Maa on voimaa

Nyt on maaliskuu ja aika panna siemenet itämään. Villirucolaa, tomaattia, chiliä, laventelia ja mansikkaa näin alkajaisiksi. Vanha kiinalainen viisaus nimittäin väittää, ettei mikään ole tärkeää, paitsi puutarhanhoito, eikä sekään niin kovin tärkeää. Roomalainen sota- ja meripäällikkö Pompeius taas tokaisi, että navigare necesse est, vivere non est necesse – merenkulku on välttämätöntä, eläminen ei. Meitä on maa- ja meri-ihmisiä. Makuasiamies puolestaan yrittää omassa elämässään yhdistää nämä kaksi maailman tärkeintä asiaa, purjehduksen ja puutarhanhoidon.

Tehtävä on haastava, sillä kumpaakaan ei voi harrastaa talvella, paitsi mielikuvaharjoitteiden ja suunnitelmien laadinnan tasolla. Kevät on intensiivinen rupeama sekä purjehtijalle että puutarhurille. Silloin pannaan kuntoon maa ja vene. Kesällä pitäisi sitten ehtiä neljäksi viikoksi ja mahdollisimman moneksi viikonlopuksi merelle. Mutta puutarhakin vaatii osansa, mikäli mielii syksyllä nauttia oman aarin sadosta. Ja mieliihän sitä, sillä mikään ei ole niin maukasta ja mielihyvää tuottavaa kuin omalta palstalta tuoreena pöytään nostettu peruna. Tai papu. Tai purjo. Tai maa-artisokka. Tai kurpitsa. Esimerkiksi.

Maan muokkaaminen on terapeuttista, kaikkine kuopimisineen ja kitkemisineen. Mutta purjehdus kutsuu ja pakottaa järjestämään puutarhan niin, että se tulee mahdollisimman hyvin toimeen itsekseen. Laiskojen ja veneilevien viljelijöiden pelastus on kateviljely, jonka ilosanomaa makuasiamies on päässyt kuulemaan Hyötykasviyhdistyksen järjestämällä kurssilla. Yhdistys tekee muuten huomattavan arvokasta työtä vaaliessan vanhoja suomalaisia viljelylajikkeita ja jakaessan tietoa luonnonmukaisista viljelymenetelmistä. Kateviljely on menetelmä, jossa maata ei muokata, vaan kasvien juurelle leviteään esimerkiksi heinää tai kasvien lehtiä. Kateaineet estävät rikkaruohoja kasvamasta, kompostoituvat ja vapauttavat lämpöä. Ne houkuttelevat kastematoja ja hyödyllisiä eliöitä parantamaan maata kasvien juurakoissa.

Kateviljelijälle veneen omistamisesta on ollut jopa hyötyä, kun ravinteikasta ja katteeksi hyvin sopivaa rakkolevää on voinut noutaa säkkikaupalla meren rannoilta palstalle. Niin ikään sekaviljely, jossa toisistaan hyötyvät tai sellaiset kasvit jotka eivät kilpaile keskenään pyritään sijoittamaan samaan penkkiin, helpottaa purjehtijapuutarhurin elämää. Kolmas keino on valita mahdollisimman paljon myöhään kypsyviä lajikkeita niin, että sadonkorjuun huippusesonki menee yli elokuun puolivälin.

Suunnittelemalla siis selviää, mutta ei puutarhanhoito silti ole ruusuilla tanssimista. Kateviljely kyllä muokkaa maata paremmaksi, mutta hitaasti, vuosi vuodelta, ja ensimmäisinä vuosina voi sato jäädä surkeaksi. Makuasiamieskin on nostanut pikkurillin mittaisia porkkanoita ja kovia, golfpallon kokoisia palsternakkoja. Ja sitä muhevaa multaista maata, jossa kastemadot telmivät, uhkaa myyrien kavala myyräntyö. Erilaisia öttiäisiä vastaan on taisteltava nokkosuutteella ja torjuntakasveja istuttamalla. Mutta mitäpä ihminen ei ruokansa eteen tekisi.

Muuten, se Pompeiuksen tokaisu josta tuossa alussa oli puhe, on peräisin huhtikuulta 56 eaa, kun hänen laivansa oli viljalastissa matkalla Afrikan rannikolta Roomaan. Merimiehet pelkäsivät myrskyä, mutta kapteenin mielestä tärkeät asiat on hoidettava vaikka oman henkensä uhalla. Ruuasta oli siis kysymys lopulta tässäkin asiassa. Synteesinä voisi siis todeta, että mikään ei ole kovin tärkeää paitsi ruoka, jos mielii pysyä elossa. Ja viini sen keralle, jos haluaa myös vähän nauttia elämästä.

Advertisement

2 kommenttia

Kategoria(t): kaupunkiviljely, Lähiruoka, purjehdus, Ruoka

2 responses to “Maa on voimaa

  1. nimetön ihailija ;-)

    älä nyt mitään puutarhapalstaa tästä kuitenkaan tee 😉

    • Kaikkea tasaisesti, viiniä ja ruokaa:) ruoka tulee maasta ja viini myös. Pohjimmiltaan kaikki mitä mikä menee suusta alas on jollain tavalla jalostettua maaperää. Siksi makuasiamies pitää tärkeänä tarkastella koko kiertokulkua. Mahtavaa että on ihailijoita!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s