, monivivahteista mausteisuutta, aavistuksen anista ja kirsikankiveä, Herkullinen, eloisa hapokkuus ja silkinpehmeät tanniinit. Vuosikerta on ainakin tämän näytteen perusteella hyvässä vedossa ja antautuu estoitta juotavaksi. Hänen ylhäisyytensä Luigi Einaudi Barolo Terlo 2005 eskorteerasi yllätysmenun lihaisaa osastoa ryhdikkäästi  ja sulavasti, kuin hovimarsalkka daamiaan aatelistansseissa.

Pol Roger Sir Winston Churchill Brut 1999

Makuni on hyvin yksinkertainen, tyydyn aina parhaaseen, sanoi joskus tälle kuplajuomalle nimensä lainannut Winston Churchill. Ja olisi hyvinkin saattanut tyytyä myös kyseessä olevaan Pol Rogerin hämmentävän tyylikkääseen vuosikertasamppanjaan. Ainakin Sir Winston on ehdottomasti omassa luokassaan, mitä makuasiamiehen tarkastamiin samppanjoihin tulee. Pikkuruiset kuplat tosin ovat harvassa, mutta niiden puute ei estä juomaa nousemasta suurten samppanjoiden kastiin, päinvastoin. Suutuntuman mousse on suorastaan kermaisen hyväilevä. Väri hohtavan kullankeltainen ja tuoksu on runsas. Siitä löytyy ruusua, kuivattua hedelmää, tuoretta pullaa, paahdettuja manteleita ja paljon, paljon muuta. Viini suorastan pesee suun viimeistä hampaankoloa myöten ja täyttää sen omalla, melkoisen itsetietoisella olemuksellaan. Otettuaan makuhermot suvereeniin hallintaansa Sir Winston tarjoilee täyslaidallisen hedelmäisyyttä, mausteisuutta, paahteisuutta, jaloa rakennetta ja pituutta. Jopa siinä määrin, että makuasiamies olisi nimennyt juoman mieluummin jonkun vaalean ja pitkäsäärisen filmitähden, vaikka Grace Kellyn, mieluummin kuin tukevahkon, kaljun ja kärttyisän poliitikon mukaan. Rypäleet tulevat vanhoilta Grand Cru- tarhoilta ja niistä valmistetaan samppanjaa vain kaikkein parhaimpina vuosina. On sillä tosin hintaakin niin, että heikkopäisempää hirvittää, mutta toisaalta Alkon hinnoittelu kestää tässä kohden hyvin kansainvälisen vertailun. Eli jos haluatte sijoittaa pari satalappusta samppanjaan, Pol Rogerin Sir Winston Churchill Brut 1999 on erinomainen valinta.

 W. & J. Grahams Vintage Port 1966

Illan varsinaisen spektaakkelin tarjosi kuitenkin makuasiamiehen melkein ikätoveri, W. & J. Grahams Vintage Port herran vuodelta 1966. Toistan: 1966. Vuosikerta-portviini on sekä ökykkärimäisen kallista että erittäin harvinaista hienostelujuomaa. Sen lipittämiseen joka sunnuntai on varaa vain Nalle Wahlroosilla ja ehkä Ruotsin kuninkaalla, mutta epäilemme tokko hekään moiseen tuhlaavaisuuteen verotulojaan tahi maataloustukiaisiaan hassaavat. Mutta asiaan. Normaalitapauksessa portit ovat sekoiteviinejä monesta eri vuosikerrasta ja niiden ”ikä” määritellään sokkotestien avulla maistamalla. Vintage syntyy vain huippuvuosien parhaista rypäleistä, ja nimen omaan Douron alueen huippuvuosien, joille on muuten tunnusomaista se, että parhaat portvuodet ovat muualla Euroopassa surkeita viinivuosia.  Jo sen asian päättämiseen, onko vuosikerta vintagen arvoinen, tuhraantuu useaita vuosia, ja viiniltä itseltään kuluu pullossa vähintään viisitoista pitkää vuotta oikean tasapainon löytymiseen. Makuasiamies ei ole lähtökohtaisesti makeiden viinien ylin ystävä, mutta myönnettävä on, että makukokemus asettui pelkän kuriositeetin litkimisen yläpuolelle. Konsentroituneen, pitkän ja lempeästi polttelevan juoman seuraksi voisi hyvin kuvitella sytyttävänsä Churchill-kokoluokan kuubalaisen sikarin ja uppoavansa suunnattoman nahkanojatuolin lempeään syliin jossakin viktoriaanisen ajan englantilaisessa herraskartanossa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Lähiruoka, Maku, Ravintola, Ruoka, Syöminki, Viini, Villivihannekset

Syntymäpäiväsamppanjaa – Fleury Fleur de l’Europe!

Makuasiamiehen puoliso muuttuu vuosi vuodelta kauniimmaksi ja viisaammaksi. Hänelle ja toiselle viisaalle naiselle, Minna Canthille on valtiovallan toimesta järjestetty yhteinen liputuspäiväkin. Sen kunniaksi, jos minkä, on syytä avata pullollinen kuohuvaa. Eikä mitä tahansa sihijuomaa, vaan sitä oikeaa.

Samppanjaa. 

Biodynaaminen Fleur d’Europe on harvinaisen symppis samppis. Vaan oikeasti se avattiin jo eilen, sillä sunnuntai on kuitenkin luontevampi samppanjapäivä, ja oli aikaa laatia myös samppanjalle sopiva menu, nimittäin:

Paistettuja jättikatkaravunpyrstöjä & kampasimpukoita avokadosalaatin kera

Pähkinäistä luomukananrintaa ja bataatti-kurpitsapaistosta

Sitruunatorttu

 Juoma on todellakin parhaimmillaan ruokapöydässä, mutta sopii toki myös kilistelyyn.

Fleur de l’Europe on rehevä ja persoonallinen samppanja, sen luonteessa on samankaltaista itsetietoista mutta sivistynyttä lämpöä ja energiaa kuin toisessa päivänsankarissamme Minna Canthissa. Suuria eurooppalaisia molemmat.

Samppanjan väri on lämpimän täyteläinen ja hohtava, hieman punaiseen vivahtava. Kuplat melko isoja ja runsaita. Tuoksu on melkein huumaava. Siinä on vermuttia, aprikoosia ja avauduttuaan kunnolla myös kypsää, vasta uunista otettua rusinapullaa. Mausta löytyy kuivattuja hedelmiä, aprikoosia, sitrusaromeja, suolaheinää. Vahva body, hyvä pituus ja eloisa, monikerroksinen makumaailma. Upea viini nautittavaksi. Ja vaikka hinnalla ei ole merkitystä kun kristallilasit kohoavat viisaamman sukupuolen kunniaksi, on alkoholiliikkeen kassalla ilahduttavaa, että tämän kaiken ja vielä enemmän, nimittäin iloa, rakkautta ja juhlamieltä, saa mukaansa vaatimattomaan 34,50 euron hintaan.

Rypäleet tulevat 14 hehtaarin biodynaamisesti viljellyiltä luomutarhoilta Côte des Barista Etelä-Champagnesta. Maaperä on alueelle tyypillistä kalkkikiveä. Viinin rypäleet ovat 90 % Pinot Noiria ja 10 % Chardonnayta. Chardonnay on käytetty vanhoissa 200 litran tammitynnyreissä, Pinot Noir taas 6 000 litran tammisammioissa. Lisäksi viiniä on kypsytetty 7 vuotta pulloissa. Eikä turhaan.

Tuottajasta on vielä mainittava, että Fleury Pere & Fils on perinteikäs, jo vuonna 1895 perustettu viinitalo. Taloa johtaa Jean-Pierre Fleury, ja hän siirtyi ensimmäisenä Champagnessa luomuviljelyyn vuonna 1989.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Luomuruoka, Luomuviini, Maku, Ruoka, Syöminki, Viini